Insta

Steam ID

PSN ID

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Ni No Kuni Wrath of the White Witch (PS3)

Sainpas vihdoin ja viimein tämän japsi RPG läpi pelattua. Hiukan alle 40h meni. Kaikkia sivutehtäviä en tehnyt (alkoivat hieman puuduttamaan ja toisaalta ajan puute ongelma) trophy huoraksi en jaksanut alkaa (vaikka aika monta tästä pelistä niitä sainkin) enkä aivan kaikkia salaisuuksia löytänyt.

Asiaan siis. Studio Ghiblin ja Level-5 yhteistyössä syntyi kaunis fantasia maailmaan sijoittuva roolipeli. Pääsankari on 13v poika Oliver joka menettää äitinsä melko lailla heti pelin alussa. Tästä kehkeytyy pelastus retki toiseen maailmaan, jossa asuu keijuja, poke..eiku familiar öllejä ja puhuvia eläimiä..niin ja taikuutta on myös ilmassa.

Kuvassa keskellä Oliver, oikealla pistooli kourassa Swaine, vasemmalla Esther ja vasemmalla alhaalla  Drippy keiju. Pelin pää katras. Myöskin Estherin takana oleva sauvaa heiluttava henkilö Marcassin on pelattava hahmo, mutta tulee vasta niin lopussa mukaan että itse en edes käyttänyt kyseistä hahmoa.


Juoni siis on sinällään kohtuu perus RPG, mutta omat juonenkääntensä tässä on jotka itsenikin välillä hieman yllätti. Ihmisten auttamista korjaamalla heidän sydämensä, jonka Shadar on varastanut sekä taikuuden opettelua matkan varrella, että voisi pahan Shadar velhon lopulta voittaa ja palauttaa rauhan maahan. Matkalla tietysti myös uusia ystäviä tavataan jotka lähtevät leikkiin mukaan ja sitä rataa.

Graafinen ilme, on melkoista silmäkarkkia. Itse pidin tyylistä, en löytänyt oikein mitään valittamista. Fantasia maailma tuntuu ja näyttää fantasia maailmalta. Tyyli siis on selvästi japanilainen kun on isot silmät ja sitä rataa. Itseäni tämä ei haittaa. Välillä nähdään anime tyyliin tehtyjä välianimaatioita vaikkakin suurimmaksi osaksi keskustelut sun muut käydään pelin omalla pelimoottorilla.

Kissa kuningas arvioimassa Oliveria. Tässä siis anime välipätkästä otettu kuva.



Äänimaailma on hieno, mahtipontista seikkailu musiikkia ja yleensäkkin tunnelmiin sopivat musiikit. Tokion philharmoonien orkesteri vastasi musiikeista jos en väärin muista. Taisteluissa olisi saanut olla välillä hieman vaihtelua musiikin suhteen. Alkoi nimittäin itseäkin kyllästyttämään se sama virsi aina perus taisteluissa...ja niitähän nimittäin RIITTÄÄ. Ääni näyttelijät olivat hyvin valittuja (pelasin englannin kielen äänet päällä) en yhtäkkiä ainakaan muista että olisi yhtään ärsyttäneet meikäläistä.

Pelattavuus. Kohtalaisen kohdillaan. Enimmäkseen juostaan kentällä tai kaupungeissa. Välillä (usein) taistellaan erinäisempiä otuksia vastaan. Viholliset näkyvät kentällä, joten taisteluita voi välttää (varsinkin kun eräässä vaiheessa saa taian jonka avulla viholliset eivät näe sinua) juoksemalla ohi, vihollisen selkään jos pääsee juoksemaan niin itse saa muutaman lyönnin lyödä ennenkuin viholliset saavat lyödä takaisin. Taistelu on reaali-aikainen, mutta kohteen kun valitsee saa pienen hengähdys tauon samoin kun käytettävää esinettä valitsee (jos en väärin muista).

Pelissä saataville pokemon tyyppisille ökkiäisille (familiar) voi laittaa käyttöön aseita, panssareita etc. Sekä ruokkia niitä herkuilla joilla ne saavat paremmaksi vaikka esmes hyökkäystä. Myöskin tietyn levelin saatuaan niitä voi kehittää seuraavalle tasolle, kuten vaikka pokemonin evolve mutta tässä sinulla pitää olla esine joka syötetään öllille ennenkuin se voi muuttua.
Guntherin ruokinta aika. Mitä suurempi tuntemus omaan ölliin sitä enemmän voi ruualla taitoja kehittää.

Juuri saatu pokemon :D




Taistelut kärsivät lähinnä monotonisuudesta sekä omien kavereiden tekoälyttömyydestä. Hieman tuntuu siltä, että olisi ehkä ollut parempi tehdä taistelusta vuoropohjainen niin olisi toiminut paremmin. Taistelu on nimittäin minusta tämän pelin suurin ja ainoa kompastus kivi. Etenkin pomotaisteluissa tuli kuoltua (joka ei pahasti haittaa kun rahaa vain lähtee 10% ja voi taas jatkaa melkein samasta kohti) kun omat kaverit itsensä tapattivat ja itse ei kerennyt näitä henkiin herättää.

Koska taistelussa on välillä viiveitä esineiden ja taikojen käytössä. Samoin hyökkäyksessä ja puollustuksessa on pieni aika mittari. Helpoimmalla pelissä pääsi sillä, kun yksinkertaisesti pisti sen vihollisten vaikeuden helpoksi. Juonellisesti tällä ei ole mitään väliä eikä trophy listaan vaikuta mitenkään. Tämä siis on minusta se ainoa suuri miinus minkä pelille voi antaa.

Muut miinukset tulevat sitten sivutehtävistä. Niitä kyllä on ihan kiitettävästi mutta ovat lähinnä sydänten etsimistä ja lainaamista ja antamista oikeille henkilöille. Välillä on niinkin yksinkertainen että joltakulta on puhti pois, no naapurilla taasen on paljon puhtia niin lainataan tältä osa siitä puhdista ja annetaan toiselle naapurille joka sitä tarvitsee. Välillä pitääkin lähteä metsästämään muista kaupungeista puuttuvaa sydämen osaa. Välillä on keräily tehtäviä (hae tietyltä viholliselta jotain sen pudottamia juttuja) sekä välillä yksinkertaisesti oikean taian käyttämistä henkilöön tai esineeseen. Melko yksinkertaisia ja itseään toistavia. Myös palkkionmetsästys tehtäviä on, hieman erikoisempi ölli pitää käydä pieksemässä ja palata hakemaan rahat ja arvotavarat. Sivutehtävistä on se hyöty, kun tarpeeksi monta olet tehnyt, saat leimoja. Leimoilla voi ostaa helpotuksia/parannuksia itsellesi. Nopeampi juokseminen kentällä, viholliset pudottavat parempaa tavaraa, saat enemmän HP&MP pallukoita taistelussa etc.

Peli on siis hyvä RPG sitä en kiellä, melko lapsellinen ja naiivi (itseäni ei haitannut) että jos joku tästä odottaa jotain Dragon Agen tapaista verellä mässäilyä ja aikuismaisia tilanteita niin tästä pelistä sitä on turha hakea. Tämä on taianomainen matka jossa 13v poika voi pelastaa maailman korjaamalla ihmisten sydämiä. Hyvin ghiblimäinen meininki siis. Itse pidin suurimmaksi osaksi pelistä. Mutta taistelut ja sivutehtävät osaltaan syövät arvosanaa, joka on 8/10. Roolipeliä kaipaaville tämä on erittäin hyvä lisä hyllyyn/kovolle. Juoni on sen verran mielenkiintoinen että itse ainakin jaksoin pelin pelata läpi.  Meinasin antaa 7½ mutta mutta, kyllä tämä minusta sen 8 on ansainnut minun kirjoissani. Ostin nimittäin alennuksesta tämän pelin alle 10€ ja kyllä se kannatti.

Ps. Kuvat nyysitty guuglen kuvahaun kautta. Että oikeussysteemillisesti en kuvia itse omista. Jos on tosin kuvan omistajalla valittamista niin voin poistaa. Mitä minä tosin epäilen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti