Insta

Steam ID

PSN ID

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Fire Emblem Awakening Nintendo 3DS

Loistava vuoropohjainen strategia roolipeli. Paljon pelattavaa ja monesti saat hermosi rikki, varsinkin jos pelaat classic tilassa. Eli hahmosi jos kuolee taistelussa niin se kans kuolee. Siinäpä sitten olet hahmoa kehittänyt useita tunteja, parittanut sitä toisen hahmon kanssa (kuulostaapa irstaalta) ja sitten BYÄÄRGH! Se kuoli, siksi koska hättäilit tai et ottanut huomioon jonkin vihollisen hyökkäys etäisyyttää tai huono tuuri. Kas siinäpä peli pähkinän kuoressa.

Fire Emblem on aika vanha pelisarja. Mutta aina vain yhtä menestyksekäs vaikka melko samanlaisena on pysynyt vuosien kuluessa, mutta mitäpä sitä toimivaa turhaan pistämään uusiksi.

Eli perus keskiaikaan sijoittuva fantasia strategia peli. On ritareita hevosineen, ja noitia tulipalloineen etc. Hahmo luokkia siis useampi, on parantajat jotka aluksi kuolevat hyvinkin herkästi, ellei niitä suojata. On velhoja jotka taioillaan voivat hyökätä kauempaa, mutta lähitaistelussa kuukahtavat äkkiä. Jousiampujat hieman samanlaisia. Lähitaistelussa taas se, jolla on raskaampi panssari pärjää paremmin kuin sellainen jolla ei ole. Miekka voittaa kirveen, kirves voittaa keihään ja keihäs miekan. Siitäpä sitten etsimään vihollisen heikkouksia ja samalla koittaa omat tyypit pitää hengissä.
Nuo jalat! Mutta niin, itse taistelussa tapahtuvaa näkymää.

Graafinen ilme, hyvin mukava. Ainut mikä aluksi häiritsi oli hahmojen jalat. Ne kun ovat...tikut..tai siis niin. Häiritsevä taiteellinen suuntaus läntisen puoliskon ihmisistä.
Tässä näkyy se strateginen näkymä. Mitä suurimmaksi osaksi taisteluissa tapitetaan.
Äänimaailma on erittäin hyvä eivätkä ääninäyttelijät ärsytä.

Pelattavuus on hyvin kohdillaan. Mutta välillä kyllä tulee raivoapina kohtauksia kun vaikeustaso saattaa joissain sivutehtävissä heittää hyvinkin paljon. Aluksi kun saat pari hahmoa seuraavalle tasolle kehitettyä ja saat paremmat aseet käyttöösi, tulee joksikin aikaa sellainen "tämähän on helppo peli" tunne. Mutta auta armias se on vain kusetusta jonka tarkoitus on tuudittaa pelajaa valheelliseen turvallisuuden ja voittamattomuuden tunteeseen. Sitten se tulee kuin puskista, miksi kaikki hahmoni kuolevat? No siksi kun vihollisenkin joukot ovat päivittyneet ja niitä on 2-3x enemmän kuin sinulla saa olla joukkoja mukanasi. Että niin.

Itselläni meni sellaiset 19h kun pelasin läpi, en kolunnut kaikkia sivutehtäviä koska halusin säästää hermojani, sekä uusi peli tuli tuli postissa niin piti vanha äkkiä pelata alta pois. Uskoisin että helpolla vaikeustasolla, jolloin ei tarvitse pelätä joukkojen kuolemaa, pääpelin pääsee läpi ihan jossain 6-8h. Tai jopa alle. Mutta itse kehitin hahmojani ei pakollisissa konflikteissa ja tekemällä sivutehtäviä joista sai lisää sotajoukkoja ja joitain kivoja aseita. Strategia pelien ystäville voin suositella lämpimästi.

Arvosana 8½/10, koska välillä peli vain menee niin epäreiluksi ihan oikeasti. Sitten vituttaa niin kovasti että meinaa verisuoni posahtaa. Ilman sitä voisin sen 9 antaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti