Insta

Steam ID

PSN ID

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Coop. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Coop. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. lokakuuta 2015

Serious Sam 3: BFE PC


Uudella Croteamin grafiikka moottorilla toteutettu 2000 luvun alun suositun humoristisen FPS pelin jatko-osa. Nätimpi kuin aikoinaan mutta pelimekaniikat käytännössä jämähtäneet 2000 luvun alkuun vaikkakin alkuperäisen Serious Samin ja tämän välillä on vuosia kulunut 10. Tekijänä : Croteam

Jonkun verran on kehittynyt ulkoasu, pelin päättömyys ei. Hehheh

Juoni on aikalailla se, että jokin paha avaruusölli haluaa valloittaa maan mutta ei ole siinä täysin onnistunut. Ihmiset joita vielä hengissä on yrittävät jollakin uhfo teknologialla saada aikaportin aikaiseksi että estäisivät koko alieni invaasion. Pää sankari on Serious Sam joka laukoo miehistä dialogia ja onelinereita. Vähän kuten Duke Nukem mutta ei niin sekstistinen. Eikä yhtä hauska minun mielestäni.
On se niin nätti peli. Sarkasmi.
Ah ne kultaiset muistot kun sinulle annettiin suuri valikoima erilaisia aseita joita hahmo jaksoi kaikkia kantaa mukana. Eikä sovi unohtaa että silloin ei tunnettu mitään suojan takana kyykkiessä HP:t palaavat automaattisesti takaisin, ehei! Sinun pitää maastosta löytää ensiapu pakkauksia ja luotiliivejä ym. mukavaa että hahmo saa kestopisteet takaisin. Niin ja teilattavaa riittää, kentissä kun voi parhaimmillaan yli 1000 vihollis öllinkäistä rynnätä kimppuun joten tämä ny ainakin on kans se First Person Shooter nimensä mukaisesti.

Osalla ölleistä on kokoa

Kuten jo yllä mainitsin niin pelissä on käytetty hyvin vanhoja mekaniikkoja. Ei ole mitään checkpoint systeemejä, eikä myöskään mene tänne nuolta. Jotka ikävä kyllä tämä peli olisi tarvinnut. Ei siinä, vanhemmat Samit olivat melko putkijuoksuja missä ei tarvinnut pähkäillä mihin suuntaan mennä. Tietysti sinne mistä tapettavaa löytyi. Tässä taasen joissakin kentissä kenttien suunnittelu on jätetty melko puolitiehen. Tai sitten tämä on sellainen välimallin peli, ei ole tekijä tiimi osannut tehdä uutta muttei myöskään ihan vanhaa kaavaakaan ole kehdanneet käyttää. Itse turhauduin pelikaverini kanssa useasti siihen kun ei tiennyt yhtään mihin pitää mennä. Eikä sovi unohtaa joitakin kunnon keskisormen näyttöjä pelaajaa kohtaan. Hirveä lauma vihollisia höökii niskaan että varmasti kuolet kerran tai pari. Jos menettää kaikki elämät niin se on game over ja kenttä alusta. Välillä siis tuli rage quitattua peli kun ei jaksanut enää alusta asti alkaa tahkoamaan kenttää. 

Höhöö lähitaistelussa saa melkeinpä minkä tahansa vihollisen tapettua yhdellä iskulla.

Graafisesti peli ei ole susiruma mutta paremman sanan puutteessa pelkistetty. Kaikki kentät kun tapahtuvat autiomaassa niin väripaletti on melko yksipuolinen ja ankea. Rakennusten tekstuurit ovat myöskin aika vanhan näköistä. Huvittavaa myöskin miten vihollisille tulee hyvin vanhan kansan tyyliin ammuttaessa hirveet verijälet. Ensin on siis ns. puhdas hahmo, yhtäkkiä aivan verinen. Samoin jotkut efektit kuten räjähdyksissä ovat melko ankeita. 

Laumoittain ne päälle rynnivät

Äänimailma on varmaankin kierrätetty aiemmista osista, lisätty vain Samille muutama uusi dialogi. Musiikit ovat helvetin ärsyttäviä ja joidenkin aseiden nakutus munatonta. Eikä sovi unohtaa sitä helvetillistä EXTRA LIFEEEE huudahdusta kun on tarpeeksi saanut haalittua pisteitä.

Arvosana 4/10. Henkilökohtaisesti tämä ei ole mielestäni niin onnistunut mitä ne aiemmat Serious Sam pelit. Liekkö aika kullannut muistot vai onko tämä sarja yhden tempun poni?

Hyvää

+ Jopa 16 pelaajan coop kampanja
+ Moninpeli
+ Saa jättää aivot narikkaan kun tätä pelaa
+ Kanuunan kuulia ampuva ase oli hauska

Huonoa

- Pelissä on bugeja joita ei tulla korjaamaan'
- Peli on hyvin puuduttava yksin ja välillä jopa kaksin
- Olisi ollut hyväksi jos jotain suunta merkkejä peli välillä antaisi mihin mennä
- Kentät eivät juurikaan eroa toisistaan
-
 
Kaikki kuvat pöllitty googlesta. En vain ikinä muista steamin kuvankaappausta käyttää.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Dead Island Riptide PC

Tiedän tuon tunteen
Pahoin petti vanhan muisti. Muistelin nimittäin että tämä olisi ihan OK tason peli, no oikeastaan tämä on sen alle. Onneksi tämän sai Steamin alesta ja hintaa tuli kahdelle ihmiselle ostettuna 6€ maksamaan vain. Joten hintaansa nähden sai rahalle vastinetta. Jos olisin tämän normaali hintaisena ostanut olisi turhautumista ollut ilmassa. Tässä jatko osassa ainoa uusi asia oli vesi joka yltää napaan asti ja muutama uusi erikois zombi.

Heti alussa hommat kusee
Peli on siis jatkoa Dead Island pelille, jatkuu oikeastaan suoraan siitä mihin aikaisempi osa jäi. Pelastuneet ja zombi virukselle immuunit joutuvat pelastajiensa vangeiksi, kun eihän armeija ole koskaan hyvä vaan paha tälläisissä zombi epidemia tapauksissa. Uusi saari tutkittavaksi ja tuttuja zombeja mätkittäväksi. 

Peli on graafisesti kohtalainen, joskin pelimoottori on raskas. Eli vanhemmalla PuuCeellä voi hieman yskähdellä tämä peli, vaikkei se siis ole mikään kovin hienon näköinen. Pelissä on erittäin kiiltäviä kaikki pinnat, niin ihmiset kuin zombit sekä käyttökelpoiset esineet näyttävät hyvin muovisilta. Muovisuus näkyy myös liikkeissä ja kasvoissa.

Pelissä on RPG elementtejä, tappamalla ja tehtäviä tekemällä saa kokemusta kartutettua ja kun on tarpeeksi kokemusta niin leveli nousee, samalla nousee myös zombien taso. Eli peli on ns. skaalattu vaikeustasoltaan. Aseet koostuvat yhden ja kahden käden aseista sekä muutamasta eri sorttisesta pyssystä. Aseisiin löytyy erilaisia modi piirroksia, joilla siis voi aseeseen pistää vaikka rautalankaa jossa kulkee sähkövirta, joka siis lisää aseen vahinkoa. 

Kykypuu

Niin ja jokaisella hahmolla on omat erikoistumisensa, joku saa taitoja aseiden viskelyyn ja joku kahden käden moukarin heiluttamiseen. Eli hahmoilla on pieniä eroja kykypuussa. Lyömä aseet "särkyvät" käytettäessä ja välillä tuntuu että kyllä sen rautaputken pitäisi pitempään kestää kuin mitä se pelissä kestää ennenkuin rikki menee. Onneksi pelissä tulee melko tiuhaan korjauspenkkejä ja uusia aseita nostettavaksi/ostettavaksi. Aseet mitä maastosta löytyy ovat myös yhteydessä hahmon tasoon. Eli mitä isompi taso sitä korkeamman tason aseita myös löytyy. Vanhat roskiin/myyntiin ja uutta tilalle.

Pelattavat hahmot
Tee se itse nyrkkirauta ja lopputuloksen voi arvata.
Pelin kontrollit ovat hyvin kankeat, hyppimis kohtauksissa tämän varsinkin huomaa. Samoin taistellessa huomaa sen, ettei ole väliä onko sinulla kolmen metrin mittainen sauva vai taskuveitsi. Sinun pitää kuitenkin olla zombissa kiinni että lyönnit osuvat. Eli aseilla ei ole ulottuvuutta. Ruuti aseet taasen tuntuvat tehottomilta. Johtuen siitä että nämä aseet ovat vaikeasti saatavia (lopussa ei kyllä ole näistäkään pulaa) ja ammuksia ei hirveästi saa. Ikävä kyllä niillä ei kompensoida sitä että lyömä aseilla pärjää paremmin zombeja vastaan. Tähtääminen kun on myös kankeaa. Päähän tähdätyt osumat tosin tekevät enemmän vahinkoa, mutta jos sinulla on jo hahmo oman aseluokkansa kehittänyt tarpeeksi pitkälle, ruutiaseet jäävät aika turhiksi.


Peli ei ole kovin pitkä. 13 chapteria ja jos et tee sivutehtäviä jotka eivät onneksi ole pakollisia niin tämän pelin läpäisee yhdessä illassa. Eli sellaset 6-8h pelattavaa jos pelkästään tarinaan keskittyy. Kuolemakaan pelissä ei ole mitenkään erikoista, aika pian hahmo on taas pystyssä mutta jonkin verran kuolema käy kukkarolla hakemassa saataviaan. Rahaa saa pelissä kyllä melko helposti joten kuolema on tässä pelissä lähinnä ärsyttävä viivytys. Onneksi tästä pelistä löytyy coop kampanja joka pelastaa pelin täysin surkealta arvosanalta. Kaverin kanssa tätä suosittelenkin vain pelattavaksi. Yksinään tätä ei jaksa, sillä Dying Light on huomattavasti parempi peli tähän verrattuna. Onhan tämä peli siis jo muutaman vuoden ikäinen mutta ei ole kyllä hyvin vanhetunut. 

Arvosana 4(5)/10 josta suluissa oleva 5 tulee yhteistyöpelin takia. Jos halvalla saat ostettua ja sinulla on kavereita niin kyllä tätä muutaman illan jaksaa tahkota.  

Hyvää

+ Yhteistyö tarinatilassa
+ Hauskat ase modit

Huonoa

- Kliseinen tarina
- Kontrollien kankeus
- Bugisuus
- Kankea taistelu
- Tehottomat pyssyt

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

(Nazi) Zombie Army Trilogy PC

Näkee että joku sana on otettu pois pelistä :3
Nyt on tämäkin zombi eepos tullut läpi pelattua. Yksin en olisi kenties jaksanut, mutta onneksi tässä pelissä on ymmärretty että (natsi) zombeja on hauskempaa lahdata kaverin tai pienen ryhmän kanssa. (Voi sisältää spoilereita huom.)

Eli siis Hitler joka on sodan häviämässä, turvautuu okkultismiin ja tulee siinä sivussa sitten aiheuttamaan helvetin porttien aukeamisen. Kuolleet eivät pysy kuolleina vaan se on ihan ilmiselvä zombi apokalypsi edessä. Muutamat eloonjääneet koittavat sitten löytää mystisen avaimen palaset joilla helvetin portti saadaan taas suljettua.

Muutama zombi siellä vaan lääppäilee.

Pelimekaniikka ei ole muuttunut mihinkään Sniper Elitestä. Eli parhain ase pelissä on kiikarikivääri jolla niitä zombin päitä posautellaan muusiksi. Hyvänä kakkos aseena toimii Colt pistooli ja kaikkein surkeimpana kötöstyksenä on rynnäkkökivääri. En edelleenkään ymmärrä miksi rynkyt ovat tässä pelissä niin perseestä. Etenkin nyt sen huomaa kun zombit pitää nimenomaan päähän tähdättävillä laukauksilla tappaa, jos päätä ei tuhoa niin zombi vaan nousee uudestaan ylös. Rynkyillä ei siis tahdo osua mihinkään, ei ole väliä minkä maan rynkky on kourassa tai onko käytössä ampumajalustalla oleva MG42 mutta niillä ei vain yksinkertaisesti osu mihinkään. Se on helvetin ärsyttäävää ja omalla kohdallani aiheuttaa pelille miinusta.

Niin kuten jo selitin peli on kuten aiemmat Sniper Elitet, voit mennä kyykkyyn tai mahalleen taikka ampua pystyasennosta. Hitusen helpottaa ampumista kun kyykyssä kykkii. Zombeilla se pää tahtoo heilua välillä miten sattuu niin harhalaukaukset ovat arkipäivää, varsinkin silloin kun niitä tulee urakalla kimppuun. Yksinpelinä tämä on minusta aika epäreilu peli, joten suosittelen pelaamaan tätä vähintään yhden kaverin kanssa. Pelissä saa valittua vaikeustason sekä zombien määrään. Eli vaikka pelaajia olisi neljä voi skaalata zombit että olisi vain yksi pelaaja. Itse tosin tahkosin pelin kolmen kimpassa (hehheh) ja ihan sillä kolmen pelaajan zombi määrällä. Kaikille riitti ammuttavaa.

Hyvin paljon pelissä nähdään verellä piirrettyjä pentagrammeja

Pääsemme kenttäsuunnitteluun. Kuten tiedämme, pelin nimi päättyy trilogy mainintaan. Eli tässä on kaikki kolme kampanjaa jossa jokaisessa on viisi kenttää. Yhteensä siis 15 kenttää zombien tappamista varten. Ensimmäisessä kampanjassa koitetaan päästä pois Saksasta, toisessa sinne mennään takas ja kolmannessa "we got to kill zombi Hitler". Vaikeustaso on ns. kenttäkohtaista. Jotkut kentät meni heti ekalla kerralla läpi ja tuli sellainen fiilis että oli liian helppoa. Välillä taasen tulee suoranaista turhautumista kun kenttä onkin niin älyttömän vaikea. Yleensä ottaen tilanne helpottuu kun on muutaman kerran samaa kohtaa hinkannut. Eli tietää mihin jättää ansoja ja mistä ne über nazi zombie soldattenit tulee. Valehtelematta tosin tuntuu että kampanja kakkosen olisi pitänyt olla ensimmäinen, koska se on helppo verrattuna siihen ensimmäiseen kampanjaan. Muuten peli vaikeutuu tasaisesti, mutta välillä nytkähdyksiä vaikeusasteessa tapahtuu suuntaan jos toiseen.

Graafisesti perus Sniper Elite, ei ruma muttei kauniskaan. Ihan ok graffat. Äänimaailma myöskin on sitä samaa tuttua huttua, tosin zombien karjunnalla höystetty. 

lol. Oli tylsää niin leikittiin Nännin kaa taulukuvioammuntaa
Peli kannattaa ostaa alesta (kuten me teimme) sillä 10€ tästä pelistä tuntuu itsestäni just passelilta summalta (kipuraja olisi siinä 15€ tuntumassa) eli jos sinulla on innokkaita zombin metsästäjä kavereita niin kavereiden kanssa tämä peli on hauskaa ajanvietettä useammalle illalle. Yksinään tätä ei oikein jaksa.

Ps. Suurinosa kuvista googlen kautta. Johtuen siitä etten ikinä muista Steamissa ottaa kuvakaappauksia. :P

Arvosana 7½/10

Hyvää

+ Kun pelitoverina Nänni ja Mikko
+ Kaverin kanssa siis viihdyttävä peli
+ Zombeja on aina hauska ampua
+ Kentissä on vaihtelua
+  Tekoäly (sopivan aivokuollutta)

Huonoa 

- Muut aseet kuin kiikarikiväärit munattomia
- Välillä vaikeustaso heittelee liikaa
- Ei montaa vihollistyyppiä
- Servu ongelmat 
- Normihinta liian kallis

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Castle Crashers PC

Perus hahmot ovat neljällä eri elementillä varustetut ritarit. Tuli, myrkky, sähkö ja jää.
Jälleen kerran yksi peli vähemmäksi peli listalta. Tällä kertaa 2D arcade beat´em up peli pienillä RPG vivahteilla.

Elikkäs alunperin Newgroundsista lähtöisin oleva flashpeli, josta tehtiinkin sitten suurempikin hitti. Mikäs sen mukavampaa kuin mättää jopa neljän kaverin kanssa öllejä turpaan? No oli se kohtuu mukavaa.

Hehheh, kissakala pomona.

Juonen tapainen menee sillee että joku pahis ryhmä kaappaa kuningaskuntasi prinsessat ja neljän eri värisen ritarin pitää heidät pelastaa. Näin yksinkertaista se on. Matka jatkuu, älkää kysykö miten. Kysykää miksi.

Graafinen ilme on hyvin piirrosmainen joka sopii todella hyvin tähän peliin. Ei oikeastaan mitään moitittavaa siltä saralta, paitsi. Välillä on helvetin hankala hahmottaa missä hahmot menevät, siis syvyyden hahmottaminen on välillä niin hankalaa, että sitä huomaa vasta hetken päästä että sitä ei huidokkaan vihollista vaan tyhjää ilmaa. Myöskin kentällä pyörii aina välillä näköesteitä, iso kivi tai jotain vastaavaa. Tälläiset asiat eivät ole kivoja kiivaan taistelun keskellä.

Kavereiden kanssa turpaan mättäminen on paljon hauskempaa kuin yksin pelatessa.
Äänimaailma on ihan hyvä, musiikit sopivat tilanteisiin sekä mätkettä, jytkettä ja pauketta riittää kun vihollisia pistelee turpaan. Musiikkeja tosin kierrätetään jokin verran, mikä ei toisaalta haittaa. Mutta jos jäät johonkin kenttään jumiin pidemmäksi aikaa (eli vihut ei kuole mutta sinä kuolet niin kauan että saat hahmoasi kehitettyä tarpeeksi) alkaa se diskon jytke selvinpäin vituttamaan.

Pelattavuus. Ööö en oikein silleen osaa sanoa. Ihan kohdillaan se on, ainakin kun ohjaimella pelaa. Idioottimaiset näppäin asettelut kävivät omalla kohdalla hermoille, joten vaihdoin suosiolla PS4 ohjaimeen. Huomattavasti parani pelikokemus. Harmillisia seikkoja ovat normi vihujen elinpalkkien puute, ainoastaan vahinko mitä teet/teit viholliselle näkyy numeroina mutta et voi tietää paljonko se vihu vielä kestää. Myöskin normi vihut tuntuvat kärsivän ns. bullet sponge syndroomasta. Mikä omalta osaltani söi peli-iloa. Vaikka hahmollasi olisi Strenght mittari täynnä ja paras ase käytössä, hahmolta tuntuu siltikin kestävän yhtäkauan hakata vihollisesta paskat pihalle mitä aiemmin. Niin ja pelissä mukana olevat lemmikit ovat myös melko turhia.


Arvosana 7/10.
 Ihan johtuen siitä että pelissä on coop. Yksinpelinä tämä olisi/on melko puuduttava kokemus.

Hyvää
  • Jopa neljän pelaan coop kampanja
  • Kontrollit
  • Musiikit
  • Hauskat hahmot
  • Viihdyttävät pomotaistelut
Huonoa
  • Hahmot sekottuvat toisiinsa
  • Syvyyden hahmottaminen vaikeaa
  • Bullet sponge viholliset
  • Grindaaminen
  • Aseet eivät tunnu vaikuttavat vahinkoon
  • Kuvakulma ansapaikoissa ihan perseestä
  • Yksinpeli tylsä 
Sellanen homma muuten, että Te jotka tätä luette niin voitteko jättää kommentteihin miten teillä näkyy tämä yhteenveto osio. Itse kun Firefox selaimella katson, niin ihan oikein näkyy nuo pallukat heti tekstin vieressä. Jollain toisella selaimella tosin tuntuu ne pallukat menevän vasempaan reunaan. Että paska blogger. Ei mulla muuta.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Battleblock Theater PC


Lyhykäisyydessäni arvio koko pelistä VITTU MITÄ PASKAA SAATANA! HERMOJA RIIPIVÄÄ SAMAN PASKAN TOISTOA JOSSA EI SAATANA EDES VÄLIETAPIT TOIMI PERKELE!

 
Mutta niin, peli olisi ihan kiva tasohyppely pelattavaksi jopa neljän kaverin kanssa. Ikävä kyllä parin chapterin jälkeen vaikeustaso nousee niin järkyttävästi että on ihme kun itsekkään sain tätä edes läpi pelattua. Sen verran järkyttävä vaikeustaso pelissä oli, varsinkin niissä parissa viimeisessä chapterissa. Siis oikeasti, en muista milloin viimeksi olisi jokin peli saanut minut huutamaan ja kiroamaan yhtä vuolaasti kuin tämä, niin joo ja tämän paskan takia piti tupakkikin polttaa.


Että niin, jos haluatte koulu arvosanan 1/10 kuvaa minusta erittäin hyvin tätä peliä. Jos haluatte sellaista reilua ja palkitsevaa tasohyppelyä pelata, pelatkaa Nintendon Mario pelejä. En jaksa edes syvemmin tätä sitten arvioida. Tälläiset kokemukset peli kuitenkin itselleni jätti, aluksi kivaa ja loppua kohden toivoo että se jo loppuisi.

My feelings hurt koska vitutus saatana...olen oikeastaan aika äkäsen mummon näkönen xD

lauantai 16. toukokuuta 2015

Trine 2 Complete Story PC


Yli hypetettyä Suomi paskaa!! No ei sentään aivan, mutta itsestäni tuntuu että johtuen juurikin siitä että tämä ny on suomalaisen pelifirman tekemä peli, niin on ehkä hitusen saanut ylimääräisiä pisteitä kotimaisilta arvostelijoilta.

Juoni on kohtalaisen tuttua fantasia huttua, 3 sankaria jotka mystinen Trine on valinnut joutuvat taas tahtomattaan (no kaksi ei tahdo ja kolmas on jopa innokas) seikkailuun. Valtakunta pitää pelastaa ja sitä rataa.
Sankari trio vauhdissa
Pelissä on siis 3 erilaista pelattavaa hahmoa, knihti, varas ja maagi. Aika perus fantasia trio. Varas käyttää aseena jousta ja hänellä on heittokoukku. Knihdillä taasen miekka ja kilpi sekä taikamoukari mitä hän voi heitellä. Maagilla taasen on telekinesian voima ja hän pystyy loihtimaan tyhjästä metallisia laatikoita tai lankkuja. Hahmot ovat siis hyvinkin erilaisia.

Pelattavuus ei minusta ole kohdillaan, monessa kohtaa tuntuu että varsinkin hyppimis kohdissa liikkuminen on turhan liukasta, jos verrataan vaikka tasohyppely pelien kuninkaaseen Marioon missä hyppiminen on just sillee ku kontrolloit hahmoa. Tässä on paremman sanan puutteessa liukas meininki, eikä paljoa auta kun jotkut taidot kuten maagin esineiden luominen on 80% ajasta tahatonta.

