Insta

Steam ID

PSN ID

torstai 11. huhtikuuta 2013

Uuuu YAMAHA

Viestin otsikko antoi minut heti ilmi. Eli ostaa päräytin nyt vihdoin ja viimein "kunnon" vahvistimen. Näistäkin kun voi sitä debaattia käydä mikä on hyvä ja mikä huono. Omaan korvaan tällä Yamahan RX-V771 tapahtui äänenlaadussa suurikin muutos entiseen Onkyon TX-SR308 verrattuna. Äänenlaatu on paljon puhtaampi ja omaan korvaan ainakin tuntuu että kaiuttimista kuuluu suorastaan uusia ääniä. Siis hyvässä mielessä. Äänten erottelu on huomattavasti tarkempaa. Omat Wharfedalet saivat siis uutta eloa. Pidän myös tuosta YPAO härpäkkeestä. Omassa kämpässämme kun ei ole se optimaallisin akustiikka, niin osaa kuitenkin itsekseen säädellä noita kaiuttimia siihen malliin, että surround tuntuu surround ääneltä. Ennen takakaiuttimista kuului lähinnä taustamelua, nyt esimerkiksi pelatessa huomaa paljon selvemmin äänenlaadun eron, kun pystyy paikantamaan paljon paremmin mistä päin ääni tulee. Bassoa pitäisi vielä säädellä, musiikin kuuntelussa tuntuu hyvin neutraalilta. Mikä voi jonkun korvaan olla hyvä mutta itse tykkään kun bassoa on jonnin verran enemmän. Ei tietenkään niin, että vain basso kuuluu. Tässä en siis ole vielä päässyt balanssiin tuolla vehkeellä, peleissä bassoa on melkein liikaakin, mutta musiikin kuuntelussa jotenkin ponnetonta. Tosin en ole laitettu vielä kunnolla edes käyttänyt. Sekä se, ettei mukana tullut manuaalia kuin PDF muodossa. Helvetin vittumaista käydä välillä koneella lukemassa, että mitä nappia painaa että pääsee valikkoon X vaihtamaan asetusta Y.  Olisin antanut plussaa jos olisi mukana tullut muutakin kuin pika-asennus opas. Ah ja sekin, että kun olla mina tyhma, en ollut ajoissa tilannut banaani blugeja kaiuttimiin. Olisi ollut NIIIIIIIN nättiä asentaa tuohon vahvariin kajarit. Nyt piti sillä wanhanaikaisella menetelmällä tehdä, eli piuhan säikeet näkyviin ja ruuvailla sinne kiinnikkeeseen kiinni. Vittu saatana. Sekä siitä plussaa että mahtui samaan paikkaan missä entinenkin vahvari oli. Vähän huolettaa tosin lämmöt sen takia laitteessa. On kuitenkin kohtuu ahdasta. Mutta pitää seurailla, sekä harvemmin meillä huudatetaan musiikkia 8h päivässä..hyvä jos edes 1h päivässä on nuo kajarit käytössä. Että nätillä käytöllä on. Eli toisaalta en usko että liekkiä nousee tuolta Yamahan sisältä lämpöjen takia, mutta koskaan ei voi olla liian varovainen.

Mutta nyt, etsimään netistä taas se PDF manuaali ja sitä opiskelemaan. Illalla sitten kenties voisi vaikka lisää Luigi´s Mansion 2 tahkota. Ennen sitä jotain sarjaa voisi katsella via Yamaha feat Sony unholy combination.
Lopuksi sopivaa musiikkia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti