Insta

Steam ID

PSN ID

Näytetään tekstit, joissa on tunniste PS3. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PS3. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. elokuuta 2015

Beyond: Two Souls PS3


Nyt on tämäkin alta pois. Oikeastaan ollut jo muutaman päivän läpi pelattuna mutta ollut niin paljon muita kiireitä etten ole blogiini joutanut kirjoittamaan. Korjaan siis asian. Pyrin tekemään spoileri vapaan arvostelun.

Heavy Rain pelin tekijätiimin (Quantic Dream) uusin tuotos ilmestyi jo 2013 vuoden lopulla. Nythän tästä on suunnitteilla uusio versio uuden sukupolven laitteelle. Itselläni aikoinaan jäi ostamatta kun muitakin pelejä tuli ovista ja ikkunoista pelattavaksi. Nyt siis tämäkin sivistyksen aukko paikattu.

Pelissä seurataan Jodie Holmes nimisen naisen ja hänen henki kumppaninsa Adamin edesottamuksia lapsuudesta aikuisuuteen. Pelissä siis hypitään melko paljon eri ajanjaksojen välillä. Välillä käydään lapsuudessa, yhtäkkiä aikuisuudessa sitten teini iän vaiheessa ja taas lapsuudessa. Eli melkoista pomppimista ajassa. Syy pomppimiselle selviää kun pelin pelaa läpi. 

Jodie about 20v?
Omasta mielestäni tämä ei ole niinkään peli, mitä se on elokuva. Interaktiivinen elokuva tosin. Melkoisessa putkessa peli menee mutta joissakin kohdissa on muuttujia. Mitä vastaat tai teet kun tapaat jonkun. Joissain action kohtauksissa se yksi nyrkin isku naamaan ei aiheuta game over ruudun läsähtämistä kuvaruutuun, vaan Jodie saa vielä yhden jos toisenkin mahdollisuuden selvitä tilanteesta. Eli käytännössä itselläni ei tullut kuin kahdessa kohdassa koko pelin aikana sellainen töpeksintä että peli päättyi siihen. Aikaa läpipeluuseen meni itselläni sellaiset 10-14h. (peli ei kerro kulunutta/käytettyä aikaa niin heitän arvion)

Jodie 6v?
Niin takaisin siihen interaktiiviseen elokuvaan. Pelissä suurimmaksi osaksi pelataan kun liikutetaan Jodieta tai Adamia. Ruudulle pompahtaa välillä näkyviin mitä nappia pitää joko näpyttää tai pitää pohjassa. Liike kohdissa ei niinkään tule neuvoja vaan pitää osata itse lukea mihin suuntaan Jodie on liikkumassa ja liikuttaa Jodieta liikkeen suuntaan. Näissä on tiukempi aikaraja ja juurikin näissä kohdissa hommat voi kusta. Muuten "peliä" ei oikeastaan pelatakkaan. Kuten sanoin, lähinnä keskusteluissa on jonkinverran valinnan vapautta, muuten mennään selkeässä putkessa.

Jodie 25v?
Graafisesti peli on hahmoiltaan ainakin komeaa katseltavaa, kun ajatellaan että tämä on kuitenkin PS3 viimeisimpiä isoja yksinoikeus pelejä. Ikävä kyllä hahmot ovat tönkösti liikkuvia ja maisemien tekstuurit ovat sitten jotenkin "irrallisia"...voisi ajatella että tässä on jonkinasteinen Resident Evil 1-3 tyyppinen graafinen kikkailu, taustat on staattiset mutta jotenkin rumat, kun taas hahmot ovat hienoja, mutta jotenkin kankeita. Välillä jopa minun silmiini osuu framedroppeja ja ruudun repimistä mikä on häiritsevää välillä.

Äänimailma...no ääninäyttely on ainakin hyvin tehty, onhan tässä Willem Dafoe ja Ellen Page ääniltään ja ruumiiltaan mallinnettu peliin. Musiikit menivät itseltäni ainakin täysin ohi...kai siinä joku raita aina taustalla on pyörimässä ollut? Musiikillisesti ainakin melko mitäänsanomaton.

Melko hyvin ne kasvot on saatu mallinnettua
Pelattavuus ei ole kohdillaan, liikkuminen on todellakin erittäin kankeaa ja välillä on vaikea päästä edes ovesta ulos. Tankki kontrollit vaivaavat peliä. Sekä johtuen jälleen kerran pelin/elokuvan interaktiivisuudesta niin aika paljon turhaa kikkailua tässä tuntuu olevan. Hahmosi herää paina tattia ylös että hahmo nousee, hahmosi nousee, paina taas tattia johonkin päin että hahmo tekee jotain.  Pelissä on jonkin verran sellaista...öööö fiilistelyä? Eli voit mennä peilin eteen esmes ja hahmo tekee jotain peilin edessä. Kaikkea "turhaa" tekemistä siis pelistä löytyy. Itsekkin eräässä pelin ajanjaksossa, kun Jodien piti ruokaa laittaa, niin koitin huolehtia ettei ruoka pala pohjaan. No eihän se perkele olisi edes voinut pohjaan palaa, kun tälläistä vaihtoehtoa ei pelissä edes ollut!! Turhaan kävin välillä kyttäämässä ruuan perään.


Juoni on kenties se yksi ainoa joka pelin pelastaa. Onhan se mielenkiintoista tietää että miksi pienellä 6v tytöllä on henkikaveri joka välillä on hyvin ilkeä ja tottakai hallitus haluaa tästä hyötyä sotilaallisessa mielessä. Omasta mielestäni juonellisesti peli oli ihan hyvä. Toisaalta tämä olisi voinut toimia elokuvana kenties paremmin. :D

Arvosanaksi annan tälle epäpelille 6½/10. PS3 tehot eivät vaan tahdo enää riittää ja se näkyy. Peli koittaa olla liiaksi elokuva eikä peli. Jospa osa ongelmista korjaantuisi uusio version myötä. En tiedä, sillä itselleni riittää kun on kerran tämän läpi pelannut. Vaikka pelissä on erilaisia loppuja useampia (24kpl olla pitäs), itseäni ne eivät jaksa niin paljoa kiinnostaa, että toista kertaa läpi pelaisin.

Ps. Kuvat pöllitty google kuvahaun kautta. 

Hyvää

+ Ääninäyttely
+ Hahmojen kasvomallinnus
+ Juoni

Huonoa 

- Kankeat kontrollit
- Onko tämä edes peli
- Mitään sanomaton musiikkiraita
- Framedropit ja screen tearing
- Turhat kikkailut 

lauantai 9. toukokuuta 2015

Resident Evil Nemesis (3) PS3


Ostinpas klassikko ressun storesta kun halvalla sai, nytpä löytyykin kaikki ressu pelit. (okei ei näitä sivupelejä jotka eivät kuulu viralliseen ressu kanoniin) 

Tämä taisikin olla se viimeinen ressu ennenkuin hypättiin ressu 4 kelkkaan Nintendo Gamecubella, josta taasen tuli muutamaa vuotta myöhemmin myös PS2 sekä PC versiot... vai tulikohan se Code Veronica ennen 4 osaa? Jokatapauksessa, tässä kolmannessa osassa on tuttua ja turvallista kamerakulmat, tankki kontrollit sekä ne pienet aivopähkinät. Uutta onkin sitten vihollisten väistely/puskeminen, huomattavasti nopeampi liikkuminen, graafinen loisto verrattuna aiempiin osiin (puhutaan ajasta ennen PS2 ajanlaskun alkua) sekä kuolematon vihollinen joka jahtaa pelihahmoa pitempiäkin matkoja (eli useamman oven välin piti juosta ennenkuin se seuraaminen loppui). Sekä omien ammusten tekeminen. Niihin ammusten tekoon tarvitsi ruutia jota löytyi sieltä täältä, ettei loputtomasti niitä ammuksia voinut tehdä. Mutta jos teit samoja ammuksia paljon vaikka pistoolin paukkuja, hahmo "kehittyi" niiden tyyppisten ammuksien teossa ja teki niitä enemmän, kunnes oppi tekemään parempia ammuksia joissa oli paljon enemmän potkua kuin normaali ammuksissa.

Tämän näköisistä itse pelissä olevista graffoista siihen aikaan vain haaveiltiin, toista se on nykyään.
 CGI välivideot oli parhautta
Jill Valentine on pääosan esittäjä, koska jostain syystä hän oli sen verran typerä ettei ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen tajunnut lähteä muualle kaupungista, on hän jostain syystä sinne jäänyt siihen asti kunnes zombit jo käytännössä olivat kaupungin vallanneet. Nyt hän sitten koittaa paeta tuhoon tuomitusta kaupungista, siitä seikkailu alkaa. Kerta hänellä ja parilla muulla selviytyjällä oli asiasta kokemusta, niin mikseivät neuvoneet paikallisia poliiseja ym. tähtäämään päähän vartalon sijasta? Tosin siitä on aikaa kun olen näitä pelannut, mutta joistain teksteistä taisi se syykin löytyä. Taisi olla jotain sinnepäin että kukaan ei uskonut ja kaikki vaan nauroi kun väitti että zombeja on olemassa.

Aina välillä saa jonkun kaveriksi ampumaan öllejä
Pelin mekaniikat eivät hirveästi ole muuttuneet aiemmista (1&2) mutta ainakin omassa versiossani (onkohan tämä se USA versio?) liikkuminen oli huomattavasti nopeampaa ja sulavampaa. Kuten myös mainitsin, hahmo osaa töniä zombeja kauemmas ja väistellä vihollisten hyökkäyksiä. Nämä tosin vaativat jonkin verran taitoa ja ajoitusta. Etenkin Nemesis on "helppo" "tappaa" kohtaamisissa (tai vain juosta karkuun joka on fiksumpaa ja helpompaa) kun osaa väistelyn jalon taidon. Hahmo siis osaa väistää kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Jotkut lyönnit kun seuraavat hahmoa esim. vasemmalle, niin kannattaa väistää oikealle. Ajoitus, kuvakulman ymmärtäminen mihin päin hahmo lähtee liikkumaan ja vihollisten hyökkäys kaavojen opettelu on siis keskeisessä osassa jos tässä taidossa meinaa mestariksi alkaa. Enää en osannut tätä niin hyvin tehdä kuin silloin aikoinaan. 


Graafinen ilme nousi taas hitusen verran jos ajatellaan taasen 1 & 2 osaan verraten. Taustat ovat edelleenkin esirenderöityjä (eli siis staattisia) ja pelihahmot ovat 3D rautalanka mallinnuksella tehtyjä, jonka takia ovat huomattavasti kytysemmän näköisiä mitä ne taustalla olevat ruumiit ja muut härpäkkeet. 

Nyt on jännän kakkaa vähän housussa. Nemesis kohtaukset saivat sykkeen nousemaan, saavat vieläkin.
Äänet ovat sitä samaa tuttua huttua. Zombien valitus, hämppien teputus, Nemesiksen STARS toteamukset. Edelleenkin siis toimivaa matskua. 

Märkä poksahdusääni on aina niin ihana kun zombin pään läsäyttää pixeli mössöksi
Lyhyt se on tämäkin kuten kaikki ressut, itselläni meni vuosien jälkeen pelin läpäisyyn 4h 45min helpolla vaikeustasolla tosin. En jaksanut rääkätä itseäni Nemesis kohtaamisilla. Ne kun ovat sitä pelin parasta antia oikeastaan, voisi sanoa että tämä kolmas osa avasi tien QTE tapahtumille tulevissa ressuissa. Omasta mielestäni tämä on alkuperäisen trilogian paras osa, suurin syy on Nemesis, siihen aikaan (1999) oli aikamoista jos yksi ja sama vihollinen seurasi hahmoa latausruudulta latausruutuun, sekä ilmestyi odottamattomissa paikoissa okei, sillehän on oikeastaan tietyt tapahtumat syynä milloin Nemesis saapuu mihinkin ja näin, mutta eihän sitä silloin tiedetty kun peli oli ihan uusi

Arvosana 8/10 (nostalgia lasit päässä) 

Hyvää

+Nemesis
+ Kontrollit
+ Aseet
+ Grafiikka (sen ajan mukaan)

Huonoa

- Lyhyt
- Easy mode todellakin on easy
- Hard on liiankin vaikea
- Puuttuu keskitason vaikeusaste
- Jotkut fixatut kamekulmat
- Jump scaret



Ps. Fontit on jostain syystä päin vittua enkä saa niitä korjattua, kiitos ihana blogger. Koittakee kestää. 

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Dishonored PS3


Aikoinaan tämä peli jäi minulla kesken, koska se oli "vaikea" tai jotain.  No aloin backlockia purkamaan ja kun Thieffiä pelatessani aloin muistelemaan että eikös joku peli ollut paljon parempi kuin tämä Thief, niin muistin sitten että tämäkin on minulla pelaamatta läpi! No pitihän se asia korjata. Niin joo, julkaisija oli Betheseda mutta pelin tekijänä toimii Arkane Studios joka on tunnettu Arx Fatalis sekä Dark Messiah of Might & Magic peleistään. Niin ja tämä peli on siis vanha, 2012 tullut että pitkään se on lojunut pelaamatta :D äskettäin kuulin siitä että sarjalle on tulossa jatkoa. Jos yhtä laadukas peli on tulossa niin meikä poika ostaa :)

Olet Corvo, keisarinnan henkivartija. Palaat suoritettuasi tehtäväsi pari päivää aiottua ennemmin. Väärässä paikassa väärään aikaan, sinut lavastetaan syylliseksi keisarinnan murhaan ja passitetaan vuodeksi vankilaan. Kun pää uhkaa lähteä kun et suostu tunnustamaan murhaa, vastarintaliike pelastaa sinut ja kostoretki voi alkaa.Tästä se hiippailu käytännössä alkaa.

Heti alussa tunnistaa kyllä ketkä ovat pahiksia :D
Graafinen ilme on jännä, itse pidin tästä "Team Fortress" tyylistä. Eli hahmot ovat hieman piirrosmaisia. Maisemat ovat sen näköisiäkin ettei tässä steampunk...anteeksi whaleoilpunk tyylisessä lontoossa..eiku Dunwallissa ole kaikki asiat kunnossa. Ulkonaliikkumiskielto, hylätyt talot, ja saastaiset kujat ovat nättiä katseltavaa. 
Keijolla on isot kädet ja pieni pää :D
Äänimaailma on kans hyvin tehty, alussa kun pitää äänten perusteella välillä miettiä missä vihollinen on, ja viholliset reagoivat ääniin herkemmin mitä vaikka Thieffissä. Musiikit sopivat teemaan.

Kontrollit on melkolailla kohdillaan, ainoastaan blinkkaaminen (teleporttaus) tuottaa välillä päänvaivaa, jos siis koitat teleportata itsesi suoraan ylöspäin. Nappien sijoitteluun menee hetki tottua, L1 käyttää vasemman käden esinettä/taitoa L2 avaa esine valikon, R1 käyttää miekkaa ja R2 blokkaa.
Pikavalikko on D-padissa eli 4 asiaa saa kerralla pikavalintaan. 

Pelattavuus on mielenkiintoinen asia. Itse pelasin tämän kaikkein vaikeimmalla läpi, eikä se nyt niin hankalalta tuntunut. Hankalinta on olla tappamatta, helpoimmalla pääsee jos tappaa kaikki. Peli kuitenkin "rankaisee" pelaajaa jos tappaa paljon. Rottia on enemmän, ruttotautisia myös ja pelin loppu on erilainen. Kuten siis sanoin, tappaminen on helppoa, olethan sinä salamurhaaja. Vihollisen selän taakse kun pääsee niin voit joko, varastaa häneltä kamat, tukahduttaa henkilön (ei tapa) tai viiltää kurkun auki tai jotain muuta kivaa ja tappavaa. Lähitaistelukin on hienosti tehty, jos ajoitat blokkisi oikein vastustaja menettää tasapainonsa ja kuolee sen jälkeen kerta lyönnillä, sillee kivan brutaalisti.

Au, pelin tappolopetukset ovat hienoja.
Aseistus, arsenaalista löytyy "piilukko" pistooli, pieni varsijousi ja kranaatit sekä mielenkiintoiset miinat. Ainoastaan varsijousella pystyy ampumaan nukutusnuolia jotka siis tainnuttavat viholliset. Pelissä saa helpolla kaikkea tappamiseen soveltuvaa päivitystä aseisiin (enemmän ammuksia pistooliin ja jouseen, räjähtävät panokset etc) mutta ainoat keinot tainnuttaa ovat kuristaminen ja nukutusnuolet, eikä niitä nukutusnuolia saa kuin 10kpl kantaa mukana. Kotipaikan keksijänero päivittää arsenaalia rahaa vastaan.

Jännää moralisointia kuulee kans välillä ihmisten puheissa tai "ulkopuolisen" kanssa käydyistä keskusteluista. Tämä Outsider hahmo antaa sinulle taikavoimat, joita on muutamia, kehon riivaus, teleporttaus, pimeänäkö, ajanpysäytys, tuuli isku, rottalauma. Sekä joitain passiivisia taitoja. Eikä sovi unohtaa että kentistä löytyy valaanluu riipuksia joilla saa joitain pieniä bonuksia, kuten vaikka enemmän elämää, nopeampi tainnutus etc. Sekä keräämällä valaanluu riimuja saat ylläolevia taitoja ostettua ja päivitettyä. 

Moi, käytkö usein täällä?
Tekoäly on melko järkevää. Varjoissa olevaa hahmoa on vaikeampi nähdä, mutta kyllä sinut silti voidaan havaita. Vihollisilla on 3 eri hälytys tasoa, 1 epäily, 2 vahva epäilys, 3 vissisti jotain nähnyt ja tulee juoksu jalkaa luoksesi. Tämä ei välttämättä aiheuta hälytystä jos ehdit hyvään piiloon. Vihollisilla on tietyt reitit mitä he kulkevat, mutta välillä saattavat muuttaa suuntaansa kesken kaiken, eli pientä yllätyksellisyyttä voi odottaa. Lähitaistelussa tulee kuolema melko pian (ainakin vaikeimmalla) jos viholliset pääsevät laumalla kimppuun. 

Pähkinän kuoressa, lyhyt ja ytimekäs tarina jossa on joitain plotwistejä (ilmeisiä) yhdistettynä sujuvaan pelattavuuteen ja hyvään kenttäsuunnitteluun. Sillä saadaan Dishonored aikaiseksi. 

Arvosana 8½/10

Hyvää

+ Pelattavuus
+ Juoni
+ Taidot
+ Hahmot
+ Sivutehtävät
+ Musiikki
+ Miljööt
+ Tekoäly 
 
Huonoa 

- Lyhyt
- "helppo"

Seuraavaa odotellessa :)
  


torstai 16. huhtikuuta 2015

Thief PS3



Aina välillä jotkut pelitalot koittavat herätellä wanhoja pelinimiä uudelleen henkiin. Joskus kannattaisi homma jättää osaaville tai olla tekemättä ollenkaan. Tämä kyseinen peli olisi kannattanut jättää osaaville käsille. 

Juoni...mikä juoni? No on tässä jokin kliseinen tarinan tapainen. Olet mestari varas Garret ja olet rämäpää ex-partnerin kanssa viimeisellä yhteisellä keikalla. Hommat kusee, heräät vuoden päästä kärryistä ja pakoilet kaupungin vahteja vanhaan piilopaikkaasi.. 

Ensinnäkin, jos tyyppi on ollut vuoden koomassa, saanut jonkin mystisen maitosilmän jolla hän "näkee" tärkeät esineet, ansat ja ihmiset (jos vain siinä focus mittarissa bensa riittää 10sekuntia pitemmäksi aikaa) niin tuskin hän olisi vuoden maattuaan valmis juoksemaan? VAI? Muutenkin pelissä on tämä juoni lähinnä lätkäisty päälle. Paha paroni, pahat korruptoituneet kaupungin vartijat, joku sotakin vissiin taustalla. Millään ei ole mitään väliä, koska hahmot ovat puupökkelöitä tai muuten vaan ärsyttävän geneerisiä. 


Pääsemme graafiseen ilmeeseen, peli voisi näyttää kenties hyvältä...välillä ainakin..ehkä siedettävältä. Nyt tosin nähdään miksi kannattaisi multiplatform pelien tekeminen lopettaa vanhoille konsoleille. Ruudunrepimistä, framedroppeja, tekstuuri popuppia, ääni bugaamista you name it. Jossain määrin voi joitakin noista "ominaisuuksista" anteeksi antaa, onhan se tosiaan vanha konsoli. Kuten aiemmin sanoin, jos ei olisi tehty kuin uusille konsoleille ja PC:lle olisi peli ehkä näyttävämmän näköinen ja ehkä hiotumpi...tai sitten ei. 


Äänet, voi vittu. Pelissä jossa pitää periaatteessa kuunnella missä vartijat menee ja olla tarkkana siitä mihin astuu.. Ei ainakaan tässä pelissä. Äänet tosiaan voi bugata milloin vain, ei siinä ettäkö sillä niin kovin merkitystä on missä kävelet. Kunhan riittävän hitaasti hiippailet vaikka lasinsirujen päällä, ei vieressä oleva tyyppi sitä kuule. Mitähän tapahtui sille hyvälle Thief pelille? En ole koskaan mikään fani ollut, mutta mitä olen joitain Thief pelejä pelannut, on äänillä ollut paljon suurempi merkitys. Jos kävelet kivetyksellä, metallilla. Äänet ovat paljon kovemmat. Jos matolla niin askelten äänet peittyvät. Tässä ei tunnu olevan mitään väliä vaikka paskassa tarpoisi.

Taistelu..niin tämäkin vielä. Helvetin huonosti tehty. Eikä asiaa auta se, että pelissä on yksi pakollinen POMO. Okei, pomoa ei ole pakko tappaa/tainnuttaa kun siitä voi hiippailla ohi...kunhan ensin avaat kaksi sulkuporttia ja lukitun oven. Ainiin, tämä pomo ampuu räjähtäviä nuoli täysin summittaisesti silloin kun hän ei sinua näe. Onko kivaa? Lähitaistelu ei onnistu tätä ihmistä vastaan, vaikka päähän täräyttää pampulla niin ei oo tyyppi moksiskaan. Niin, normi rivimiehet pystyy siis yllättämään seläntakaa pampun kans (insert gay joke here) jollein kerrasta tippuvat. Auta armias jos homma kusee, kuten yleensä. Mieluiten juosta vain pakoon. Onhan se toisaalta totta silleen ettei varkaan kannata jäädä tappelemaan, mutta kun tämä tyyppi ei osaa oikein mitään ilkeyksiä edes tehdä. Miksei vaikka potkaise vartijaa kasseille että saisi hetken etumatkan edes? Ei, pampullaan koittaa hän hutkia ja väistellä vastustajan miekan lyönnit. 

Kontrollit, riittääkö kun sanon, että kun yrität avata lipaston laatikon reunimmaista laatikkoa hahmosi meneekin kurkkimaan lipaston takaa?

Kenttäsuunnittelu on yhtä putkea, jossa välillä voi olla pari pienempää putkea sivureitin virkaa ajamassa. Yleensä näitä sivureittejä kannattaa käyttää. Pääsee paljon helpommalla. Peli on siis kuitenkin putki, jossa vartijat kävelevät aina samoja reittejä ilman mitään vaihtelua. 


Teköäly(ttömyys) on kans omaa luokkaansa. Välillä tuntuu että hahmosi nähdään vaikka seinän läpi, mutta välillä voit olla alle metrin päässä varjoissa (alue kuitenkin valaistu sen verran että normaalisti ihminen kyllä näkisi) niin ei mitään reagointia. Niin, ja välillä kun koitat oikein johdatella vartijaa jonnekkin muualle heittämällä pullon seinään tai jotain, niin ei. Vartija lähtee täysin päinvastaiseen suuntaan. Suurimmaksi osaksi peliä, huomasin helpoimmaksi vain juosta pisteestä A pisteelle B. Välillä tietenkin koitin hiippailla ihan vain siksi että saisin rahaa päivityksiin. Niin, hahmolle voi ostaa kireemmät nahkahousut ja kengät ym. jotka nostavat kestävyyttä ja voit pudota korkeammalta kun kengissä on toppaukset...niin ja olihan tässä jotkin ihme taidotkin. Näitä välillä löysi pelistä, jotain ihme kiviä tai jotain joilla pystyi avaamaan uusia taitoja. Hiippailu se tärkein tietysti. Taisteluun, lukkojen avaamiseen ja jousipyssyllä tähtäämiseenkin sai tuhlata näitä pisteitä. Oikeesti, ainoat järkevät olivat se hiippailu ja lukkojen avaaminen nopeampaa. Koska taistelu oli muutenkin kankeaa niin mitä järkeä siihen tuhlata yhtään pisteitä?

Loppuun voin sanoa, että Square Enix tekee välillä onnistuneita pelejä ja välillä täyttä paskaa. Tämä on sitä paskaa. Pelatkaa mieluummin vaikka Deus Exeä (Square Enix) tai Dishonoredia (Bethesda). Pelimekaniikat on kohtalaisen samat, mutta kummassakin pelissä ne on paljon paremmin tehty kuin tässä. Onnekseni tämä peli oli ilmainen plus jäsenille. PC:lläkin tämän omistan, kun sain jostain bundlesta. PC:llä kontrollit olivat muuten vielä huonommat, ellei pelannut ohjaimella. Siksipä pelasin tämän konsolilla mieluummin. On se muuten kumma, että PC peliin ei saada niitä kontrolleja toimimaan hiirellä ja näppiksellä kun näkee niin selvästi että on konsoleille tehty. Vähän kunnioitusta edes PC pelisarjalle mutta ei. Voin sanoa tämän olleen melkoinen raiskaus vanhaa Thief sarjaa kohtaan. Ai niin, menin tämän siis kaikkein vaikeimmalla läpi, eli juurikin aiemmin mainitsemani tekoälyttömyydet ja ääniin reagoimattomuus ei voi johtua siitä että peli olisi helpolla vaikeustasolla ja antaisi paljon anteeksi.





Arvosana 4½/10

Hyvää

+ Miljöö
+ Hullujen huone kenttä
 
Huonoa 

- Hahmot
- "hiippailu"
- Bugit
- Äänet
- Juoni
- Tekoäly
- Taistelu
- Kontrollit

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Silent Hill 3 HD PS3


Huhhuh, ei siinä läpipeluussa lopen kauaa mennyt, vähä reilu 4h mutta kun se aloittaminen oli vaikeinta! Liikaa pelejä mitä pelata.

Peli alkaa ostoskeskuksesta, jossa päähenkilö Heather ottaa pienet torkut ja näkee hirvittäviä painajaisia. Onneksi ne ovat vain painajaisia, vai ovatko? 

Tästä se Silent Hill 3 käynnistyy. (spoiler free koitan olla)

Hieman on tekstuurit muuttuneet PS2 ajoista :D
Edelleen mennään tuttuun ja turvalliseen Silent Hill pelien sopivaan tahtiin, hirveänä ei selitetä mitään tapahtumia...tai no kyllä tässä 3:ssa osassa selitettiin ainakin jonkin verran. Tarkoitan siis lähinnä sillä tutulla ja turvallisella sitä, että tämä oli viimeinen hyvä Silent Hill peli. 4 osa alkoi uudistaa sarjaa menemällä spinoff peliksi, samoin kuin moni muu Silent Hill peli mitä on tullut. No Origins kuului vielä tähän kanonisesti korrektiin Silent Hill teemaan. Tosin jos pelaa Silent Hill pelit sellaisena kuin ne ovat niin tuota noin...hukkasin punaisen langan. Omasta mielestäni toisiinsa liittyviä Silent Hill pelejä ovat Origins, 1&3 muut sitten ovat yksittäistapauksia. Pelisarja kuitenkin on mennyt alamäkeä 3 osan jälkeen.



Noh keskitytään itse peliin, eli tunnelmaa löytyy eli siis ahdistavuutta. Ikävä kyllä 3 osassa on jonkin verran kierrätetty materiaalia 2 osasta. Lähinnä pari aluetta on siis suoraan otettu toisesta osasta. Peli ei myöskään ole niin "vapaa" mitä 1&2 osa olivat. Enimmäkseen mennään putkessa. Etsitään avainta tai jotain laitetta jolla sen avaimen saa. Mennään siis paikasta A paikkaan B josta takaisin A jotta päästään paikkaan C.


Ehkä kannattaisi paeta paikalta?
Ikävää ramppausta, mutta se on toisaalta Silent Hill peleissä ollut tietynlainen teema. Ettei itseäni pahemmin häiritse. Rasittavaa kyllä välillä.

3 osaa on myöskin mielestäni helpotettu, tosin minä pelasinkin taistelu easy tasolla ja pusslet normaalilla. Että ehkä se selittää, taistelu kun on tuttuun tapaan kankeaa, taattua Silent Hill laatua siis. Aseitakin löytyy ja pystyt liikkumaan samalla kun ammut. Tämä on ihan pätevää sillä pistooli on aika tehoton, mutta helpottaa huomattavasti kun pakittaa samalla kun ampuu. Harva vihollinen ryntää päälle. Oikeastaan kaikkein helpointa on jos vain kiertää viholliset, mutta kuten aiemmin mainitsin, tämä on mennyt putkijuoksun suuntaan. Ahtaissa tiloissa on hankala varoa/väistää joitain vastustajia. Jokin mystinen torjunta/väistö ominaisuus pelissä on, itse aina välillä vahingossa sen tein. Ilmeisesti tähtäys nappi pohjaan ja neliötä kun painaa oikeaan aikaan hahmo voi väistää vihollisen hyökkäyksen...kai.

Graafisesti peli on ihan OK minun silmissäni, onhan kuitenkin "HD" käännös kyseessä niin en löytänyt valittamista. Omaan silmääni ei ainakaan päivityksen jälkeen ole sattunut mitään mystisyyksiä, olen kuullut että ennen päivitystä näissä HD versioissa sumu/usva ei näkynyt ollenkaan ja näkyvyys oli erittäin hyvä Silent Hillissä. Eli söi pelin ideaa. Hahmojen tekstuurit ovat kenties hivenen suttuisia, mutta tämähän ei ollut täysin uudelleen tehty pikseli pikseliltä käännös, vaan pitemminkin pieni parannus joka näkyy ja tuntuu kun pelataan isolta laajakuva TV:n kuvaruudulta. 

Äänimailma on tuttua Silent Hilliä myöskin, samoin vihut. Sekä ne muutamat harvat hullut ihmiset joita juoni eteesi nakkelee. 

Öllinkäisiä
Peli ei todellakaan ole mikään pitkä, kenties yksi nopeiten läpi mentäviä Silent Hill pelejä. Itse en siis ole vuosiin tätä pelannut, aikoinaan olen mennyt sen alkuperäisen SH3 läpi PS2 aikakaudella, joten ainakin 10v oli aikaa viime pelikerrasta, joten ehkä se on osasyy miksi näinkin pian sain peli läpi mentyä.

Lyhyestä virsi kaunis (LOL) Arvosana 7/10  kuten aiemmassakin osassa pelin mekaniikat heikentävät kokemusta, tässä oli tosin joitakin asioita tehty paremmin mitä SH2 oli, kuten hiotummat kontrollit, nyt en itse löytänyt niistä niinkään valittamista. Olihan näillä peleillä ikäeroa kuitenkin parisen vuotta SH 2 tuli 2001 tämä taasen 2003. Pelissä on myös vähemmän erilaisia loppuja mitä Silent Hill 2:ssa mikä on toisaalta hyvä toisaalta huono. Ei ainakaan tarvitse sitä 7 eri läpipeluu kertaa että saa kaikki loput nähtäväksi :D 

Hyvää
+Tunnelma
+Hahmot
+Vanha tuttu
+Äänimaailma

Huonoa
-Kankeus
-Hahmojen ääninäyttely oli uusinta versiossa vähän niin ja näin
-Lyhyys

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ductales Remastered PS3


Nostalgia fiilis, höystettynä ysäri ongelmilla ja parannetuilla äänitehosteilla sekä graafisella ulkonäöllä. mitä jäi käteen?

Elikkäs kyseessähän on wanha Nintendo peli joka on vain uusiksi tehty muillekkin konsoleille...joiltain osin. Löytyy ääninäyttely alkuperäisillä ääninäyttelijöillä. TV sarjan ääninäyttelijöillä siis. Alkuperäiset musiikit, remixattuina nykyaikaan, alkuperäiset kentät jotka nykyaikaistettu visuaalisesti...sekä aivan varmasti joitain kohtia kentissä oli hieman muutettu.

Hieman on hahmot muuttuneet :D
Lyhyestä virsi kaunis kuten sanotaan. Peli iskee edelleen kuten se vanhakin, vaikeustaso on pysynyt samana, tämä kun oli Capcomin "helpompia" tasohyppely pelejä niin periaatteessa kuka tahansa pääsee pelin läpi. Se on vain sitä, "try, try again" - metodilla toimivaa ajanvietettä. Jotkut kohdat tuntuvat ylivoimaisilta kun niitä pelaa ensimmäisiä kertoja, kun opettelee ulkoa esimerkiksi jonkin pomon liikkeet niin hommat helpottuu huomattavasti. Sama on kenttäsuunnittelussa, hypyn ajoittaminen oikein on tärkeää. Kuolin kyllä monesti siitä samasta syystä kuin alkuperäisessäkin, eli välillä tuntuu että oman hahmon hitbox on hitusen suurempi mitä hahmo itse, tai taustalla näkyvien piikkien pistävyys on kauempana mitä itse piikit. Sekä pleikkarin ohjaimen digitaalinen ohjain tuntuu huonommalta mitä 8-bit Nintendon kapula aikoinaan, välillä tuli ohjaus virheitä. 

Musiikillisesti varsinkin herää nostalginen tunnelmointi, tosin itsestäni tuntuu että ne alkuperäiset ääniraidat olivat hitusen parempia kuin nämä uudistetut. Tosin se voi olla nostalgian syytä. Pelissä kerätään rahaa ja vaikeustason mukaankin saa aina hieman lisää rahaa kun kentän selvittää. Nyt ne kerätyt timantit eivät toimi pelkästään pisteiden laskussa vaan niillä voi ostaa musiikki raidat, kuvia ja muuta sellaista turhaa ylimääräistä. Tämä ei ole pakollista mutta ainakin musiikki raidat on hauska kuunnella miten uusi ja vanha versio eroavat toisistaan.



 Arvosana 8/10 nyt kun vielä PS+ jäsenille ilmainen niin ottakaa ihmeessä kovolle talteen!!

Hyvää

+ Musiikit
+ Graafinen ilme
+ Alkuperäinen ääninäyttely
+ Kenttä suunnittelu
+ Hahmot 

Huonoa

- Hitbox
- 90' ongelmat
- Alkuperäinen ääninäyttely
- Kontrollit


Ps. Itse toivon että näitä vanhoja remasteroituja Capcom klassikoita tulisi multiplatform peleinä enemmänkin.

Pps. Emännän huomio pelaamisestani: Pitkästä aikaa peli, joka aiheuttaa suunnatonta turhautumista ja agressioita kun pomppaa väärään kohtaan, kuolee tai yksinkertaisesti suomeksi sanottuna kenttä menee vituiksi. :D 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Deadly Premonition Director´s Cut PS3


Sain mentyä tämän läpi, vihdoin ja viimein. Oli se sen arvoista, hyvä juoni, mielenkiintoiset hahmot ja...no okei, kontrollit ei parhaasta päästä eikä äänenlaatu/tehosteet olleet myöskään ihan kohdillaan. 

York omassa persoonassaan
Olet FBI agentti Francis York Morgan joka on seurannut rikospaikoilta löytyneitä johtolankoja erääseen pieneen kaupunkiin, jossa on juuri tapahtunut hyvin samankaltainen murha kuin aiemmat. Päähenkilö on kevyesti sanottunu omanlaisensa, puhuu mielikuvitus kaverilleen Zachille, polttaa ketjussa tupakkaa, ennustaa aamu kahvistaan ja tykkää esitellä virkamerkkiään kaikille mahdollisille ihmisille. Kun hahmoon tarina pelin edetessä avautuu niin paljastuu montakin jännää juttua.

Pelissä on yliluonnollinen meininki
Peli on siis avoimenmaailman kauhu/seikkailu peli, on tietysti tavoitteita joita pitää päivän aikana tehdä. Esimerkiksi pitäisi jotain tiettyä paikallista asukasta kuulustella klo 15-18 välillä. No ennen takaraja aikaa voi tehdä mitä huvittaa. Käydä kuulustelemassa/jututtamassa muita ihmisiä, tehdä useita eri sivutehtäviä joita pelissä on 50 kappaletta, käydä kalassa tai jos ei malta odottaa niin poltella tupakkaa joka siirtää kelloa eteenpäin. Niin ja autolla saa ajaa pelissä aika paljon, eikä kontrollit aluksi ainakaan tunnu ajamisessa yhtään hyvältä. Sekä pelin graafinen ilmekkin on kulmikas, joten liikkuminen on myös. Sekä peli on kolmannesta persoonasta kuvattu. Olikohan vielä muuta mainitsemisen arvoista? No tietysti asukkaat.

Jokainen vastaantulija on hyvin omalaatuinen henkilö. Tietysti on näitä "ei kukaan" hahmojakin, mutta varsinkin selkeästi erottuvia hahmoja on paljon ja kuka tahansa voi olla murhaaja! Peli osaa myös heittää pelaajan väärille jäljille, vaikkakin juoni siis menee putkessa, et voi samantien napata tekijää (jos siis olet vaikka läpipeluu ohjeet lukenut) vaan pitää mennä juonen mukaan. Päivä kerrallaan ja tapahtuma kerrallaan on edettävä. Pitää myös muistaa syödä sekä napsia jotain piristäviä aineita, kuten kahvia että agenttimme jaksaa päivän seurata tätä sadetakki murhaajaa. Pelissä on myös omat vinkeytensä, kuten jos et välillä vaihda pukua, aja partaa tai poltat liikaa tupakkaa. York alkaa haista ja tämä näkyy palkkanauhassa. Samoin jos kolaroit/hajotat autoja niin myös näkyy tilinauhassa. York kun saa rahaa päivittäin, hieman sen mukaan mitä tekee. Rahalla ei kyllä hirveästi pelissä tee, itse ostelin lähinnä "parempia" autoja. 

Niin, aika kattavasti tuossa jo pelistä selitin kaikenlaista. Joten teenpäs vain tämän hyvää ja huonoa listauksen alle.

Eräs kaupungin oudommasta päästä olevia hahmoja. Rullatuolissa oleva, kaasunaamaria pitävä herrasmies ja hänen runomitassa puhuva hovimestarinsa/avustaja
Hyvää

+Juoni
+Hahmot
+Tekemistä riittää

Huonoa

-Aluksi kankeat kontrollit (ne ovat sitä koko pelin ajan mutta niihin tottuu)
- Ajaminen on erittäin kankeaa ja ankeaa
- Kartta saisi olla selkeämpi sillä itseäni ärsytti jatkuva "mihinkäs mun piti mennä". Paina start pari kertaa ohjain sauvaa vääntää oikealle että tulee kartta ja sitten miettiä ajoreitti tarkkaan..liian tosielämä meininki minulle
- Välillä tapahtuvat bugit, tätä peliä on kyllä urakalla korjattu joten mitään pelin kaatavaa bugia ei tullut vastaan. 

Loppuarvosanaksi annan 6½/10 

Kankeat kontrollit syövät peliä aika pahasti. Joitakin ihmisiä pelin juoni, hahmot sekä ääninäyttely ja animaatiot varmasti ärsyttävät niin pahasti etteivät yksinkertaisesti jaksa pelata peliä puolta tuntia pitempään. Itse kun sain sen kynnyksen rikki ja aloin pelata peliä nyrpistelemättä. Löytyi syy miksi pelillä on kulttimaine. Itsekkin pidin pelistä paljon! Mutta kuten jo sanoin, bugit, kontrollit ja niinpäinpois syövät pelinautintoa pahasti.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Silent Hill Downpour PS3

Parempaa Silent Hill peliä etsimässä?
Voi hyvät jumalat! Silent Hill 3 jälkeen on kyseinen pelisarja mennyt tasaista alamäkeä mutta tämä peli tuntui äkkiputoukselta pohjattomaan kuiluun!

Juoni menee jotenkin näin. Olet Murphy Pendleton, vanki. Aivan alussa ei oikein syitä tai mitään kerrota, näytetään vain kuinka korruptoitunut vanginvartija kertoo sinulle mistä löydät veitsen ja missä on tapettava henkilö. Suihkuun mentyäsi joku lihava pullero siellä lyllertää ja tämä saa niin maan perkeleesti puukosta että. Tässä siis tutoriaali, opetetaan liikkuminen, aseiden noukkiminen ja lyöminen sekä blokkaaminen. Sitten joudutkin siirretyksi toiseen vankilaan ja matkalla bussi kulkee läheltä Silent Hilliä. Outo onnettomuus tiellä ja avot, welcome to Silent Hill.

Yritystä on ollut kun vihollisia suunniteltu. Mutta itse en kyllä nähnyt noilla vankila hahmoilla tuollaisia remmejä naamassa. Ilmeisesti graafinen bugigin vielä kaikenlisäksi minulla sitten oli

Graafisesti peli ei ole huonoimmasta päästä muttei kyllä parhaimmastakaan. Erittäin vaikea erottaa maastosta käytettäväksi tarkoitettuja esineitä, jos ei ole esineiden välkkyminen päällä. Silloinkin meinaa melko useasti jäädä ensiapu pakkaukset saamatta tai parempi kirves löytämättä.

Tämä kuva on valhetta. Ei varmasti näyttänyt peli noin hyvältä kun minä sitä pelasin.

Pelattavuus. Melko kamaluutta. Taistelu on kankeaa, siis jotenkin eri tavalla mitä Silent Hill peleissä yleensä. Mutta kankeaa siltikin, viholliset eivät välillä tunnu välittävän lyönneistä mitenkään ja viholliset haahuilevat. Ilmeisesti tekoäly on paikoin pahastikkin rikki. Taskulampun kanssa jos olet pimeässä niin mitään et tahdo nähdä, hyvin idioottimaisesti tehty tuo taskulampun valo, sitä on vaikea selittää mutta aiemmissa peleissä sillä valolla oikeasti tekeekin jotain. Melkoinen nykiminen pelissä kans käy. Ilmeisesti johtuen ovista ja lokeroista. Jos jättää ovia/lokeroita paljon auki, niin ne jossain vaiheessa sulkeutuvat itsekseen ja tämä aiheuttaa outoa ja hyvin ärsyttävää nykimistä.


Äänimaailma...hyvin tylsä eikä ahdistava kuten aiemmissa sarjan peleissä. Juurikin tämä ahdistavuuden tunteen on pitemminkin äänet tuoneet mitä itse öllit. Särisevä radio, ahdistava musiikki, vihollisten liikkeiden kuuleminen ja ääntely. Mitään edellä mainituista asioista ei ole tässä pelissä. Tämän pelin äänimaailma on tylsä. Parissa kohtaa ehkä vähän oli meininki kuten oikeassa Silent  Hill pelissä mutta ne olivatkin harvassa.

Peli yrittää olla uuden ajan Silent Hill. Aseita voi poimia maastosta, esmes paistinpannulla voi lätkiä vihollisia naamaan. Astalot voivat mennä hyvinkin pian rikki, joku kakkosnelonen lankun pätkä menee muutamien lyöntien jälkeen palasiksi. Pistoolinkin sain hajotettua kun käsiaseita ja kivääreitä voi myös käyttää lyömiseen. Ihan mukava uudistus taisteluihin sinänsä. Ammuksia ei juurikaan pelissä nähdä, välillä kun niitä saa kiitettävästi kerättyä niin peli tekee vittumaiset ja kippas kappas, hahmo herää jostain ihan muualta ja ilman mitään varusteita. Sinne meni kaikki vaivannäkö ammuksien säästämisestä. 

Pelissä on sivutehtäviä joita ei ole pakko tehdä, mutta osa tehtävistä voi valottaa Silent Hillin muutenkin ankeita tapahtumia. Ikävä kyllä suurinta osaa sivutehtävistä minäkään en olisi löytänyt ilman, että olisin läpipeluu ohjeita netistä lukenut. Jotenkin niin..URGH!! Ei minua kiinnosta tyhjässä kaupungissa joka ovea koittaa ja niistä ovista joista sisään pääsee niin tyhjät huoneet eivät juuri kiinnosta tutkimaan lisää. Ilman ohjeita en tosiaan olisi löytänyt puoliakaan näistä sivutehtävistä. Enkä kyllä olisi suurinta osaa osannut ilman ohjeita tehdä. Mistä helvetistä voi tietää että tämä mystinen tappi joka löytyi ihan vahingossa jostain kujan pätkällä olleesta laatikosta pitäisi viedä toiselle puolen kaupunkia olevaan pikku puistoon jossa on tynnyrin päällä pikku reikä johon sen voi asettaa?

Onneksi sain pelin halvalla, voin sanoa että tämä on törkeimmästä päästä oleva tekele. Minä sentään olen pelannut myös Silent Hill Shattered Memories peliä josta en yhtään tykännyt. Mutta sekin oli kuitenkin parempi peli kuin tämä. 

Hyvää

Erilainen Silent Hill
Painajaismaailman juoksut oli kivoja

Huonoa

Vihollisten tekoäly
Loputon haahuilu
Aseiden kestävyys
Kontrollit
Juoni liian kliseinen
Nykiminen
"Loppu pomo"

Arvosana 3/10

Voi kiitos, tee se. Lopeta tämä tuska minkä peli aiheutti 


torstai 14. elokuuta 2014

Silent Hill 2 HD PS3


Wanha klassikko "re-masteroitu" HD aikaan. Oliko se sen arvoista? No sinänsä joo.

Ei ole enää niin suttuisen näköistä 
Pelin käännös porukka olisi tosin voitu paremmin valita. Pelissähän alunperin oli ongelmia melko paljonkin, ennenkuin PS3 versio ainoastaan korjattiin peli kelpoiseksi. Sumun/usvan puuttuminen, huulisynkka hukassa, tallennuksien rikkoutumista, jäätymisiä ja vaikka mitä. Tosiaan vain PS3 versio korjattiin pelattavaan kuntoon. 

Vasemmalla peli ennen korjaus päivitystä, oikealla sen jälkeen.
Pelottavaa vai mitä?
Muutenhan peli on sinällään selvästi HD näköinen, ei ole suttuisen näköistä pixeli puuroa nykyaikaisilla telkkareilla. Äänissä on välillä jotain ongelmia ollut itselläni ainakin. Pelasin tosin vanhalla ääninäyttelyllä, uudet äänet peliin alunperin tehtiin koska sopimus jotain rikkomus. Saivat kuitenkin sovittua asiat ja vanhoilla äänillä voi pelin nykyään pelata alusta loppuun. Lataus ajat ovat myös huomattavasti nopeutuneet alkuperäisestä. 


Kontrollit ovat edelleen samanlaiset kuin alkuperäisessä, eli helvetin kankeat. Enpä muistanutkaan kuinka kankeaa se liikkuminen ja taisteleminen olikaan. Nykyaikaiselle pelaajalle tämä voi olla melkoinen ongelma, ei ylitsepääsemätön mutta melkoinen ärsytys. Esimerkiksi itse pidän paljon enemmän RE 6 ohjauksesta kuin vaikka RE 4. Joten niin, tankki kontrollit tässäkin. 


Juoni on synkkä ja osittain sekava, Jamesin kuollut vaimo lähettää hänelle kirjeen jossa tätä pyydetään tulemaan Silent Hilliin, tuohon heidän yhteiseen erikois paikkaansa. No sinne on pakko mennä tietysti, kun kuollut vaimo komentaa!

Outoja öllejä ja vielä oudompia ihmisiä siis luvassa kun Silent Hillin hilpeään kaupunkiin saavut. Kadut ovat autioina ja osa teistä päättyy loppumattoman näköiseen kuiluun. Tämä on paikka minkä jumala hylkäsi. 
Pelottavuus asteikolla tämä peli ei enää niin korkealle yllä. Helvetin ahdistava peli kylläkin on, johtuen lähinnä erittäin hyvin tehdystä ääni ja musiikki raidasta. Äänet ne eniten ahdistusta ja pelotusta aiheuttavat, eivät mököt niinkään, välillä ehkä säikyttävät.

Pyramidi pää on tosin poikkeus, kun kuulet sen perässä laahavan kirskunnan nii tulee kakka pöksyyn!
Peli boxi on faneille pakko ostos. Ainakin jos siis omistat Sonyn koneen etkä Microsoftin. Nimittäin Mikkisoftalle jäi luu käteen päivitysten suhteen. Vain Playstation sai korjaus päivityksen, ilmeisesti syynä mikkisoftan päivitys pakettien maksullisuus tai jotain sinnepäin. Mistäpä sen tietää, ikävä homma Xboxin omistajille jotka tämän pelin ostivat. 

Niin se arvosana tälle SH 2...no sanotaan näin että pelin mekanismeissa paistaa vanhuus ikävästi läpi. Kankeat kontrollit kun syövät tätä peliä melko paljon. Joten sanon että EI fani numero olisi 5/10 ja sarjan faneille (kuten minä) voi numeron 6½/10 antaa. Vanhuus paistaa läpi ikävä kyllä eikä käännös ole täysin onnistunut. 

tiistai 5. elokuuta 2014

Brothers A Tale of Two Sons (PS3)



Tälläinen erikoisempi peli tuli nyt vihdoin ja viimein läpi pelattua. Mitäkö käteen jäi? Surullinen fiilis ja hieno kokemus.

Juoni on kohtalaisen tavanomainen, mamma on kuollut kun hukkui veteen, nuorimmainen poika oli tätä todistamassa ja sai traumat. (ei osaa pelissä uida) Jäljelle jäi pikkuveli, isoveli ja isä. Isä sairastuu mutta lääke on olemassa, veljekset lähtevät seikkailuun. Tästä tarinamme alkaa.

Peli on kohtalaisen pienen ruottalais firman Starbreezen tekemä. Omasta mielestäni aika hyvin onnistunut peli.

Kyseessä on siis yksinpeli jossa on kohtalaisen yksinkertaiset kontrollit, toisella sauvalla ohjataan toista veljeä ja toisella toista. Kummallakin on vain yksi toiminta nappi esmes oikealla sauvalla ohjastettava nuorin veli tekee jotain kontekstiin sopivaa painamalla R2 kun taas toinen L2 napilla. Välillä kyllä meni itsellä aivot solmuun ja kohtalaisen useasti saattoi kalliolta alas jompikumpi kopsahtaa kun meni ajatukset ristiin kummalla kumpaakin ohjattiin (jos vasemman tatin hahmo olikin ruudulla oikealla niin..).

Pelissä lähinnä juostaan putkessa jossa on välillä pieniä sivuhaaroja. Hypitään seinillä, autetaan toinen kallion päälle ja toinen laskee toiselle köyden etc. Isoveli on siis se muskeli ja pikkuveli taasen se joka pääsee luikahtamaan vaikka kaltereiden raosta. Pieniä puzzleja ratkaistaan että päästään eteenpäin. Lähinnä ovat niin yksinkertaisia etten itse ainakaan jäänyt jumiin yhdenkään puzzlen takia. 

Maisemat on pelissä aika komeita, eräs tälle osoitettu eventti onkin siinä kun seikkaillessa tulee puiston penkkejä vastaan mitä ihmeellisimmässä paikoissa. Jos näissä käy istumassa niin pääsee ihailemaan maisemia. Ne kyllä ovat välillä sen arvoisia. 



Peli oli kohtalaisen pitkä ja aika hyvin tahditettu. Välillä rauhallista ja välillä kiirettä piti. Tunteikkaita tilanteitakin pelissä on.

Mitähän tälle uskaltaisi antaa arvosanaksi? Noh, kyllä minä itse ainakin kallistun 8/10 puolelle. Pelistä kun puuttuu uudelleen peluu arvo. Kerran läpi ja jos ei trophyja tai acheja halua tahkota niin tää on sellanen kerta kokemus. Itse en toista kertaa ainakaan jaksaisi samoja paikkoja nähdä, tilanteissa kun on vain se yksi ainoa oikea ratkaisu. 



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Resident Evil 4 PS3

Ihanuutta kun kerrasta henki pois.
Tuli tämäkin taas vaihteeksi läpi pelattua. :D Ehkä eniten pelattu ressu sitten 3 jälkeen itsellä. On se edelleen hyvä ja vieläkin sitä jaksaa pelata. Ehkä jopa mielummin mitä 5 osaa. 6 osasta toisaalta tykkään enemmän ja toisaalta en. Kontrollit nääs.

Juoni on siis clichê: mene ja pelasta presidentin tytär kidnappaajilta Leon! Plot twisttinä tosin se että kidnappaajat ovat maailmanvalloitusta haikeilevia lahkolaisia! Eikä mitä tahansa lahkolaisia vaan itsensä parasiitti öllillä tranformatoitu super lonkero monstereita! Tai jotain sinnepäin. Jokin muinainen parasiitti loiseläjä öllimölli siis joka kontrolloi isäntäänsä on back from sukupuutto kaivausten vuoksi. Siitähän saadaan Resident Evil tyyppistä meininkiä melko hyvin tehtyä ja viihdyttävää vieläpä.

Mitä uutta Resident Evil 4 muuten toikaan pelisarjaan? No ainakin tuon puukon käyttämisen ilman erillistä inventaario valintaa, sille tuli oma pikanappi yhdistelmä. Sillä saa muuten melkoisesti ammuksia säästettyä jos sitä osaa oikein käyttää. Samoin tuli lähitaistelu, kun vihollinen on tuskissaan esimerkiksi päähän ammutusta laukauksesta voit mennä monottamaan tätä ohtaan, säästää ammuksia. QTE tapahtumat...ikävä kyllä. Itse en ole fani näitä reaktio testejä kohtaan. Toisaalta ovat mukavia jos on oikein rytmitetty peliin, eikä ole siis jatkuvaa QTE tapahtumia täynnä. Liiasta QuickTimeEvent tapahtumista tämä peli ei sentään kärsi, verrattuna 5-6 Resident Evil peliin jossa näitä on paljon, ellen väärin muista. Niin ja se presidentin tytär roikkuu mukana sellaiset 50% pelistä, lähinnä haittona kun ei osaa mitään tehdä. Ai niin ja mainitsinko että sinä voit "vahingossa" ampua hänet itse, kun koitat pelastaa hänet ganadossilta? NIIN ihanaaa.

Huonolaatuinen kuva mutta näitä on pelissä jonkin verran, reaktio testit on aina niin kivoja.
Siellä kaikilla oli niin mukavaa.

Graafinen ilme, no onhan peli sentään 2005 tehty joten sille on vähän pakko antaa anteeksi joitain sahalaitoja ja muita silmiin pistäviä rumuuksia. Hahmojen kasvomallinnus on paikoin aika...no nykyään kun on tottunut näkemään parempaa niin aika kirveellä veistetyn näköisiä on osa hahmoista ja sillee. Mutta niistä pikku seikoista huolimatta voin sanoa että edelleen graafisestikkin menettelevä peli. Tämä versio mitä itse pelasin on siis PS2 versiosta tehty käännös PS3:lle. En tiedä onko tämä nyt se HD versio vai ei.  Mahdollisesti.

Jonkin verran eroa nähtävissä. PC kuva tosin on siitä vanhasta versiosta, taisi olla niin että fanit käänsivät kunnon HDksi PC puolella. 

Äänimaailma on hieman kärsinyt vuosien saatossa. Äänet kun tulevat stereona, alkuperäisesti Gamecubelle julkaistu peli taisi sisältää surround äänet mutta en mene vannomaan. Kyllä sitä nyt suurinpiirtein selvän saa mistä mikin ääni tulee, silti välillä pääsevät ganadossit selän takaa hyökkäämään.

Kontrollit. No ne on vähän kiikun kaakun. Toisaalta hyvät toisaalta huonot. Tämähän oli se ensimmäinen olan takaa kuvattu ressu joten eihän se voi täydellinen olla. Oma kroppa kun melkein puolet ruudusta peittää niin välillä ei näe mitä vasemman olan takana on. Putkimainen näkökenttä on myös ongelma. Välillä viholliset pääsevät kunnon suckerpunch lyöntejä vetämään kun et yksinkertaisesti näe mistä se kirves lentää kohti ohtaa. Itseäni myös kovasti vaivaa tämä paikoillaan pysyminen ja ampuminen. Siis totta kai se on paljon realistisempaa, että ammuttaessa pysähdytään. Koittakaapa itse ampua vaikka pistoolilla kun kävelette kohti kohdetta. Melko iso saa kohde olla että osuu mihin tähtää.
 
Mutta niin, etenkin ressu 6 on hyvä verrata sillä siinä saatiin minusta aika hyvin tehtyä tuo liikkuminen ja ampuminen. Jotenkin niin ärsyttäävä kun vihollinen on alle puolen metrin päässä ja sinä tiedät ettet pakoon ehdi juosta, hahmosi ei osaa väistää/tönäistä hyökkääjää (ressu 3 pystyi tönimään zombeja kauemmas tai kumoon), puukko ei välttämättä osu (helvetin hankala hahmottaa välillä sitä puukon kantomatkaa) niin sitä tietää joko kuolevansa tai saavansa iskun viholliselta. Se välillä turhauttaa, etenkin jos vihollisia parveilee ympärillä.

Kuolema tulee.

Uudelleen pelattavuus arvoa pelillä on, extra pelimuotoja, NEW GAME pelimuoto jossa saa joitain erikoisempia aseita jotka helpottavat kummasti pelaamista ja siitä tulikin mieleeni että tässä pelissä aseiden päivittäminen tuli myös kuvaan. Se on toisaalta mukava homma mutta toisaalta inventaario rajoituksen takia (missä helvetissä Leon edes kantaa sitä jättimäistä asesalkkua?) on välillä kikkailua, pitääkö kaikki mahdolliset aseet mukana vai muutaman aseen vain. Itse yleensä pidän yhtä pistoolia, haulikkoa, TMP konepistoolia, magnumia ja kiikarikivääriä. Sekä pitää kivääriin olla se parempi kiikari ja myöhemmin saatava/melkein pakollinen lämpökamera kiikari. Niin ja TMP tukki ettei se niin pahasti potki. Vievät äkkiä melko paljon tilaa inventaariosta. 5 ressussa oli toisaalta järkevämpi/realistisempi inventaario mutta toisaalta taa niin typerä. Jos tyypillä on oikeesti taktiset liivit päällä joissa on lipastaskuja niin kyllä niitä ammuksia saa mahtumaan jonnin verran, pistoolin saa kivasti koteloon ja mahdollisesti rynkyn/kiväärin/haulikon kannettua hihnalla selässä, myös konepistooli mahdollista kenties kantaa. Järkevämpää olisi siis minusta että ressuihin tuotaisiin realistisempi inventaario systeemi seuraavaan peliin, mutta tämä on vain minun nillittävä mielipiteeni. 
 
Arvosana on katselijalta 8 ja pelaajalta 7½. Kontollit ja inventaario ovat ne, mitkä tätä peliä eniten syövät, ainakin omalta kohdaltani. Vanhuus alkaa siinä suhteessa paistamaan.