Insta

Steam ID

PSN ID

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vita. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. marraskuuta 2015

Persona 4 GOLDEN Vita


Joillekkin JRPG pelaajille hyvinkin tuttua huttua, itselleni täysin uutta. En nimittäin ole aikaisempia Persona pelejä pelannut, ainakaan läpi asti ennen tätä kulta versiota neljännestä osasta. Kulttimainetta niittänyt pelisarja jossa on RPG osiota kenties sen 30% pelistä ja suurinosa ajasta menee arkisissa puuhasteluissa ja kavereiden kans hengailussa. Tää on tätä japanese juttua joka ei kaikille uppoa.

Niin, mitäpä tähän lisäämään.
Olet high school oppilas (en tiedä mitä se nyt siellä japanissa vastaa, lukiota?) joka on suuresta kaupungista joutunut pienelle paikkakunnalle vuodeksi siirto-oppilaaksi setänsä nurkkiin opiskelemaan. Idyllisessä pikku kaupungissa sattuu tosin melko pian jotain kammottavaa, nimittäin murha. Eikä tämä murha jää ainoaksi. Sattumien kautta joudut murhamysteeriin vedetyksi mukaan ja toverisi joutuvat kohtaamaan sisäiset ristiriitansa oudossa TV maailmassa elleivät halua kuolla. 

Tässä vaiheessa voin sanoa että pelissä käydään ihan mielenkiintoisella tavalla pohdintaa ihmisten persoonasta ja egosta, sekä näiden välissä olevista naamioista. Tästä voisi periaatteessa saada filosofista keskustelua aikaiseksi mutta minä en nyt jaksa syvälliseksi ryhtyä, mutta jollekulle tästä pelistä voi saada syvällisempääkin mietittävää, vaikkakin tämä TV maailma on puhdasta fantasiaa. 

Teddie on paras :D

Tuttu tunne. Välillä sitä ei itsekkään ymmärrä mitä pelissä tapahtuu mutta pikkuhiljaa asiat selkenee
Kuitenkin, pelissä siis on vuosi aikaa ratkaista murha mysteeri ja pelastaa ihmisiä murhaajan kynsistä. Mistäkö tiedät kuka on seuraava uhri? No uhri ilmestyy urbaani legendan mukaan sateisena yönä kello 12 telkkariin "midnight channel" kanavalle. Sitten pitääkin tämä uhri käydä pelastamassa töllöstä pois ennenkuin sumu laskeutuu kaupungin ylle. 

TV maailmat ovat hyvinkin erilaisia teemoiltaan.
Noniin, ehkäpä nyt pääsen selittämään miten se pelaaminen siis on 30% taistelua RPG pelissä ja loput eräänlaista simulaatiota. Enimmäkseen päivät ovat kuin "normaalin" lukio ikäisen päiviä, menet kouluun vastailet koulu kysymyksiin, luet kokeisiin, käyt osa-aika töissä, sosialisoit kavereiden ja perheen kanssa etc. Päivä on siis jaettu aamuun (yleensä koulussa menee tämä väli) lounas aikaan (jos olet tehnyt lounaan voit jakaa sen kaverin kans joka auttaa parantamaan suhdettanne) ja koulun jälkeiseen aikaan jolloin voi mennä hengaamaan kaverin kans tai vaikka töihin. Sitten tuleekin ilta jolloin joko voi opiskella kotona, sosialisoida tai tehdä töitä. TV mailmaan pääsee vain heti koulun jälkeen. Kovin montaa asiaa ei siis voi kerralla tehdä ja joka päivä ei jotain kaveria välttämättä näe kun tällä on muita menoja. Joten rytmitys on tärkeää. 

Pelissä kun pitää kasvattaa pelihahmon tietämystä, rohkeutta, ymmärtämystä, määrätietoisuutta ja itsensä ilmaisua. Aina kun näitä ominaisuuksia kasvattaa niin jokin uusi "ovi" aukeaa sinun hahmollesi, palkka voi kasvaa ja ihmissuhteissa pääset eteenpäin. Uskallat sanoa jollekkin henkilölle jotakin mitä et aiemmin uskaltanut, tai tiedät kysymyksiin vastaukset etc.  

Erilaisia varjoja löytyy kiitettävästi, vaikkakin moni on vain hitusen erinäköinen aiemman TV maailman öllistä.
No entäs se itse taistelu? Perus vuoropohjainen RPG, valitaan joko lyönti, puolustus tai taidon käyttö. Vuoro siirtyy seuraavalle. Valittu persoona vaikuttaa taidoillaan pelaajaan. Persoonia voi siis olla monta erilaist päähenkilöllä mukana, muilla hahmoilla on vain se heidän omansa joka voi tosin kehittyä kun ihmissuhde kehittyy ja he kasvavat ihmisenä. Uusia persoonia voi myös luoda mystisessä rajamailla liikkuvassa limusiinissa joka Velvet Roomina tunnetaan. 

Voi noita japanilaisia ja niiden lonkero hirviöitä
Arvosanaksi annan tälle pelille 9/10. Ensinnäkin minulla oli pitkä tauko JRPG peleistä, mutta nyt kun sai hyvin JRPG käsiin niin tätä olen mielellään pelannut. Hahmot ovat mielenkiintoisia, juoni on toimiva, taistelu on perus huttua pienillä mausteilla ja jokin tässä pelissä vetää puoleensa. Niin ja musiikki raita on myös hyvä.

Hyvää

+Juoni
+ Hahmot
+ Filosofia
+ Taistelu
+ Erilaiset persoonat
 
Huonoa 

- Välillä tuntuu että päivät menevät pelissä liian nopeasti
- Jotkut sivutehtävät ovat niin perus "fetch" tehtäviä
- "Oikeaa" loppua on oikeastaan mahdoton saada ensimmäisellä kerralla
- Aikaa viepä, joilla ei ole aikaa tälläisille niin ei kannata vaivautua pelaamaan.

Joko se japski huumori uppoaa tai sitten ei.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Lunar Silver Star Harmony (PSP) Vita

 
Dodiin, klassinen JRPG joka ilmestyi alunperin Sega CD:lle 1992 josta tehtiin PS1 versio vuonna 1996 ja nyt tämä uusin paranneltu versio PSP:lle 2009 tuli siis nyt pelattua. Minulla on hämärä muistikuva, että olen kenties jollain emulaattorilla pelannut sitä ihan alkuperäistä tai GBA versiota tai sitten PS1 tätä olen pelannut. Joka tapauksessa on with the story!

Olet pienen kylän poika Alex joka hyvän ystävänsä Lunan kanssa on harjoittelemassa musiikki esitystään jumalattaren juhlapäivää varten. Alex tietysti haaveilee samanlaisista seikkailuista kuin joitain vuosia sitten kuollut lohikäärmemestari sai tovereidensa kanssa kokea. No erään toisen kaverinsa kanssa he keksivät lähteä etsimään lohikäärme timanttia läheisestä luolasta ja siellä he kohtaavatkin oikean lohikäärmeen. Tästä seikkailu alkaa.


Elikkäs melko kliseinen sankari tarina kyseessä. Poika haluaa sankariksi ja tapaa matkallaan kavereita jotka haluavat auttaa ja jossain vaiheessa isompi pahis näyttää päätänsä ja sitten onkin pakko alkaa sankariksi tai maailma tuhoutuu...tai jotain sen suuntaista. 

Taistelu systeemi on vuoropohjainen, mutta hitusen vaikuttaa hahmon nopeus milloin kukin pääsee lyömään. Tämä tosin välillä tuntuu hyvinkin satunnaiselta. Valikosta valitaan annetaanko hahmojen miettiä hyökkäyksensä itse (perus taisteluissa joissa ei ole kuoleman vaaraa sama käyttää) tai sitten voi itse taktikoida ja käyttää taitoja tai perus lyöntejä etc. Mitä enemmän taikapisteitä niin sitä helpommiksi taistelut muuttuvat kun ne taika ja erikois hyökkäykset tekevät huomattavasti enemmän vahinkoa kuin normi mättö.

PSP version taistelu
Taistelun aikana jos jokin hahmo kuukahtaa niin taistelun lopussa lentävä kissa kaveri Nall herättää hahmot takaisin taistelu kuntoon, tosin vähällä hapella. 

Segan tai PS1 version taistelu oli hieman erinäköisempää
Muuten peli on melkoinen perus putkijuoksu. Välillä halutessaan voi grindata (ei pakollista tässä pelissä) tappamalla paljon vihollisia, ne kun spawnaavat uudestaan jos käy toisessa kartta ruudussa piipahtamassa. Ostellaan uudesta kaupungista paremmat aseet ja haarniskat, muutamat potskut kans ja taas matka jatkuu. Sivutehtäviä pelissä ei ole, mutta luolastot kannattaa kunnolla koluta kun niistä voi löytää paremmat aseet ja haarniskat ilmatteeksi tai jopa sellaiset mitä ei kaupasta saa, tuttuun JRPG tyyliin parhaat kamat saa löytämällä ei ostamalla.

Maailman kartalla liikkumista PS1 versiossa

PSP versiossa maailman kartalla vain tarvitsi siirtää osoitin seuraavaan paikkaan, itse ei tarvinnut enää hahmoja liikuttaa
Musiikit ovat pelissä ihan ok, sekä musiikki on jonkinlaisessa isommassa osassakin pelissä. Tai ainakin luulen näin kun melkein joka kaupungista löytyy joku hahmo jolle kun puhuu alkaa laulamaan LA LA LALLALLALLA LLAAA tyylistä rallatusta. Niin joo pelissä on välivideot anime tyylillä tehty ja ääninäyttely dubattu englanniksi. Niissäkin näkyy ja kuuluu tietynlainen vanhuus.

Alkuperäistä välivideota/taidetta
PSP:llä nähtiin välivideot animena tehtynä

Arvosana 7½/10. Hyvä löytö kun storesta parilla eurolla ostin. Jotka tykkää JRPG peleistä niin tämä on klassikko jota voin suositella. Taistelut tosin käyvät tylsiksi ja juoni on kliseinen.

Missäpä JRPG pelissä ei jotain pikkutuhmaa olisi? Positiivista tosin ettei mitään pikkuhousu juttuja tässä pelissä ollut.

Hyvää

+ Helppo
+ Ei tarvitse grindata
+ ok tarina jossa muutama juonenkäänne
+ Taistelu systeemi vähän erilainen

Huonoa

- Hyvin kliseinen ja suorastaan lapsellinen tarina nykystandardeilla
- Taistelut käyvät ärsyttäviksi pitemmän päälle johtuen niiden yksitoikkoisuudesta
- Tarina pelkkä putki (nykyään tottunut liian hyvälle myönnän)


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Entwined (Vita)


Tälläinen taide "peli" tällä kertaa tuli PS+ jäsenille. Pelistä ei oikein hirveänä ole kerrottavaa, se on lyhyt, "taiteellinen" ja omasta mielestäni epäpeli. 


Pelissä ei voi kuolla, mutta virheitä tekemällä kentän läpäisy viivästyy. Pelissä lennetään kalalla ja linnulla erilaisissa tunneleissa ja koitetaan sellaisten väri hommien läpi ajaa oikean värinen eläin. Samalla koitetaan jotain ihme kiviä keräillä, että sellanen mittari saahaan täyteen jotta tämä kala ja lintu kokevat metamorfoosin ja muuttuvat kiinalaiseksi lohikäärmeeksi. Jonka pitää sitten kerätä taasen valopalloja, jotta se voi mittarin täyttyessä piereskellä sateenkaarta ja pitkän pökäleen päätteeksi lentää pois rikospaikalta kirkkaaseen valoon.

Epäilen että tämä on suunniteltu pössyttely kansalle. Itselleni peli aiheutti turhautumista ja tylsistymistä, eikä siihen läpäisyyn mennyt kuin vähän alta 2h jos en väärin muista.

Dragon,,,,dragon ball ZZZZZZZZ
Värillisiä liikkuvia härpäkkeitä
Sun shine, lollipops and rainbows.



Viimeisen kentän spoilaus, siinä ei kerätä palloja vaan vissiin "poikasia" tai "sieluja" mene ja tiedä.
Kuvat, kaikki muut paitsi tuo missä pelin nimi lukee on itse otettu PS Vitan ruutukaappausta käyttäen. Niinku by the way.

Pelin arvosana 2/10. Plussaa on se että se on lyhyt ja omalla kohdallani ilmanen, kaikki muu onkin miinusta. Ellei sitten tykkää näteistä väreistä ja epäpelin pelaamisesta?

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Castlevania Symphony of the Night (Vita)


Tämä klassikko on itseltä aikoinaan pelaamatta jäänyt, joten päätin korjata asian kun peli oli tarjouksessa vajaalla 4€ omaksi saatavilla. Just sellasta mukavaa käskonsoli pelattavaa.

Tämä taisi olla ensimmäinen Metroid tyylinen Castlevania, mistä juontaa sana Metroidvania. Eli sanalla tarkoitetaan 2D äktiön tasohyppelyä jossa on roolipeli elementtejä kuten lootti ja kokemuspisteet. Pelin sankarina toimii Draculan poika, Alucard joka on tullut tutkimaan miksi Draculan linna on tullut muutaman vuoden etuajassa takaisin sieltä jostain helvetistä. Siitä seikkailu alkaa, Draculan linnan portilta.

Kartat on kivoja :D
Kuten mainitsin, peli on siis wanha. PSone ajoilta peräisin oleva peli, onneksi tämä on graafisesti edelleen nätti peli, vaikka ehkä nykyään pikseli hahmoihin saadaan ehkä hitusen enemmän ympättyä pikseleitä mutta siitä huolimatta. 

Graafinen ilme on omasta mielestäni vieläkin hyvä. Mitään moitittavaa en oikeastaan tältä saralta löydä. Nythän tämän tyyppiset pelit ovat muutenkin muodissa että kaippa se kansa osaa vielä sprite hahmoja arvostaa ja 2D pelejä muutenkin.

Äänimaailma on tuttua Castlevaniaa ja muusikit ovat loistavat. Ainut miinus mitä minä keksin on ääninäyttely, sekun on melko...noh kamalaa. Onneksi puhuttuja kohtauksia ei kovin montaa ole.

Monenmoista luurankoa löytyy Draculan linnasta
Pelattavuus on melko kohdillaan. Ikävä kyllä pelissä on edelleen olemassa sellainen vika, kun vihollinen osuu sinuun et pysty hetkeen reagoimaan ja hahmosi lennähtää vihollisesta vähän kauemmas, no ei tässä mitään mutta välillä saatat tippua jonnekkin (tässä ei tosin ollut pitfalleja että jotain hyvää) tai kuten itselleni kävi niin pomo raiskasi minut nurkkaan. Eli sai jotenkin ahdistettua minut nurkkaan ja en voinut tehdä mitään, siihen kuolin. Pelissä pitää myöskin itse hieman nähdä vaivaa että oppii jotkut liikkeet tekemään. Eikä sovi unohtaa että onneksi Vitalla pystyi PSone emulaattorin "CD:n lukunopeutta" säätäämään nopeammaksi, muuten voisi välillä aika kauankin odotella pelin latautumista. Niin ja kun kuolet tässä pelissä, tulee ensin ruutu jossa sanotaan että kuolit, jonka jälkeen peli menee päävalikkoon josta pitää taas sitten oma peli ladata. Ei osattu tehdä Continue tai Load valikkoa siihen kuoleman perään siihen aikaan.

Alla joku speedrun systeemi pelistä jos kiinnostaa nähdä miltä peli näyttää livenä.


Arvosanaksi annan tälle klassikolle 9/10. Sen verran hyvä metroidvania peli kuitenkin kyseessä. Jotka tämän tyyppisistä peleistä tykkää niin ehdottamasti suosittelen ostamaan. Varsinkin nyt kun sen saa vielä halvalla. 

Hyvää
  • Hei se on Castlevania!
  • Vampyyri voimat on kivoja
  • Kevyt roolipeli
  • Toimiva 2D hyppely
  • Pomotaistelut
Huonoa 
  • Välillä pelattavuus tuo ongelmia kuten yllä mainitsin
  • Kun kuolet niin erittäin pitkään menee ennenkuin pääset taas pelaamaan

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Final Fantasy VI PSone classics (Vita)

Taidetyyli on hienoo
Sadepäiviä kun on riittänyt niin käsikonsoleillakin on joutanut pelaamaan. Sain nyt siis vihdoin ja viimein tämänkin klassikon pois minun pelattavien listalta. Onhan se siellä roikkunut useita vuosia. Muistan sen ajan kun se SNES konsolille tuli. Itse en niin naperona oikein perustanut näistä vuoropohjaisista RPG taisteluista. Vasta vanhempana opin niitä arvostamaan, joten en koskaan ole pelannut sitä ihan aitoa originaalia muutamaa minuuttia pidempään. Enkä ostanut sitä pleikkari ykköselle kun siitä se remastered versio ilmestyi. Oli niin paljon muitakin RPG pelejä pelattavaksi (those were the days) pleikka ykkösellä. Joten nyt vihdoin ja viimein, vuosien jälkeen, otin ja ostaa päräytin muutamalla eurolla PSN storesta tämän missatun FF pelin ja pelasin sen sitten Vitalla läpi. Onko se wanha peli enää hyvä?

Tarina on aikaisemmista FF peleistä poiketen paljon erilaisempi, pitkäänhän FF sarjassa oli elementti kristallit uhattuna ja aina muutama valon soturi kuuli/ymmärsi maailman tuhoutuvan ja päätti alkaa sankariksi/sankareiksi. Eikä sovi unohtaa että FF peleissä oli myöskin vaihdettavat "työt" hahmoille, eli kenestä tahansa saatiin tehtyä maagi, ritari, parantaja etc. FF6 muutti tätäkin kaavaa. Niin siitä juonesta, peli alkaa kun ilkeä imperiumi (starwars musiikit tähän kiitos) etsii uusia Esper olentoja alistettavaksi sotakoneistonsa polttoaineeksi, jotta he voisivat hallita koko maailmaa. Yksi näistä Magitek mechoilla ratsastavista kolmen koplasta on nuori nainen nimeltä Terra, joka on tahtomattaan alistettu imperiumin käskyläiseksi. Asioita tapahtuu ja Terra pääsee vapaaksi, mutta muistinsa menettäneenä. vastarintaliike saa kuulla Terran taika kyvyistä ja pyrkii värväämään hänet omiin riveihinsä taistelemaan pahaa imperiumia vastaan. 

Hei me lennetään!
Huh, siinä alku about pähkinänkuoressa. Siitä hauska homma, että pelissä luulisi Terran olevan se ns. pääsankari. Tässä suhteessa FF6 myöskin eroaa muista, mitään pääsankaria ei niinsanotusti ole. Jostain vain hommat pitää saada käyntiin. Vastarintaliikkeeseen tulee muitakin jäseniä ja heitä saa melko vapaasti valita 4 hengen ryhmään että ketkä ryhmään kuuluvat. Hahmoja pelissä on 10 ja optionaalisia rekrytoitavia neljä kappaletta. Eli ihan kohtuu suuri hahmokatras. Jokaisella hahmolla on jonkinlainen taustatarina ja joillakin jopa saadaan pieni sivujuoni aikaiseksi, jonka tehdessään saa uusia taitoja tai esineitä kyseiselle hahmolle. Kaikille hahmoille pystyy taikoja opettamaan Esperien avulla. Siinäkin suhteessa jälleen vähän erilainen FF, sinun pitää löytää Esper, laittaa se hahmollesi käyttöön, tappaa paljon vihollisia että saat taikapisteitä, kun olet saanut niitä tarpeeksi opit jonkin taian. Tämän jälkeen voit siirtää Esperin jollekkin toiselle hahmolle. Niin joo, nämä Esperit ovat pelissä käytettäviä voimallisia summon hahmoja.
Koko hahmo kaarti hamahelmin tehtynä :D siitäpä jollekkin tekemistä vinkvink
Nonni, eiköhän siinä ollut tarpeeksi lätinää näin yleisesti. Eli päästään niihin perus juttuihin kuten 

Grafiikka. Peli on tehty 16-bit aikakautena ja sehän näkyy sprite hahmojen runsaalla määrällä. Hahmot ovat kuitenkin toisistaan hyvinkin poikkeavia ulkonäöltään ja vihollis hahmot ovat myös hyvinkin näyttäviä. Itsestäni tuntuu vaan vieläkin typerältä kun viholliset näyttävät käytännössä paremmilta taistelussa mitä omat hahmot. Tähän tuli muutos vasta FF 7 aikoihin, kun ns. kartalla näkyvä hahmo muuttuu taisteluissa ihan erinäköiseksi.
Itseäni ärsyttää kun pelattavat hahmot pysyvät aina samanlaisina, kun taas viholliset ovat paljon hienommin tehtyjä
Äänet ja musiikki. Erittäin hyvää ja selkeästi Nobuo Uematsun tekemää musiikkia. Muuten mennäänkin tutuilla FF ääniefekteillä joten enpä oikein valittamista löydä.

Pelattavuus. Valikot ovat hieman kankeat ainakin näin nykystandarteilla, mutta muuten melko perus huttua. Hahmo voi liikkua neljään suuntaan, availla arkkuja ja kipittää hieman lujempaa pitämällä juoksunappia pohjassa (jos yhdellä hahmolla on sprintshoes esine käytössä niin pääsee vielä lujempaa) taistelut taasen ovat ATB (active time battle) toteutettuja, eli kun se hahmon nimen vieressä oleva mittari täyttyy pääset tekemään jonkin komennon hahmollasi (hyökkäys, taika, erikoinen, esine). 

Aika perus valikko, mutta jotenkin niin kankea kuitenkin.
Maailman kartalla pompitaan
Mitähän muuta pelistä voi sanoa? Se voi olla joidenkin mielestä hyvin vanhahtava ulkonäöltään. Juoni on hyvinkin erilainen verrattuna aiempiin osiin (siis ennen tätä kuudetta osaa) ja hahmot ovat hyvin persoonallisia (Kefka on käytännössä FF sarjan Jokeri). Itse en oikein lopusta tykännyt, se jätti kylmäksi. Muuten kyllä pelin parissa meni hulppeat 30h ja rapiat päälle. Näin vanhaa peliä on hankala arvostella, mutta jos tälle on pakko antaa jokin numero niin sanoisin arvosanaksi 8/10. Näin nykypeleihin tottuneelta kontrollit ja valikot ovat hyvin kankeat ja jos pitää pidempiä pelitaukoja niin suunta voi olla hyvinkin hukassa mihin pelissä pitäisi mennä seuraavaksi.

Hyvää

+ Hahmot
+ Juoni
+ Tykkään taidetyylistä
+ Pelattavaa paljon
+ Musiikit
 
Huonoa
  
- Wanhat valikot
- Grindaaminen
- Hankala hahmottaa tauon jälkeen minne pitää mennä
- Loppu 

 Ps. Kyseinen FF peli on käännetty melko monelle eri laitteelle, että suosittu peli kuitenkin kyseessä. Alunperin SNES konsolille, sitten PSone, GBA ja jopa Android ja iOS laitteille tullut! Käsittääkseni tosin paras on alkuperäinen. En tykännyt itse yhtään Android enkä iOS tyylistä.

Pelin Android versiosta kuvaa
 
Tässä GBA version kuvaa samasta pelistä    

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Murasaki Baby Vita


Urakkaa pukkaa. Onneksi indie pelit ovat yleensä ottaen lyhyitä. Kuten tämäkin. PS Vitan yksinoikeus peli (tällä hetkellä) joten kontrollitkin on suunniteltu Vitan mukaan.

Pelin tavoite on opastaa Tim Burton tyylisten maisemien sekä "ihmisten" läpi, pikku"tyttö" äitinsä luokse. Matkalla tyttö kohtaa monenlaisia ihmisiä (en jaksa joka kohtaan pistää noita heittomerkkejä koska olen laiska)

BÖÖÖ

Pelin graafinen ulkoasu on kuten jo mainitsin Burton mainen. Jos siis diggaat Burtonin tuotoksista niin tämä peli on just sulle. On utopistisia maisemia, löytyy lonkeroa, "ihmisillä" on suu päälaella ja hymyt ovat karseita. Eikä ne olennotkaan ole mitään kivoja, vaikkakaan niitä ei kovin montaa erilaista tule vastaan.

Kun tyttöä pelottaa, hän ei suostu liikkumaan eteenpäin. Pitää siis saada este pois tieltä.

Peliä pelataan taluttamalla tyttöä kädestä kosketusnäytön avulla. Mitä pidemmälle kättä temmot sitä nopeammin tyttö juoksee. Jos hänen kädessään oleva "turva" ilmapallo menee rikki tai on liian kauan karkuteillä, it´s game over man, GAME OVER! Sekä tietysti jos tyttö tippuu johonkin kuiluun tai hukkuu. Aika synkkää. Myöskin pelin taustamaisemia voi ja pitää vaihdella. Tähän käytetään takakosketus paneelia. Osassa taustoista voi aktivoida jonkin toimen, kuten vaikka sähkön "ampumisen" siihen mihin takakosketus näytössä koskettaa. Välillä tuntuu että sormet loppuvat kesken.

Välillä tuli kohtia, joissa piti liikuttaa tyttöä, käyttää takapaneelin toimintoa ja vieläpä jotain estettä siirtää. Sormet meinas loppua kesken.

Kuten siis sanoin, peli on yksinkertainen, mene pisteeltä A pisteelle B. Jakso vaihtuu. Välissä pitää ajoitus riippuvaisia kohtauksia pelata uudelleen ja uudelleen. Aivopähkinöitä tässä ei niinkään ole, mutta hyvät hoksottimet ovat vain hyödyksi. Jotkut ajoituskohdat ovat vain niin perkeleen vittumaisia että itse ainakin turhauduin parin tunnin pelaamisen aikana useamman kerran, eli piti lopettaa pelaaminen. Koko pelin menin siis läpi johonkin kolmeen tuntiin. Eli tämäkään ei todellakaan mikään pitkä peli ole, kaikki Trophytkin saa yhdellä pelikerralla. 

Sellainen peli mihin sopii kuvaus, kerran voin pelata (koska kaunis ja kiehtova juoni) mutta en toista kertaa. Peli kun ei oikein tarjoa mitään uutta seuraavalle pelikerralle.

Arvosana 8/10

Hyvää

+ Hahmot
+ Maisemat
+ Pelattavuus
+ Näin äitien päivään sopiva teema

Huonoa

- Lyhyt
- Helppo
- Paikoin erittäin turhauttavat kohtaukset

The Unfinished Swan PS3/Vita/PS4


Taidepläjäys tällä kertaa. Pelin pääsee läpi ihan muutamassa tunnissa, itselläni taisi mennä 2-3h väliin. Silleen nätti/kaunis/hieno peli, tykkäsin kevyistä mutta selkeistä aivopähkinöistä olisivat kyllä saaneet vähän vaikeampia olla.

Olet pikkupoika jonka mamma ottaa ja heittää lusikan nurkkaan, poika saa muistoksi valita yhden keskeneräisen taulun monesta muusta keskeneräisestä taulusta. No nimikin viittaa minkä taulun poika valitsee. Yhtenä iltana joutsen karkaa kanvaasistaan ja poika lähtee perään. Tästä seikkailu alkaa.
Pääsankarimme muotokuva äitinsä tekemänä
Itse pidin taidetyylistä, hyvin minimalistisen väripaletin kanssa mennään ja nihilistisellä meiningillä. Ei mikään ihme että tämä on oikeasti hieman erilaisempi peli. Varmasti muitakin samankaltaisia pelejä on tehty, mutta enpä ole itse sattunut niitä pelaamaan. Itse kun tämän Vitalla pelasin läpi, niin hyvin nätti peli on ja kontrollit olivat hyvin sujuvat käsikonsolilla. En kyllä ymmärrä miksei tätä tehty heti Vitalle. Noh, ehkäpä se on syynä että tämähän tuli alunperin PS3:lle vuonna 2012 ja julkaistiin PS4:lle ja Vitalle vasta 2014.

Yksinkertainen pelata, yhdellä napilla hahmo nakkelee väripalloja joita ei kyllä kovin montaa väriä ole, musta mustetahra tai "väritön" vesipallo. Siinäpä ne taisi ollakkin. :D Toisella tatilla liikutaan ja toisella katsellaan maisemia. Yhdellä napilla hypätään ja turhana extrana huhuilu. Pelin läpäisyn jälkeen saa tosin joitakin lisälaitteita kuten "pyyhkimen" tai joku sellanen että omat musteläiskät saa häivytettyä pois. Sekä kiikarikiväärin, jolla ammutaan siis väripalloja jotka eivät lennä kaaressa.
Pelin tarina etenee kuin lastenkirjaa lukisi
Pelin tavoite on seurata joutsenta josta enimmäkseen nähdään vain keltakultaiset jalanjäljet jotka osoittavat suunnan mihinpäin pitäisi mennä. Matkalla pitää väripalloja heitellä välillä joka suuntaan, kaikki kun on välillä valkoista, joten pitää "maalata" reitti näkyviin. Ihan hauska idea. Vesipalloilla taasen ohjataan köynnösten kasvusuuntaa. Niitä pitkin voi kiipeillä. Muutapa jännää sitä ei sitten tehdäkkään, no joo ilmapalloja voi kerätä matkalla. Niillä saa ostaa noita extra juttuja mistä aiemmin mainitsin. 

Suosittelen lukijoita ottamaan tämän talteen, onhan tämä nyt PS+ jäsenille tämän kuun ilmainen. Ainakin käsikonsolilla ihan mukavaa ajanvietettä muutamaksi tunniksi.
 
Mikäs tästä meni? Olisko joutsen? Vaiko sorsa?!

Arvosana 7½/10

Hyvää

+ Pelattavuus
+ Graafinen ilme
+ Ihan hyvä tarina

Huonoa

- Liian helpot aivopähkinät
- Lyhyt
- Ei miellytä kaikkia

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Monster Bag Vita

Playstation Plus jäsenille ilmainen peli tässä kuussa, otin ja latasin sekä yllättäen pidin pelistä.

Kyseessä on siis tarinallinen indie peli. Tarinaa en tule spoilaamaan tässä arvostelussa. Pelissä on toisaalta siten hyvin tehty tarina, että pelaajan pitää käyttää mielikuvitustaan ja aktivoida harmaita aivosolujaan, että jotenkuten ymmärtää tarinan. 

Värikkäisiin juttuihin voi koskea, välillä puhekuplissa voi piillä vihje
Pelaat siis monsteri öllinkäisellä, joka koittaa saada pikkutytön kiinni (kuulostaa japanilaiselta hentailta). Kenttiä on sellaiset 18 ja kentät ovat kohtuu lyhyitä. Koska kukaan ei tykkää möröistä ja olet muutenkin niin pieni ja heiveröinen, sinun pitää pysytellä ihmisten ja öllien selän takana piilossa. Liikkuminen siis tapahtuu ns. pylväästä pylvääseen (ihmiset ovat siis näitä ns. pylväitä). Sellaiset ihmiset joilla on värilliset silmät voivat nähdä sinut jos katsovat suuntaasi kun olet liikkumassa. Tämä meinaa sitä että sinä kuolet. Kyseessä on jonkinlainen rytmitys puzzle peli. Välillä pitää kentästä löytyviä esineitä käyttää telekinesian voimin jotta pääset eteenpäin. Sekä joitain vipuja pitää väännellä ja värikoodattuja elektronisia lukkoja avata. 
 

Puzzlet ovat välillä hitusen kinkkisiä joko aikarajan vuoksi, tai siksi kun loppua kohden ainakin peli ei menekkään enää rytmissä vaan rikkoo rytmin. Ihmiset saattavat alkaa eri aikaan katsomaan toiseen suuntaan. Välillä pitää hieman miettiä että mitä pitää käyttää ja mihin, yleensä kentästä itsessään löytyy vihje mitä pitää tehdä että eteenpäin pääsee. Itselläni meni tämän pelin parissa sellaiset 4h pelin läpäisyyn. Peli on muuten yllättävän raaka, ihmisiä ammutaan, räjäytetään, syödään ja hakataan. Ovelasti tosin tämä ei näytä niin pahalta kun pelin ulkoasu on niin värikäs ja nätti, sekä huumoria tässä on käytetty.

Nobody likes monsters :,/
Positiivinen yllättäjä indie puolelta pitkästä aikaa.

Arvosana 7/10

Hyvää

+  Huumori
+ Taidetyyli
+ Pelattavuus
+ Hauska
+ Tarina

Huonoa

- Epäreilut kentät
- Lyhyt

Tämä ei sinänsä liity peliin...vai liittykö?