Peli siis on eräänläinen puzzle tasohyppely jossa taistelu on sivuroolissa. Pomotaisteluita on muutama matkalla. Suurin osa aivopähkinöistä koostuu hyppimisestä, tavaroiden siirtelystä tai luomisesta jotta  päästään jollekkin kielekkeelle/oven läpi että peli etenisi. Hahmoja pitää välillä vaihdella kohtuu tiuhaan. En oikeastaan ymmärrä miten jotkut kohtaukset voisi muka pelata yksinpelillä. Kaksin kaunihimpi mutta kolmatta pyörää ei kaivata. Olen sen verran pelaillut tätä 2 muun kanssa että tiedän sanoa sen, että peli menee lähinnä kaoottiseksi kun hahmoja vipeltää 3 yhtäaikaa ruudulla. Tietenkin välillä yhteistyö voi toimia mutta kaksistaan se toimii parhaiten tämän tyyppisen pelin kanssa. Omasta mielestäni siis. Pro tip: Maagille kannattaa heti alussa pistää kykypisteitä sen verran että saat tehtyä useamman laatikon ja osaat luoda "lankun". Kaikkein helpoimmalla pääsee floodaamalla siltoja joka rakoon.

Graafisesti peli on erittäin nätti tasohyppely peliksi, että propsit siitä tekijöille. Harmillisesti tuntui että varsinkin alussa pelissä ei niin hirveitä eroja maastossa ole, vasta lisäosassa tuli selkeästi hyvin erilaisemmat maisemat katseltavaksi. Ikävä kyllä sen mitä tätä kullan kans pelailin niin ei se enää turhautumisen alta jaksanut juuri ilostuttaa sen kummemin. 

Äänimaailma on musiikeiltaan ja peikkojen urahduksineen fantasia peliin sopiva. Itseäni tosin ärsytti sellainen seikka, että vaikka pelissä pitäisi olla kokonaan suomeksi tekstit niin aika useasti tuli siltikin enkku tekstejä vastaan. Eli käännöstyö jätetty vituralleen paikoin.  

No tottakai fantasia pelissä pitää lohikäärme olla!
Peli saisi minulta paremman arvosanan jos kontrollit eivät oikeasti olisi niin kusiset ja puzzlet eivät olisi niin turhauttavan tarkkuutta vaativia. Enkä ymmärrä miten tämän muka voisi alusta loppuun pelata yksinpelillä, sen verran monessa kohtaa kaveria tarvitsee avuksi.

Ohessa pieni pätkä pelivideota jonkinasteisella höpötyksellä. En ole pitkään aikaan PC puolella käyttänyt noita pelivideon kaappaus ohjelmia niin hieman päässyt taas unohtumaan miten niitä käytetään. Eikä edelleenkään netti yhteys ole kuin 24/1 että erittäin tuskallista koittaa saada edes muutaman sadan megan kokoista videota nettiin upattua. Ehkä joskus saataisiin kuitu netti niin olisi ihanaa elämää.


Arvosana 6/10

Hyvää

+ Graafinen ulkonäkö
+ Loppua kohden vaihtelevat kentät
+ Jopa kolmen pelaajan coop
+ Äänimaailma sopii tähän peliin
Huonoa

- Alussa itseään toistavat kentät käyvät tylsiksi
- Puzzlet turhauttavia ja välillä aivan liian tarkkoja
- Kontrollit kusee ohjaimella ja näppäimistöllä myös

torstai 14. toukokuuta 2015

Lara Croft and the Guardian of Light PC


Tälläistä tällä kertaa. Coop peli tämäkin kun on, niin tuli ostettua. Kulta sen joskus sai jossain bundlessa ja itse hokasin ettei tää maksa kun vähä päälle 2€ jossain tarjouksessa jossain netti liikkeessä kun oli. Ei nimittäin kovin innosta pelata PC:n "jaetulta" ruudulta tätä. Xbox 360 konsolillekkin tämä on, niin suosittelen ennemmin konsolille ostamaan.

Pumpum saatana
Olet Lara Croft, aarteen perässä joku paikallinen sotalordi löytää sinun avullasi jonkin kirotun aarteen ja pari tuhatta vuotta vanha asteekki jumala herää henkiin, myös wanha valon suojelija soturi herää tätä pysäyttämään. No Lara tietysti haluaa auttaa kun muinaisen pahan herätti. Niinpä kaksikko lähtee jumalaa jahtaamaan, aikaa on seuraavaan aamunkoittoon, taikka maailma muuttuu asteekkien helvetiksi.

Peliä pelataan lintuperspektiivistä, mikä on välillä helvetin ongelmallista. Nimittäin syvyyttää ei aina osaa sanoa eikä etäisyyttä lukea, paljon ohi meneviä hyppyjä siis luvassa. Kuten aiemmin mainitsin sen "jaetun" ruudun, niin ei sitä ruutua siis jaeta, vaan on yksi ruutu ja liikkuminen on rajattu, jos olet liian kaukana kaverista niin jommankumman suuntaan toista vedetään. Tämäkin aiheutti monesti "kivoja" kuolemia. Kaveri jos vaikka räjähdyksessä kuolee, räsynukke lentää jonkin laidan yli, vetäen sinut mukanaan kuolemaan. Kiva kun on magneettinen kaveri. Myöskin jotkut hypyt ovat tämän vuoksi ongelmallisia. Samasta syystä, se perkeleen magneetti efekti.

Räyh olen pahis
Näppäimistöä en voi suositella tälle pelille ohjaimeksi, selvä konsoloituminen paistaa niin kirkkaasti läpi ohjauksessa, hypyt ja ampuminen on niin saatanan vaikeita aina välillä saada kontrollien takia onnistumaan. Luojalle kiitos tässä on suora Xbox ohjaimen tuki, tai kuten minun tapauksessani joka käytän ohjelmaa InputMapper PS4 ohjaimen kanssa. Ohjaimen kanssa pelattavuuden ero on kuin yöllä ja päivällä. Toisella tikulla tähtäys ja toisella liikkuminen. Paljon helpompaa ja on jopa 360 asteen liikkuminen oikeasti mahdollista. PC:llä kun tahtoo olla sellaisia 90 asteen käännöksiä hahmolla. 

Graafisesti peli on ok tasoa, ei mikään susiruma mutta selittää kyllä myös hintalapun, eihän tämä uutenakaan maksanut paljon mitään. Sopii kuitenkin taidetyyli/piirtotyyli, miksi sitä nyt haluaakaan sanoa itse peliin. Ei oikeastaan siltä saralta moitittavaa. Paitsi...no luulen että osa syvyysvaikutelmasta tai pitemminkin sen puutteesta on juurikin graafisen puolen aiheuttama ongelma.

Leikitään trapetsilla, elä välitä niistä piikeistä siellä montussa
Pelissä on kohtalaisen verran aivopähkinä kohtauksia, molemmilla hahmoilla kun on omat erityiset kyvyt. Lara osaa keveytensä vuoksi käyttää Totecin keihäitä askelmina ja heittoköyden avulla tehdä trapetsin Totecille tai kiivetä itse sitä pitkin tai nostaa kaverinsa. Totec voi kilvellään nostaa Laran korkeammalle tai kimmottaa vihollisten ammuksia heitä kohti. Niin ja tehdä Laralle ne askelmat. Molemmat hahmot voivat käyttää kaikkia pelistä löytyviä aseita. Erona on vain alun aseet, Totecilla on taikakeihäänsä ja Laralla nimikko pistoolinsa.

Ei vituta, pienikin hipaisu tai edes pixelin kosketus liekistä aiheuttaa kuoleman.
Äänet ovat aika perus pyssyn pauketta ja kohtuullisesti tilanteisiin sopivalla musiikilla höystettyä.

Meillä meni läpipeluuseen sellaset 6h. Sen mitä pelin haasteissa lukee niin periaateessa kentät pitäisi pystyä juoksemaan läpi 5-15min sisään. Eli ns. speedrun onnistuu kyllä normi pulliaiseltakin jos vain jaksaa opetella kentät ulkoa. Melko lyhyitä oli osa kentistä. Muutama ilta tätä pelattiin eli ihan sopiva aika pelata kaverin kanssa. Ei tarvitse kokopäivää pyhittää tälle pelille, kun sen saa pienissäkin erissä altapois. Nimenomaan altapois, en nimittäin itse ainakaan (eikä kultakaan) aio tämän pelin pariin hetkeen (ehken koskaan) palata. Loppua kohden peli vaikeutuu väärällä tavalla. Ei reilusti vaan tekemällä paljon enemmän äkkikuolema kohtauksia, jotka aiheuttavat päänsärkyä ja v-käyrän nousua. Kiitos kamerakulman, mangneetti efektin ja kontrollien takia.

Arvosana 5/10 koska tarina coop

Hyvää

+ Coop tarina
+ Teema
+ Hyviä puzzleja
 
Huonoa

- Kamera
- Instakill kohtaukset
- Hypyt
- Kontrollit
- Magneetti efekti
- Oikea hinta 10€ (ei ole sen arvoinen mielestäni)

maanantai 11. toukokuuta 2015

Sniper Elite V2 PC

Hehheh, pelin "juoneen" kuuluu saksalaisten V2 raketit joten se on nimessäkin.
Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tämänkin pelattua. Iso syy miksi jaksoin tahkota pelin läpi, on se että pelasin sen kullan kanssa läpi :D en nimittäin ollut ajatellut sitä että koko pelin voi pelata cooppina läpi. 

WW2 on aikakausi jossa pelataan pelin nimensä mukaisesti tarkka-ampujalla. Yllätys yllätys US of A tyypillä tietysti, natsit on paskaa ja ryssät kans. Kumpiakin pelissä ammutaan. 

Ei ollunna piippalakit :( mutta onneksi karvalakeissa on tähti mihin tähdätä.
Pelihän sai aikoinaan paljonkin kiitosta ja ylistystä sen hienoista fysiikka mallinuksista sekä hienosta killcam toiminnostaan. Onhan se siistiä nähdä kuinka luoti lävistää ilkeän natsin kivekset tai pään. Se on siis siistiä ja silleen, sen ensimmäiset kakskyt kertaa kun sen näkee. Sen jälkeen alkaa hohto haihtua. 

Graafisesti ei kaunein eikä rumin, kultaista keskitietä kulkeva peli. Ei oikein muuta sanottavaa siltä saralta.

Nää on hienon näköisiä, mutta aikapian niihin kyllästyy kun hidastavat peliä, onneksi saa säädettyä kokonaan poiskin.
Äänimaailma on hyvin saatu mallinnettua, ainakin kuulokkeet päässä kun pelaa niin huomaa miten esimerkiksi rakennukset vaikuttavat aseiden ääniin. Millainen kajahdus siis kuuluu, sekä vihollisia on välillä hankala paikantaa äänen perusteella kun kaikuu ja silleen. Itse tykkäsin.

Vasemmalla pulssi, oikealla lippaassa olevat ammukset. Keskellä ilkeän näköinen venäläis tankki. Onneksi sekin tippuu nätisti kun tankinkorkkiin vain ampuu.
Luodin lentorata fysiikat ovat hyvin tehty. Varsinkin jos pistää sen realismin päälle, saa välillä tosissaan sihdata että osuu siihen mihin aikoo ampua. Etenkin pitkillä matkoilla. On myös hauskaa että pelissä käytetään pulssimittaria, mitä rauhallisempi hahmo on (ei ole juossut, ei ole tulituksen kohteena etc.) niin sitä tarkemmin hahmo pystyy ampumaan ja tekemään tosi tarkkoja tähtäyksiä joissa aika hidastuu. Osa näistä mainitsemistani efekteistä toimii vain silloin kunnolla kun vaikeustaso on realistisella. Normaali vaikeustasolla ei esimerkiksi tarvitse tuulesta välittää eikä hahmolla suuremmallakaan sykkeellä kivääri kovin hirveästi heilu.

Tässä ollaan viinipulloja ampumassa, pelissä "kerättävä" esine
Yksinkertaiset kontrollit, yhdellä napilla hahmo menee suojien taakse kyykkimään, kiikari kivääri kädessä toinen hiiren nappi ottaa kiikari tähtäyksen käyttöön, toisella napilla ampuu. Ctrl taasen tähdätään kiväärillä ilman kiikaria. Koska 3rd person shooter kyseessä niin aseet tuppaavat ampua päin persettä, siis jos ei ammu kiikarin kautta. Lähietäisyydeltäkin on helvetin hankala osua mihinkään, kunnes oppii muutaman jujun tietyillä aseilla. Lähinnä siis se että mihin kohtaan pitää "tähdätä" kun ampuu tähtäys ristikon avulla. 

Pumppu pettää.
Kaverin kanssa pelattuna tämän jaksaa pelata läpi. Hyvin lyhyt peli jälleen kerran kyseessä, keskimäärin yhteen kenttään menee 15-30min x 10 kenttää = about 5-6h. Opeteltua kentät ulkoa niin varmaan vain puolet ajasta. Viholliset kun spawnaavat samoihin paikkoihin kentissä, eli yllätyksellisyyttä ei jää uusille pelikerroille juuri ollenkaan. Muita coop muotoja myös on mutta niitä ei jotenki jaksanut. Itse kuitenkin nautin aina eniten itse tarinasta. Vaikka tässä se on melko pintapuolinen, tapa pahikset koska natsi. Ei oikein sen ihmeellisempää juonta, ei sitä tosin ole yritettykkään sen kummempaa kässäriä tehdä.

Arvosana 7/10

Hyvää

+ Pelattavuus
+ Tekoäly
+ Pulssimittari
+ Kuolin animaatiot
+ Koko kampanjan Coop

Huonoa 

- Lyhyt
- Suppeat kentät
- Ei uudelleen peluuarvoa






keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Borderlands The Pre-Sequel PC


Sarjassamme hyvä FPS peli osa 3 muttei kuitenkaan virallinen kolmas osa jatkumosta. Tässä pelissä valotetaan hieman Handsome Jackin taustoja, kuinka hänestä tuli megalomaaninen narsisti psykopaatti. 

Valittavana on 4 uutta hahmoluokkaa. Kaikkien suosikki Claptrap ensimmäistä kertaa pelattavana hahmona, Athena jonkinsortin assassiini, Nisha tö Sheriffi sekä Iki-ihana terminaattori wannabe Wilhelm. Jokainen hahmo on kyvyiltään hyvin erilainen, hauskin hahmo tietysti on Claptrap. En ole henkilökohtaisesti lämmennyt näille kahdelle naishahmolle. 
 

Aseet ovat aikalailla samanlaisia kuin aiemmissa osissa, uutuutena tosin tulee laser aseet. PEWPEWPEW aaaw yeah. Sekä uusi elementti on slagin sijasta jää. Viholliset voi siis jäädyttää. 



Pelattavuus on edelleen sitä samaa, uutena asiana tulee vähäinen painovoima ja hapen tarve. Koska nyt seikkaillaan kuussa (enimmäkseen). Eli HP ja Shield mittarin lisäksi pitää ihmishahmojen pitää silmällä myös happea. Tähänkin on nyt sitten vaihdettavia happilaitteita, joidenkin avulla melee tai slam iskun vahingon tuottamus nousee, sekä tietysti hapen määrä. Niin ja nyt pystyy tekemään boostaus hyppyjä, eli hieman hapella antaa puskua siihen suuntaan mihin on hypännyt, happea tosin kuluu hitusen tätä tehdessä. Onneksi kenttiin on sinnetänne ripoteltu joko happiasemia ja happi paikkoja, niin ja aika runsaasti ihmisviholliset ainakin pudottavat happipulloja kuollessaan. Hapettomuus tosin tekee myös sen että tuli elementti ei hapettomassa tilassa toimi, eli tulihan ei elä ilman happea. Fiksua että huomasivat tuollaisen asian. 

Uudet ajoneuvot ovat myös mukana, kuu auto kahdelle hengelle ja kuu "mopot" joita saa 4kpl eli kaikki ovat yhden istuttavia. Näitä voisi ajatella temppu mopoina, näillä kun voi hyppiä (parissa kohdassa juonikin vaatii näiden vehkeiden hyppy ominaisuuden käyttöä.) 




Vihollisia on joitakin "uusia", mutta melko monet varsinkin ihmisten keskuudessa ovat vanhojen kierrätystä uusilla "asuilla". 


Juoni oli ihan hyvin tehty ja selvitti joitain asioita mitkä kenties ovat ihmisiä jääneet vaivaamaan. 

Ikäväkseni en voi pelille kuitenkaan huimia pisteitä arvostelussa antaa, pelissä kun on kohtalaisen paljon bugeja. Joita tuskin korjataan, varsinkin kun pelin tehnyt studio on kaput. Edelleen jotkut achievementit ovat bugisia, tehtävät myös, pientä kaatuilua ja äänten tai grafiikan bugailua tuli havaittua. Pelin erittäin monotoniset paikat ja tehtävät myöskin syövät pelistä ilon. Onneksi tätä voi pelata kavereiden kanssa, yksinpeli olisi melko kuivaa pelattavaa. Kavereiden kanssa tämä onkin selvästi tarkoitettu pelattavaksi, usealla hahmolla on jotain tiimiin vaikuttavia buffeja, jotka ainakin isommissa pomotaisteluissa ovat erittäin tervetulleita uudistuksia. Ei siis ihan niin hyvin onnistunut Borderlands peli mitä aiemmat osat olivat.

Arvosana 7/10

 Hyvää

+ Hahmot
+ Claptrapin vitsit
+ Tuttu ja turvallinen Borderlands
+ Uudet asiat (happi, painottomuus)
+ Kavereiden kanssa parhautta
Huonoa 

- Vihollisissa ei paljoa vaihtelua
- Hyppy kohdat
- Bugit
- Yksin tylsä
- Tylsät alueet

lauantai 2. toukokuuta 2015

The Incredible Adventures of Van Helsing


Huhhuijaa. Sainpahan taas yhden pelin vähemmäksi. Tämäkin on kohtuu pitkään ollut pelattavana mutta piti niinsanotusti itseä ottaa niskasta kiinni etten hukkuisi matkalla keskinkertaisuuden synkkään suohon.

Kyseessä on siis Diablo klooni, eli Hack & Slash pelisarjaan kuuluva peli, paperilla tämä kuulostaa ihan hyvältä H&S peliltä. Harvasta indie pelistä tosin on Diablon tappajaksi, kuten esimerksi tästä EI ole. 

Peli on toisaalta mielenkiintoinen, koska fantasia öllit ja maineikkaan Van Helsingin nimellä peli koittaa ratsastaa. Joitain asioita on ihan hyvin tehty mutta kuten jo aiemmin mainitsin, peli on hyvin keskinkertainen tekele. Vihollisia tulee laumoittain päälle, mutta niiden teurastaminen ei ole pitemmän päälle hauskaa vaan erittäin puuduttavaa. Luojalle kiitos että peli ei ole järin pitkä. Vain kolme chapteria pelistä löytyy. Ensimmäinen chapteri on ihan hyvä ja mielenkiintoinenkin jopa, toisessa chapterissa alamäki alkaa.


Juonikin on hyvin...kökkö? Kyllä. Jep. Kökkö kuulostaa juuri siltä mitä haen. Niinkuin joku fangirl/boy olisi pikaisesti hutaissut kasaan muutaman idean ja niiden pohjalta peli on tehty. Van Helsingingin poika on tulossa kotiin matkaltaan aave ystävättärensä kanssa ja huomaakin että kotikaupungissa on hullu professori leikkinyt Frankensteinia. Osa vihollisista on ihan mielenkiintoisia tämän vuoksi, löytyy steampunk henkeä pelistä. 

Hahmoluokkia on kolme kappaletta. Hunter joka käyttää joko pistoolia/kivääriä tai miekkaa/miekkoja (periaatteessa tuntuu että tämä on juurikin se Van Helsing ja muut hahmot ovat jälkikäteen lisättyjä)
Thaumaturge joka vissiin on jonkin sortin maagi. Mekaanikko joka käyttää Ghostbusters leffoista tuttua protonpackia aseena.


Taisteluhan se näissä peleissä tärkein on, ikävä kyllä tästä jotakin puuttuu. En osaa sitä sanoa mutta hahmojen taidot ovat jotenkin hanurista ja raskaita/hankalia käyttää. On hienon kuuloista että esimerkiksi voit liekinheittimeen lisätä taidoksi napalmi ruiskutuksen. Sinun pitää vaan muistaa taistelun tiimellyksessä painaa joko A tai S nappia kerran tai pari kun olet kerännyt hahmollesi RAGETUSTA (mitä peli välillä aiheuttaa) tappamalla vihollisia ja sen jälkeen päästää hetkeksi irti hyökkäys napista että seuraavalla hyökkäys kerralla teet napalmin aiheuttamaa lisävahinkoa pienen hetken. Miksi on pitänyt tehdä näin vaikeasti käytettäviä taitoja? Miksei tämäkin olisi voinut olla täysin passiivinen taito siihen perushyökkäykseen? Tähän on hyvä vetää vertailuksi Diablo 3. Sinulla on perushyökkäys johon saat valita ns. boosterin. Tässä on sama periaate mutta sinun pitää aktivoida joka hyökkäys kerralla tämä järkiään passiivinen taito erikseen. 

Kykypuu
Oikeasti, itse menin pelin mekaanikko mikä ihme olikaan hahmolla. Eli ei minkäänlaista lähitaistelua hahmolla ollut. Liekinheitintä käytin ja sähköpierua myös. Muuten en oikein mitään muuta käyttänyt, paria erillistä taitoa sitten kuten mekaanisia hämähäkkejä (kestivät vain pienen hetken) tai turretteja (hitaita ja erittäin vähän vahinkoa aiheuttavia) muihin en jaksanut edes vilkaista, vaikka "valinnanvaraa" periaatteessa olla pitäisi. Taidot ovat vain niin tuhkamunia, niistä puuttuu se pieni UUMPH tai jokin sellainen, peli on kokonaisuudessaan ponneton kokemus muutenkin ja viimeistelemättömyys on selvästi nähtävissä.

En ymmärrä miksi peli on saanut niinkin hyvät arvostelut muilta ihmisiltä. Siinä oli se yksi syy miksi tämä jossain määrin edes itseäni kiinnosti, koska kullan kans ollaan Diablo faneja ja sen tyyliset pelit on aina...no melkein aina mukavia pelattavia kaksistaan, tätä ei edes se coop pelastanut.

Arvosana 4/10

Hyvää

+ Ihan hyvän näköinen peli
+ Aihepiiri
+ Hinta (tuli bundlen mukana niin menikö 1€ tähän peliin?)

Huonoa

- Puuduttava
- Taidot munattomia
- Juoni
- Vihollisten toistuvuus
- Pomot
- Kamera
- Liikkuminen
- Aika moni muukin asia, bugeja ja hiomattomuutta