Insta

Steam ID

PSN ID

lauantai 23. marraskuuta 2013

Elämä on surullista

Sellaista tällä kertaa, kun kuulin tuossa kautta rantain eräästä henkilöstä, joka kuoli mitä ilmeisimmin aivoveri tulppaan, jonka hän mitä ilmeisimmin sai siitä, kun 7 alle 18v kossia hakkasivat hänet. Vain siksi, että henkilö oli "väärältä" paikkakunnalta. Ei asiasta varmasti uutisoida mitään tai ei ole uutisoitu, kaikkihan pahoinpitelyt eivät median tietoon tule ja niinpäin pois.
Tilanteesta ja henkilöstä tiedän sen verran, että kuollut henkilö, oli baarista tulossa pienessä laitamyötäisessä. Henkilöllä oli tosin jotain itsepuollustus/kamppailulaji harrastusta takanaan. Mutta alkoholin sumentamat aivot eivät asiaan auttaneet, kuten ei sekään että 1vs7 tilanteessa kuka tahansa on kusessa kun on yksin.

Eli asiani pointti on se, että vaikka osaat jotain itsepuollustus juttuja, se ei riitä jos hyökkääjiä on paljon. Sinulla pitäisi olla vähintään se machete tai kirves pelotteena ja käytettävissä jos meinaat yksin pärjätä. Joten mitä tästä opimme, elkää menkö baariin ja jos menette, menkää porukalla. Ottakaa niitä kavereita mukaan eikä jätetä kaveria yksin. Mieluusti vähintään 3 porukalla kannattaa liikkua. Se aika monelta potentiaaliselta hyökkääjältä vie halut hyökätä. Joukossa on voimaa, koska yleensä hyökkääjät itsekkin tietävät olevansa impotentteja raukkoja jotka eivät pärjää ilman taustatukea.

Itse en kulje baareissa enkä ilta aikaan muutenkaan mielelläni liiku mihinkään yksin. Tai jos liikun niin valehtelematta voin sanoa että pyrin pitämään kättä pitempää mukana. Ei tämä oma paikkakuntanikaan enää mikään lintukoto ole. Tappeluita ja puukotuksia harvase viikonloppu. Eikä tosiaan kaikki tule edes kaikenkansan tietoon.

Sekä ottaen huomioon suomen idioottimaiset lakipykälät, nämä rikolliset pääsevät usein melko vähällä teoistaan. Mitäpä menetettävää sellaisella henkilöllä on, joka saa tulonsa sossusta ja nekin rahat käyttää viinaan tai huumeisiin? Vetelet sellaista turpaan kun se on ensin käynyt päällesi, niin SINÄ normaali tuloinen ja "normaali" ihminen joudut maksajaksi tälle yhteiskunnan pohjasakalle. Jos annat sen hakata sinut, voi olla että se on sinun päässäsi se veritulppa kytemässä, kuten tarinani henkilöllä jolla ei sitä TKssa huomattu.

Se on surullista.
Vaikka en henkilökohtaisesti häntä tunne niin seuraavan kappaleen omistan hänelle, sekä niille muille jotka ovat täysin turhaan henkensä menettäneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti