Insta

Steam ID

PSN ID

Näytetään tekstit, joissa on tunniste PC. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PC. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Kingdom Come Deliverance PC arvostelu


Noniin, nyt se on läpi pelattu. Olen jo aiemmin tänne ja juutuubbiin pistänyt videon jossa hieman olen näyttänyt ja kertoillut pelistä. Ajattelin nyt pitkästä aikaa heiluttaa sanan säilää enkä vain laiskanpulskeasti vain videota editoida. Jotenka valmistautukaa proosalliseen paskan jauhantaan :D

Se tunne kun ensimmäistä kertaa selviät yksin kolmea vastaan
Elikkäs kuten olen muistaakseni videollani kertonut, on tarinamme päähenkilö sepän poika joka joutuu keskelle sodan julmuutta. Erinäisten tapauksien jälkeen tarina saa ryysyistä rikkauksiin käänteen. Kosto retkestähän tässä on käytännössä kyse koko pelissä ja se kantaa aika hyvin koko pelin ajan. Välillä tosin itse en pysynyt kärryllä kuka on kuka ja mitkä ovat syyt miksi joku toimii kuten toimii. Sehän tosin kuvastaa toisaalta erittäin hyvin pelin pääsankarin Henrin osaa tässä kaikessa. Paska valuu alaspäin ja sivulliset uhrit yleensä saavat roiskeet naamalle kun isot herrat päättävät alkaa vääntämään siitä kenellä on isompi...ööö kruunu tai kuka sen kruunun ansaitsee.

Päätöntä menoa
Pelillisesti tämä on aika mielenkiintoinen jos sitä oikeasti aletaan miettimään. Koska Henri on oikeesti aika kädetön kaikessa, niin on myös pelaaja. Tekemällä oppii, kuten oli jo vanhemmissa Elder Scrolls peleissä. Mitä enemmän selvität tilanteet puhumalla niin taito puhua paranee, jos heilutat raskasta miekkaa niin sekä voima että miekan käyttö taidot paranevat ja sitä rataa. Jos pelaat pelin alusta loppuun etkä pidä hirvittävän pitkiä taukoja pelaamisesta niin kyllä, melkoinen tappokone Henristä tulee melko pian, varsinkin kun huomaa muutaman niksin taisteluissa niin paljon helpommaksi pelin "hankala" taistelu systeemi muuttuu. Omasta mielestäni olen oikeastaan kummissani miten ei muissa tämän tyylin peleissä ole samanlaista taistelusysteemiä jo aiemmin keksitty tai otettu käyttöön, Skyrimit sun muut tuntuvat nyt aivan järkyttävän alkeellisilta tähän peliin verrattuna. Vaikka ei tämä siis mikään täysin timanttinen  järjestelmä vielä ole.

Hän vain halusi oppia irlantilaista tanssia
Graafisesti peli on sellainen...no nätti mutta jotenkin keskinkertainen kuitenkin. Ei kaikkein parasta antia mutta ei tätä rumaksikaan voi haukkua. Ongelmia tosin ilmenee melko paljon, jostain syystä pelillä on paha tapa jättää melko vähän muistiin joitain tekstuureja joten popup efekti on arkipäivää, samoin kuin ihmisten kasvojen tarkat piirteet, jotka yleensä piirtyvät vasta hetken kuluttua. Tämä tosin ei haittaa pahasti kun siihen tottuu ja ymmärtää, että en muista vuosiin enää tulleen sellaista avomaailman peliä jossa tälläistä ongelmaa ei olisi. Tietysti korjaus olisi kiva ja tätä on muistaakseni luvattu. 

Mikäs torikokous täällä on?
Äänimaailma on hyvinkin sopiva teemaan, varsinkin munkkien laulu kirkossa on aika siisti juttu silleen äänellisesti. Muuten peli äänet koostuvat lähinnä pellin räminästä ja miekkojen kirskunasta etc. En oikein mitään valittamista löydä, paitsi lopputekstien polakki örinä hevi aiheutti myötähäpeää jostain syystä.

No sehän on itse saatana
Entäs ne bugit? No niitähän pelillä piisaa, milloin jokin tehtävä jää suorittamatta syystä X tai joku hahmo ei suostu puhumaan syystä Y tai hevonen jää ilmaan roikkumaan koska Isaac Newton ei ollut vielä painovoimaa keksinyt. Kaikenlaista pientä ja välillä ikävä kyllä suurempaakin pelissä on tai oli siis, itse nyt kun pelasin tämän läpi (epilogi vielä pitäisi pelata) niin pääsen seuraavan uuden pelin kimppuun. Jään tosin mielenkiinnolla odottelemaan tuleeko DLC vai tuleeko suoraan seuraava osa. Tämä jätti positiivisen maun suuhun vaikkakin peli on selvästi jossain määrin keskieräisenä pihalle pistetty. Olisiko loppuvaiheen beta minä voisi tätä versiota pitää. Jokatapauksessa sellainen ihminen joka pitää ritareista ja miekkataisteluista ja irstauden iloista kylpylässä niin kyllä, tämä peli on sinulle tehty. 

Tälläistä voi tapahtua kun elät pimeällä keskiajalla. The witch did it!

Arvosana (koska bugit) 7/10.

Hyvää

+ Ritari aika
+Taisteleminen
+ Hahmon kehitys
+ Juoni
+ Tehtävät

Huonoa

- Lukuisat bugit
- Jotkin sivutehtävät ovat ihan liian "tuo 5 kanin nahkaa" tyylisiä
- Vaatii tasapainotusta loppupeliin (oma hahmo pystyi yksinään tappamaan pataljoonan miehiä...tai sitten minä vain olen niin hyvä ;) )


Haluaisin oikeasti antaa tälle enemmän mutta ehkä vasta sitten voisi sinne 9/10 tienoille nostaa kun pahimmat pelin tehtävät kaatavat bugit korjataan ja joitain statseja parannellaan tai sillee niin sitten. Itselleni tämä peli osui ja upposi, sai koko 70h edestä pelattavaa ja enemmänkin 45€ hintaan. Ai niin ja kaikki kuvat ovat minun itseni ottamia, kiitos steam ja F12 nappi.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kingdom Come Deliverance PC

Vielä en uskalla peliä arvioida, sillä peliin on tullut ja tulossa paljonkin korjauksia. Osa taidoista on jätetty pois ja samoin jotkin graafiset ominaisuudet on jätetty pois, vaikkakin PC versiossa ne saa päälle ilman sen ihmeellisempiä koodauksia. Ohessa siis fiilistelyä ja mietintää kyseisen keskiaika teemaisen pelin parissa. 

maanantai 18. joulukuuta 2017

Driftmoon PC

Tälläisen pelin tällä kertaa pelailin läpi. Viihdyttä kyllä, mutta videolla sanon hieman yläkanttiin pelin keston, steam ainakin sanoi että pelasin kyseistä peliä 6h enkä suinkaan videolla muistelemaani 12h.



 Arvosana 8/10

Hyvää 

+ Huumori, hahmot ja viittaukset erinäisiin nörtti/elokuva kulttuuri juttuihin
+ Simppeli pelattavuus
+ Kotimainen ja jopa laadukas kahden hengen indie peli

Huonoa 

- Graafinen tyyli on erittäin vanhanaikainen (kaikki ei tykkää)
- Yli helppo jos tietää mitä tekee.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Middle Earth: Shadow of War PC

Jälleen on yksi peli saatu omalta listalta pois. Oliko se sen arvoista? Se selviää videolta.



Arvosana 7/10
 
Hyvää

+ Pelattavuus (ohjaimella)
+ LotR maailma 
+ Omien joukkojen kasvattaminen erilaisilla örkeillä
+ Graafisesti ok 
+ Linnake taistelut

Huonoa 

- Pelattavuus (näppäimistöllä ja hiirellä)
- Pitkitetty turhaan 
- Grindaaminen
- Linnake taistelut (tämä jakaa mielipiteitä, jotkut tykkää jotkut ei. Aluksi pidin, mutta kyllästyin kun lopussa ei muuta tekemistä oikeestaan ole.)
- Pökkelömäiset ihmiset (örkkeihin vain panostettu)
- Ei kaanoninen

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Nvidian GPU korttien Bencmark testejä

Kuten aiemmassa videossa lupailin, niin tässä nyt on muutaman eri pelin eri bencmark testit, joissa siis minun vanha KFA2 660 Ti saa alistua EVGA 1080 edessä. 

Ensimmäisenä Rise of the Tomb Raider



sunnuntai 20. elokuuta 2017

EVGA Nvidia Geforce 1080 unboxing, asennus ja ensivaikutelma

Nytpä sitä sain konetta päivitettyä vähän rankemmalla kädellä. Paljon jaarittelua ja vähän asiaa, vai oliko se toisinpäin? 

lauantai 19. elokuuta 2017

Acer Predator Z271

Tällänen video tällä kertaa. Paljon lätinää mutta kai sieltä se asian ydinkin selville tulee. Muutama aivopierukin mahtuu mukaan, mutta sitä se on kun ei ole käsikirjotusta :D 


ps. mitään en oo ottanu, taitaa vaa nörtti endorfiinit laukata ku näyttää välillä että silmät ois iha lautaset xD

tiistai 15. elokuuta 2017

Tales From the Borderlands PC



Telltale sotki lusikkansa Gearboxin muroihin niin siitä syntyi tämä kyseinen peli. No ihan hyvä että sotki.

Ne ihmiset jotka ovat pelanneet Borderlands 2 läpi ennen tätä peliä tulevat huomaamaan että jonkin verran vitsejä ja inside juttuja liittyy juurikin siihen peliin. Eli saattaa mennä osa jutuista ohi jos ei tiedä aiempia tapahtumia. 

Aseistuksen oikealla valinnalla voi olla suurikin merkitys edessä.

Pelissä pelataan oikeastaan kahdella eri antisankarilla Rhys nimisellä Hyperionin työntekijällä joka on kyllästynyt olemaan matalapalkkainen toimistohenkilö sekä Fionalla joka on koko ikänsä asunut Pandoralla varastaen ja huijaten ihmisiltä rahat pois. Mukaan karttuu muitakin hahmoja tähän "rahankiilto silmissä mennään holvia (vault) metsästämään" ryhmään. Suurin osa hahmoista on hyvin kirjoitettu ja jäävät kyllä mieleen.

Vasemmalla Fiona ja oikealla Rhys, pulassa tottakai.
Pelillisesti mennään tutulla point & click meiningillä, mutta puzzlet ovat kyllä erittäin vähäiset tässä pelissä. Pitemminkin tämä on interaktiivinen sarja/elokuva jossa aina välillä pitää painaa nuolta oikeaan suuntaan tai hakata joko Q tai E nappia tai hiirellä osoittaa oikeaan kohtaan annetun aikarajan sisällä. Alkupään jaksot/episodit ovat hyvin pitkähkön oloisia ja peli on siis 5 episodin mittainen. Tunteja tähän kuitenkin saa kulumaan ~8h verran että pelattavaa ja vastattavaa riittää sekä erilaisia loppuja on muutamia. Tuttuun tapaan sinun omat vastauksesi ja tekemisesi joissain tilanteissa tulevat näkymään tulevaisuudessa kun peliä pelaa eteenpäin.

Säästääkkö luoti vai kokeilla riskillä? Kas siinäpä pulma.
Graafisesti peli on perus Telltale, eli sarjakuvamainen. Tässä tapauksessa graafinen tyyli sopii kuin nyrkki silmään. Mitään valittamista en löydä. Äänimaailma on teknisesti myös uskollinen Borderlands peleille. 

Omasta mielestäni tämä oli vallan mainio Telltale sarjan peli. Osasyy on varmastikkin Borderlandsin maailma ja hahmot, jotka ollaan osattu hyvin tähän kirjoittaa. Itse viihdyin hyvin tämän pelin parissa ja voin suositella tätä kyllä kaikilla niin Telltalen kuin Borderlands sarjan faneille.

Arvosana 8½/10

Hyvää

+ Hahmot
+ Maailma
+ Pelattavuus (se vähä mitä tässä on)

Huonoa

- Ei niinkään peli vaan interaktiivinen elokuva 
- Välillä tuntuu että tekemillään valinnoilla ei ole merkitystä lopputuloksen kannalta

 

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Star Wars The Force Unleashed PC



Aikoinaan tuli pelattua tämän pelin jatko-osa PS3lla läpi ja kun steamista jossain vaiheessa tarttui Star Wars pelipaketti ja tämä tuli sen mukana, oli aika katsoa ja kokea mistä tämä spinoff sarja sai alkunsa.

Peli sijoittuu aikaan Sithin kosto (episodi III) ja Uusi toivo (episodi IV). 

Alussa on huisin mahtavaa päästä heti alkuun pelaamaan Darth Vaderilla, on voimaa vaikka muille jakaa. Kentän lopussa Vader ottaa hoiviinsa Jedin pojan ja kasvattaa tästä tappokoneen. Sitten sitä joutuukin pelaamaan jollain nevöhöörd (Galen Marek alias Starkiller) hahmolla josta tulee Vaderin salainen assassiini jonka tehtävänä on tappaa jäljelle jääneet jedit. Loppua kohden kun kokemus karttuu niin pelin ohjastettava hahmo onkin yllättäen voimiltaan kovempi kuin Vader ja Emperor yhteensä. On se kova jätkä.

Isompia vastustajia vastaan tulee QTE hetkiä joiden onnistuessa saa hienon lopetus animaation näkymään.

Pelattavuus on seläntakaa kuvatun hack & slash tyylisen comboilun perus malli, kameran kanssa saa välillä tapella ja pelkästään näppäimistöllä jos pelaa niin nautinnollistista pelihetkistä on turha haaveilla. Pelasin ohjaimella itse niin vältyin pahimmilta kontrolli ongelmilta. Lukittautuminen tiettyyn viholliseen tai heitettävään esineeseen on välillä helvetin hankalaa. Samoin erilaisten lyönti kombojen tekeminen. Suurimmaksi osaksi käytin koko pelin läpi paria eri kombo variaatiota vain. 

(anti)Sankarimme vaihtaa asujaan joka planeetalla. Koska muoti.

Graafinen taso on hieman...hmmm vanhahko jo silloin kun peli tuli. Tämähän tuli siis PS3 XBOX 360 aikaan ja PC:llä on ihan turha yrittää saada peliä edes hieman nätimmäksi vaikka sen FullHD tasolle saakin, kaikki muut herkut sitten puuttuu ja suorakonsoli käännös paistaa läpi selkeästi. Graafinen taso muistuttaa paikoin PS2 loppupuolta. Eihän se nyt silleen haittaa mutta kun mukana on aimo kasa bugejakin ja outoihin paikkoihin kiinnijäämisiä ja seinien/lattian väliin katoavia vihollisia sekä oma hahmo myös katosi itselläni lattiaan niin hiottu tämä peli ei ainakaan ole. 

Kohtalaisen suppeat ovat kykypuut mutta pitkään menee ennenkuin ne täyteen saa.

Äänimaailma on tuttua Star Wars laatua, on blasterien pewpew sekä valomiekkojen wooshwoosh efektit sekä tutut musiikit. Ei siltä saralta muuta valitettavaa, paitsi bugit. Parissa kohtaa puolet peliäänistä katosivat pitkäksi aikaa. Esmes ammuskelun ja valomiekan äänet kuuluivat sekä kuolonkorahdukset, askeleet ja räjähdykset sekä musiikit ei sitten kuuluneetkaan, oli hieman jännän tuntuista pelata. 

Ihan mielenkiintoinen hack & slash toimintapeli Star Wars maailmassa. Ikävä kyllä bugit ja kontrollit ongelmat vaivaavat peliä sekä ei ole oikein hyvin ikääntynyt tämä peli vaikkei mikään kovin vanhakaan edes ole. Arvosana 5/10 vaikka fani olenkin. Onneksi toiseen osaan parannettiin vähän kaikkee. 

Hyvää

+ Star Wars
+ Voimat
+ Stormtrooppereiden nakkelu avaruuteen

Huonoa

- Bugit
- Ei ole ikääntynyt hyvin
- PC:llä pakko käyttää ohjainta (omasta mielestä)
- Suppea ja lyhyt kesto
- Kenttien kierrätys

Ps. Kuvat mitä netistä löysin olivat täyttä paskaa laadultaan joten koitin pitää kuvat pieninä etteivät kovin oksennukselle näyttäisi.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

South Park The Stick of Truth PC


Tälläinen huumori helmi on itselläni pitkään pyörinyt läpäisyn odottamista. Nyt sain vihdoin ja viimein itseäni niskasta kiinni ja parissa illassa pelasin pelin läpi.

Olet South Parkkiin juuri muttanut uusi lapsi (new kid) vanhempasi toivovat sinun saavan pian uusia ystäviä joten ei muutakuin pihalle katsomaan oisko siellä kavereita. No pianhan sieltä sarjan faneille tuttuja kavereita löytyy leikkimästä D&D tyylistä roolileikkiä. Tästäpä pelimme voi alkaa.

Kykypuusta valita taito ja oikeassa kohtaa painaa jotain nappia että lyönti onnistuu
Peli on mekaniikoiltaan hyvin yksinkertainen vuoropohjainen QTE ominaisuuksilla varustettu RPG. Uusia varusteita kun saa ne kannattaa ottaa käyttöön ja tasoja kertyy kohtuu tasaisesti melkein random encounterien ja questien parissa. Hyvinkin erilaisia tehtäviä saa South Parkin asukkailta ja sarjalle uskollisella huumorilla maustettuna.

Omaa hahmoa saa muokata vielä alun hahmonluonnin jälkeenkin
Peli ei oikeastaan mikään kovin pitkä ole, olisiko 10-20 tunnin pituinen, riippuen tekeekö sivutehtäviä vai ei. Hahmoa ei tarvitse grindata oikeastaan, vaikkakin se helpottaa joissain pomotaisteluissa, oikeastaan uudet aseet ja haarniskat ovat paljon tärkeämpiä kuin oman hahmon kehitys, sekun on aika suppeasti tehty. Muutama erilainen taito joihin saa kykypisteensä käyttää ja kyvyt määräytyvät hahmoluokan (maagi, soturi, varas tai juutalainen) mukaan. 

Peli näyttää tv sarjan jaksolta
Oma hahmo on puhumaton ja tästäkin jaksetaan vitsiä vääntää, myös omalle hahmolle saa puettua erilaisia vaatteita ja asusteita, eli melko helposti on muokattavissa mieleisekseen hahmoksi. 


Pelissä on siis huumori suuressa osassa, jos ei South Parkin pieru kakka pippeli huumori ja ylenpalttinen gore osu kohdalle niin peli kannattaa jättää väliin, vai miltä kuulostaa natsizombi aborttisikiöiden tappaminen ja homon perseessä seikkaileminen? Jos tälläiset vitsit ovat mauttomia ja aiheuttavat kukkahatun päähänkasvamista niin peli kannattaa jättää pelaamatta. 

Faneille tämä on hyvä peli, tuntuu kuin yhtä pitkää jaksoa pääsisi itse katsomaan ja vaikuttamaan sen tapahtumiin. Taistelut ovat aika monotonisia ja tämä on luvattu uuteen tulevaan osaan korjata. SIvutehtävät ovat kohtuu peruskauraa mitä RPG peleiltä voi odottaa mutta viihdyttävät kuitenkin. 

8/10 Arvosana. 

Hyvää

+South Park
+ Huumori (jos tykkää)
+Pelattavuus kohdillaan
+ Taidetyyli on juuri sama kuin itse sarjassa
+ Hahmot
+ Tarina

Huonoa

-Taistelut käyvät melko monotonisiksi ja turhiksi loppuakohden
- Huumori ei sovi kaikille
- Välillä pitää etsiä etenemis reittiä.

tiistai 16. toukokuuta 2017

BERSERK and the Band of the Hawk PC


Koei Tecmo yllätti tuomalla Omega Forcen kehittämän mielenkiintoisen anime/manga sarjan pelien ihmeelliseen maailmaan. Koei tunnetaan muunmoassa Romance of Three Kingdoms, Dynasty Warrioris sekä Hyrule Warriors peleistään. Jotka ovat kyseisiä pelejä pelanneet tietävät siis millaisesta pelistä on kyse. Oma hahmo (Guts) on jättimäistä miekkaa heiluttava soturi. Normaalit vihut jota taistelukentällä pyörii hyvinkin paljon lakoavat kuin heinä miekan tieltä. Vasta tukikohdan vartija tai jonkunlainen johtohenkilö laumassa (nimetty erikseen) kestää kurmootusta hetken pitempään. Todellinen suola onkin taisteluissa lähinnä harvat pomo taistelut. Muuten lahdataan väkeä tuhansien edestä. 


Peli on siis käytännössä parin napin painallusta alusta loppuun. Välillä pitää tappaa tietty määrä vihollisia että ovi aukeaa, tai pikkupomo hyökkää tai jotain muuta vastaavaa. Pelissä ei juurikaan tarvitse miettiä tekemisiään kiitos hyvän kartan. Välillä taistellaan liittolaisten kanssa ja välillä oma hahmo on yksinään. Varsinkin pelin alkupuolella joka kattaa koko alkuperäisen animena nähdyn Band of the Hawkin tarinan on todella paljon sotia jossa tuttuja hahmoja näkee taistelevan vihollisia vastaan samalla kun itse huitelee menemään. Vasta myöhemmin peli menee siihen että suurimmaksi osaksi aikaa vain Guts on miekkansa kanssa tekemässä hakkelusta milloin demoneista tai maantierosvoista.

Graafisesti peli on melko keskinkertainen. Eikä hahmomallejakaan kovin montaa erilaista nähdä.

Äänimaailmassakin on välillä ongelmaa kun erittäin monta vihua lakoaa kerralla ja oma hahmo huutaa niin ääni pätkii tai puuroutuu. 


Sinällään harmi että peli on niin yksinkertainen mekaniikoiltaan. Enemmän RPG peli jos olisi kyseessä niin tämä voisi olla parempikin peli. Sarjan faneille voin lähinnä suositella. Ainiin ja eihän tämä peli koko tarinaa kata. En osaa sanoa mihin asti pelissä tarina jatkuu mutta ei se tarina kuitenkaan siihen pääty mihin peli päättyy. Tiedä sitten onko luvassa DLC materiaalina loput tarinasta vai tuleeko joskus jatkoa pelille.


 Arvosana 5/10  

Hyvää

+ Hahmot
+ Tarina
+ jos fani nii mukavaa ajanvietettä

Huonoa

- Itseään toistava taistelujärjestelmä
- Samojen karttojen kierrättäminen
- Selvästi vain faneille 

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Mass Effect Trilogia PC Mietteitä, ei niinkään arvostelu.

Tuli tällänen tempaus tehtyä, eli pelasin kaikki kolme Mass Effect peliä läpi ennen kuin se uusi sarjan jäsen Andromeda ilmestyy. Uusi pelihän ei hirveänä liity mitenkään itse trilogian juoneen, mutta ajattelin vähän verestää muistoja sekä miettiä pelisarjan kehitystä vuosien saatossa.

Mass Effect

Trilogian aloitus osa. Sankarimme Shepard on upseeri ja herrasmies joka lähetetään tutkimaan uutta alieni artifaktia joka on löytynyt kaukaiselta planeetalta. Hommat kusee kun pitkään poissa olleet tekoäly termi...eikun Gethit hyökkäävät planeetalle jossa tämä artefakti on. Kukaan ei tiedä miksi ja miten mutta homman päätteeksi Shepard saa muinaisen Prothean rodun tuhosta kuvia suoraan aivolohkoonsa ja ne kuvat menneestä ennustavat kaiken elollisen likvidointia.

Tältä pohjalta saadaan myös tietää että super erikoisagentti (Spectre) Saren on siirtynyt vihollisen palkkalistoille. Shepard saa ylennyksen galaksien ensimmäiseksi ihmis Spectreksi ja lähtee jahtaamaan Sarenia pitkin avaruutta samalla selvittäen mitä ovat nämä Reaperit josta muinainen rotu koittaa varoittaa. Matkalla kerätään miehistöön omituisten otusten kerho ja jokainen on omanlaisensa persoona.

Pelin suola onkin oikeastaan mielenkiintoiset hahmot ja vaikkakin tässä pelissä on hyvin simppeli hyvis pahis neutraali vastaukset niin niillä vastauksilla on merkitystä. Avulias aatu saa yleensä ottaen paremmin kavereita ja liittolaisia kuin väkivallalla ja uhkailulla.

Taisteleminen on melkolailla 3rd person shooter meiningillä toteutettu. Lvl upissa saa pisteitä jotka laitetaan aselajeihin tai voimiin, riippuen minkä hahmostasi teit, sotilaan, insinöörin vai biotekniikan taitajan.

Mass Effect 2

Shepard saa ensimmäisen osan lopussa estettyä Reapereiden invaasion, mutta lähinnä vain viivästettyä tulevaa tuhoa. Yksi äärinationalistinen Cerberus (humanistinen? Ihmiset ensin ryhmä? Persut?) ryhmittymä ottaa Shepardin ruhjotun ruumiin hoitoonsa Lazarus projektiin (heti kakkos osan alussa tunnistamaton alus ampuu tuhannen pillun päreiksi Shepardin Normandy SR 1 aluksen), herättäen hänet takaisin henkiin pelastamaan maailmaa Reapereilta taas, koska neuvosto johon kuuluu ns. suurimmat ja vanhimmat rodut eivät uskoneet eivätkä edelleenkään usko että jokin suuri ja pelottava avaruus tekno mustekala tulee ja syö heidät.

Jälleen kerran mutta enimmäkseen eri porukan kanssa liikutaan pitkin avaruutta ja planeettoja koittaen selvittää keitä ovat nämä oudot otukset jotka keräävät ihmiset mukaansa kaukaisista siirtokunnista, eikä näistä ihmisistä enää koskaan kuulla. Tuttuja tavataan ja osa vanhasta porukasta tulee mukaan mutta suurimmaksi osaksi uusi kööri on kasassa.

Jälleen uusia ja mielenkiintoisia hahmoja matkassa, taistelu mekaniikkaa hiottiin ja nyt aseista loppuvat ammukset (aiemmassa osassa aseet vain ylikuumenivat ja jos et ollut kykypisteitä tiettyyn aselajiin laittanut niin juuri mihinkään ei tahtonut osua) muutenkin mentiin kauemmas roolipelaamisesta pelillisesti ja enemmän 3rd person shooter tyyliseen räimeeseen.

Hieno Star Wars tyyppinen fanin tekemä kuva hommeli (tekijä ei tiedossani)

Mass Effect 3

Trilogian päätös osa on kieltämättä melko eeppinen ja tavallaan raskas kokemus tunne tasolla. Olet aiemmissa osissa pelastanut planeettoja ja auttanut kansoja (tai no riippuu miten pelaat, minä olin hyvis ja koitin auttaa kaikkia, välillä uhkaillen mutta enimmäkseen olemalla kaikkien kaveri) ja kaikesta tästä huolimatta ne Reaperit tulevat ja pistävät yksipuolisen sodan käyntiin. Ihmiskunta ottaen pahiten turpaansa maa planeetalla mutta myös muilla planeetoilla on konfliktit käynnissä. Shepard joutuu jälleen kerran kokoamaan köörinsä ja koittaen auttaa muita rotuja ja kansoja saadakseen kaiken mahdollisen avun Reapereita vastaan.

Onneksi Shepardilla käy tuuri ja melko alussa kolmatta osaa löytyy potentiaalinen ase jota käyttää näitä ulkoavaruuden (syvän avaruuden?) terminaattoreita vastaan. Kolmannessa osassa käydään planeetoilla palloileen auttaen muita, käydään välillä tekemässä sivutehtäviä jotka kasvattavat sotajoukkoa ja lopulta se viimeinen sota aloitetaan. Spoiler alert!!!!! Shepard kuolee lopussa. Antaessaan kaikkensa ja pelastaessaan kaikki voi valita kolmesta lopusta, tähän pisteeseen tultaessa ei oikeastaan ole mitään väliä mitä olet valinnut muiden pelien aikana.

Voit joko A. alkaa kontroilloimaan itse Reapereita mutta menetät ruumiisi mutta säilytät tietoisuutesi, maailma pelastuu. B. Synergia, teet kaikesta elollisesta ja koneellisesta hybridejä. Koneet saavat tunteet ja ihmiset oppivat laskemaan ilman laskukonetta, täydellinen symbioosi ja robotti seksinuket vaativat palkkaa ja paremmat olot. C. Tuhoat totaalisesti Reaperit ja kaiken muunkin synteettisen elämän. Eli käytännössä jos jätit Geth rodun henkiin aiemmin nii nyt ne kuolee. Tosin tämä keino ei takaa sitä etteikö joskus tulevaisuudessa tapahdu uudestaan tätä samaa Skynet ilmiötä.

Ps. Tali on kaunein alieni ikinä.

Tali ilman avaruuspukua
Ehkä vähän isoa miestä itketti kun pitkään sitä romanssia kehitin näiden kahden hahmon välillä (osat 2-3) ja suunnittelivat taloa ja kaikkee yhdessä ja Talikin antoi Geth rodulle mahdollisuuden vaikkakin heidän rotunsa on vuosisatoja käynyt sotaa näiden kanssa. Ja sitte paskanen loppu koko sarjalle u die Shepard. Onneksi peliin saatiin DLC:nä edes hieman mukavampi loppu, tuli selitystä mitä muut tekivät Shepardin kuoleman jälkeen ja kuinka elämä jatkuu, aiemmin tätä ei ollut. Vain lopun "kerro minulle vielä isä siitä Shepardin legendasta" jossa kaksi hahmoa ovat jollain planeetalla ja isä kertoo lapselleen tätä kuin tarinaa, onko mennyt kuinka monta vuosikymmentä tapahtumista? Pirukaan ei sitä tiedä.

Pelin kaikki tärkeät hahmot.
Nyt on paha mieli ja lähden synkistelemään kuinka seuraava Andromeda ei voi olla niin eeppinen mitä tämä trilogia oli. Tai no, aika näyttää.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Civilization VI Arvostelu PC


Pitkän linjan strateginen maailmanvalloitus peli jolla on pitkät perinteet. Jokainen uusi osa on tuonut jotain uutta peliin vaikka perusidea on säilynyt samanlaisena läpi vuosien. Tuttua huttua vanhoille pelaajille ja uudet pelaajat varmasti pitävät tästä pelistä, jos siis strategisista peleistä pitävät. Erilaisia voittomahdollisuuksia pelistä löytyy, sota ei ole aina se ratkaisu kaikkeen. :)

Arvosana 9/10

Hyvää
  • Civilizationin faneja ei petä
  • Uusille pelaajille hyvät tutoriaalit
  • Nätti graafinen tyyli
  • Hyvä äänimailma 
  • Pelattavuus kohdillaan
Huonoa
  • Tekoäly välillä sakkaa ja pahasti, ei esimerkiksi päivitä joukkojaan paremmiksi (arvostelu tehty ennen päivitystä)
  • Suurimmat valitukset peliin liittyvätkin lähinnä tekoälyn kanssa tehtäviin sopimuksiin ja kauppoihin.
  • Paremmin saisi tulla ilmoitukset alueella liikkuvista barbaareista ja tärkeistä tapahtumista (tähänkin on luvattu päivityksellä korjaus)

torstai 11. elokuuta 2016

Witcher 3 The Wild Hunt. Hearts of Stone & Blood & Wine DLC arvostelu PC

Huhhuh, jälleen kerran tuli vietettyä useampia kymmeniä tunteja Witcherin parissa, kiitos hyvin kirjoittetujen lisäosien. Keskitynpä aluksi siihen ensimmäiseen pienempään lisäriin eli Hearts of Stoneen. SPOILER ALERT! Saatan harhautua kertomaan juonesta asioita joita jotkut pitävät spoilauksena. Joten lue omalla vastuulla.

Am I evil?

Tässä lisärissä ei tullut uutta karttaa tutkittavaksi, mutta uusia paikkoja ilmestyi kartalle muutamia. Juoni menee tuttuun Witcher tyyliin, Kerttu lähtee tutkimaan sammakko prinssin kirousta ja sitä kautta homma karkaa lapasesta kun taustalta paljastuu toiveen mukana tullut kirous, rakastetun menetys ja yleisesti ottaen jonkinsortin henkimaailman hommia. Ah tätä draaman määrä! Mielenkiintoisia uusia hahmoja tavataan, vanhoja tuttuja nähdään ja kliimaksinen lopetus hyvälle tarinalle saadaan. Siinäpä se pääpiirteittäin.

Vähän jäissä, pienissä häissä!

Muutama uusi systeemi peliin saadaan, Oferien vaatteita ja aseita (Witcher maailman arabeja tms. ovat Ofierit), sekä aseisiin lausuttavia riimuja(? okei tää meni vähä ohi itseltä, mutta ainoastaan se yksi Ofieri jota voi sivutehtävässä auttaa näitä tekee. Saa aseisiin erilaiset päivitykset verrattuna niihin riimukiviin mitkä voi itse asentaa) Kovin paljoa uutta kuitenkaan lisäosa ei tuo, mutta tarina on hyvä ja itse tykkäsin siitä pääjuonen kartano osiosta varsinkin sekä ryöstö suunnittelusta. :D Tykkäsin kyllä kovasti tästä lisäristä vaikka lisäkamojen määrä jäi omasta mielestäni hieman vaisuksi.

Coolein juttu on nuo ostettavat arskat :D

Arvosana 8/10 tälle DLC:lle koska sen verran hyvin kirjoitettu tarina ja mielenkiinto jaksoi kantaa loppuun asti.

Seuraavaksi se suurempi DLC pakkaus joka sisälsi kokonaan uuden tutkittavan Toussaintin alueen. Eli Blood & Wine. 

Silloin satulinna kaukomaan, meille kuuluis kokonaan.

Aiemmin ei Witcher pelisarjassa muistaakseni ole tässä satumaisessa maassa päästy seikkailemaan. Kirjat lukeneet tosin tunnistavat tämän kyseisen paikan omine outouksineen. On ritareita jotka puhuvat hassusti, kunnioitetaan perinteitä, järjestetään turnajaisia, puhutaan rankalaisella korostuksella ja ollaan niin sivistyneitä viinien suhteen. Kaikki ei tietenkään ole miltä näyttää vaan Witcherille riittää kyllä töitä. Siitähän tarinakin lähtee, pari tuttua ritaria tulee Kerttua pyytämään Kertun apua ruhtinattaren pyynnöstä selvittämään outoja murhia jotka vain Witcher pystyy selvittämään. 

Hienoja haarniska settejä luvassa niille jotka jaksaa piirrustukset etsiä.

Kaikenlaista uutta uudessa paikassa on, muutamia uusia vihollisia, vaatteita ja aseita sekä onpa siellä oma viinitilakin kun juonta pelaa pari tehtävää eteenpäin. Paljon mielenkiintoisia sivutehtäviä, erittäin hyvin kirjoitettu pääjuoni, vanhoja tuttuja nähdään ja uusia asioita myöksin tuo tämä DLC tullessaan. Yksi uutuus on  ainakin se, että Kerttu pystyy nyt käyttämään niitä kertyneitä mutageeneja ja taitopisteitä kehittääkseen itselleen mutaatioita joista on paljon hyötyä. Samoin kun tilalliseksi pääsee itseään kutsumaan saa Kerttu bonuksia HP:hen, EXPan saantiin ja hepan juoksu kestävyyteen nukkuessaan ikiomassa sängyssään. Ai niin sanoinko että sitä omaa tilaa saa koristella tauluilla, haarniskoilla ja aseilla? Sellanen noiturin pikku pesä :D

Hauska tappa vanha tuttu.
Mutaatiot tuovat oman lisänsä peliin. Mitä enemmän mutaatioita kehittää myös enemmän saa noita skill slotteja käyttöönsä.

Tarina on aivan mahtava, itse tykkäsin siitä alusta loppuun. On paljon easter eggseja ripoteltu peliin pelaajien iloksi ja haastetta tulee mukavasti varsinkin niille pelaajille jotka ovat pääpelin jo läpäisseet. Uusia hienoja grandmaster Witcher haarniskoja löydettäväksi sekä piilotettuja aseita ja ritarillisuus hommia siinä sivussa. Avot tästä on hyvä DLC tehty.

Kerttu haarniskassa on hassu näky :D
Arvosana 9½/10. Ihan täyttä pistemäärää en voi antaa sillä muutamassa tehtävässä tuli jatkuva pelin kaatava bugi vastaan. Jäi siis omalla kohdallani tehtävä tai parikin tekemättä. Toivottavasti korjaavat jossain välissä nämä ärsyttävät bugit.

Sen verran pientä loppu mietettä tähän loppuun. Witcher 3 on valtavan kokoinen, loistavan tarinan ja hahmot omaava RPG peli. Alun kankeuksista on päästy pois ja edelleen pelissä on tietynlaista ongelmaa, mutta täysin pelattavassa kunnossa peli on ollut alusta saakka. Lisäosien myötä peliä on korjailtu urakalla ja kaikenlaista pikkukivaa korjausta on peliin tullut. Kokonaisuutena en voi kuin suositella Witcher 3 jokaiselle sellaiselle ihmiselle jotka RPG peleistä tykkäävät. Peli kun vain yksinkertaisuudessaan on niin loistava kokemus ja omasta mielestäni raikas tuulahdus RPG pelien maailmaan. Tietysti voi olla että 10v tästä eteenpäin tulee jotain vielä parempaa ja elävämmän maailman omaavaa peli vastaan. Tällä hetkellä tosin omasta mielestäni Witcher 3 hakkaa kuitenkin esim Skyrimin ja Dragon Agen juonellaan ja hahmoillaan sekä pelattavuudellaan. Tälläisiä pelejä kun saataisiin lisää niin...minulla ei taitaisi olla yhtään talon ulkopuolista elämää enää. :D   

torstai 30. kesäkuuta 2016

Puzzle Agent I & II PC


Telltale Gamesin 2010 tekemä, jossain määrin Professor Laytonia apinoiva aivopähkinöitä täynnä oleva pelisarja kuten nimikin jo alkuunsa paljastaa. Mutta onko ne pulmat kivoja tai viihdyttäviä yleensäkkään? Se selviää pian.

Olet FBI:n Puzzle research osaston agentti Nelson Tethers, yleisesti tehtäviisi kuuluu istua toimistossa ja ratkoa ristikoita ym. Poikkeuksellisesti saatkin kenttätehtävän, pienen kaupungin pyyhekumitehdas josta valkoinen talo saa pyyhekuminsa on lopettanut tuotannon. Sinut lähetetään sinne siis selvittämään mikä siellä oikein maksaa kun viesteihin vastataan vain kryptisillä aivopähkinöillä. Tästä tarina alkaa.

Kohtalaisen vänkä juoni (jonka potentiaalia ei osata käyttää kunnolla) ja piirtotyyli tekevät tästä pelistä mielenkiintoisen, ikävä kyllä samaa en voi sanoa aivopähkinöistä. Ne eivät tunnu yhtään niin... "kivoilta" tai miten sen sanoisi, verrattuna Professor Layton sarjan peleihin. Pulmat ovat välillä niin selkeästi amerikkalaisille tehtyjä, ettei muun maan kansalaiset niitä edes voi tajutakkaan. Eikä niitä selitetä mitenkään kuten Layton peleissä tehdään. Jotenkin niistä puuttuu se hauskuus. Pelissä saa tietysti vihjeitä ongelmiin, pitää vaan maastosta kerätä purukumia, ne auttavat Nelsonia keskittymään. Pelin loppu tulee aika pian vastaan ja cliffhangeriin ensimmäinen osa jää roikkumaan, toinen osa jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen jäi. Juonelle saadaan jonkinlainen päätös. Pulmat tosin eivät parane ainakaan toisessa osassa.

Itse taisin nämä pelit saada jostain HumbleBundlesta ja en edes muistanut niitä omistavani, tulipahan nyt sitten pelattua nämäkin läpi ja toista kertaa ei näihin huvita koskea. Onneksi itselläni on nyt Professor Layton Azran Legacy menossa Nintendo 3DS:llä niin on ainakin selkeästi laadukkaampi pulmapeli mitä nämä olivat.   

Arvosana 3/10

Hyvää

+ Piirto/Taidetyyli sarjakuvamainen (peli pohjautuu sarjakuva hahmoon)
+ Hauska juoni

Huonoa

- Pelin suola, eli ne aivopähkinät eivät minua ainakaan sytyttäneet yhtään
- Kankea käyttöliittymä
- Erittäin lyhyt
-  Ääninäyttely paikoin hyvin puisevaa
- Ei syytä uudelleen peluulle
Itekki istusin ennemmin paskalla tekemässä ristikkoa kuin pelaisin tätä peliä enää.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Grim Dawn PC

Yksi peli taas vähempänä pelattavaksi. Tällä kertaa Diablo klooni kyseessä ja hieman erilaisella miljööllä. On demoneja, mutantteja, riivauksia, örkkejä ja epäkuolleita. Kuulostaa Warhammerilta. Myöskin Witchhunterin ulkoasu näyttää hyvin paljon Warhammer fantasia puolen vastaavalta. Tuli näin jälkikäteen mieleen. Nauttikaa videosta.


Arvosana 6/10 

Hyvää

+ Coop 
+ Viihdyttävä
+ Aluksi mielenkiintoinen
+ Helppo/rento peli pelattavaksi 

Huonoa

- Juoni sekametelisoppa
- Ei mitään uutta tuo genreen
- Tylsät taidot
- Lootti 
- Toistuva äänimailma
- Viholliset persoonattomia
- Pomot eivät jääneet mieleen

tiistai 10. toukokuuta 2016

Neverending Nightmares

Oikeastaan tämä peli on nimensä mukainen, jos helvettiin joutuisin tämä olisi se peli mitä siellä joutuisin pelaamaan ikuisesti.
Tälläsen mielenkiintoisen mutta turhan paskeen pelasin läpi. Tunti siinä vierähti. Olin lukenut jostain että tämä on yhden miehen tekele ja jopa kehuja saanut. Hintaakin tällä on 15€ steamissa. Tekijä varmasti nauraa matkalla pankkiin kun tälläisestä tekeleestä kääri voittoa. Tekotaiteellinen muka pelottava paska, oikeastaan paskakin on pelottavampaa, jos omasta jöötistä löytää verta niin kyllä siinä itsellä ainakin nousee sydän kurkkuun.

Potentiaalia on mutta kun se ei riitä kun ei osaa
Tämä peli ei saa minkäänlaista kauhun tunnetta aikaiseksi, eikä se ole ihme, eihän pelihahmokaan ole missään vaiheessa kauhuissaan mistään. Laahustaa vaan eteenpäin tai koittaa juosta kuin...mieleni tekisi sanoa kuin tyttö mutta tämä äijä saa mitalin siitä ettei osaa juosta edes kuin ihminen. Laiskiainen lähentelee totuutta, vaikka kuinka muka ehkä kenties tämä jotain 1800 luvun astmaatikkoa esittää niin tässä pelissä se on saatu lähinnä tuntumaan pelaajaa kohtaan vittuilulta. 

Jotain pohjustusta olisin kaivannut olennoille
Tässä voisi olla sitä jotakin mutta kun ei, jo alkumetreillä kun ensimmäisiä "pelottavia" tapahtumia on, ne tuntuvat niin irrallisilta ettei niitä tapahtumia edes huomaa. En tiedä yrittääkö tämä olla muka joku 2D Silent Hill wannabe hahmoillaan, mutta siinä ei kyllä yhtään onnistu, tämä peli ei onnistu oikeastaan missään muussa kuin saamaan minut tuntemaan turhautuneisuutta ja väsymystä. Ei oikein sellanen kauhuun taikka trilleriin sopiva tunnetila minusta.

En suosittele kenellekkään. Tai jos välttämättä haluatte tuhlata aikaanne niin elkää helvetissä tuhlatko rahojanne ainakaan. Tämä peli on sellainen että piraattienkin kannattaa kiertää kaukaa, ole kuin kaistan ja ajan tuhlausta.

Arvosana 1/10 

(0 voin antaa vain sellaiselle pelille joka ei lähde edes päälle tai sitä ei voi edes läpi pelata bugien vuoksi.)

Hyvää

+Taidetyyli aluksi kiinnostava

Huonoa

- Kaikki muu

Aikalailla tälläinen mieliteko tuli kun tätä "pelasi"

 SPOILER ALERT!!! Tyyppi herää lopuksi sairaalasta kun oli koittanut viiltää ranteet auki, kun joutui tätä pelaamaan.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Titan Quest

Pitkästi lätinää tällä kertaa pelailun ohessa. Paljon piti säätää että videon sain tehtyä, gaming capture softakin muuttui muutaman kerran matkalla koska ongelmia tuli erilaisia eri ohjelmalla. Jollain ohjelmalla ei toimineet äänet kun ohjelma pakkasi johonkin eri muotoon jota Vegas ei tukenut ja jollain videokuvan laatu oli VHS tasoista raekuuroa. Kyllä sen huomaa että markkinoilla on monenmonta erilaista yrittäjää kun on free, trial tai kuukausi/vuosimaksullista pelivideon kaappaus softaa. Kyllä pleikkarilla pääsee helpolla kun se on siihen sisäänrakennettu. Itse videolla sitten puhetta pelistä ja muuta liirumlaarumia. :D


Arvosana 8/10 


Hyvää 

+ Mytologia viholliset
+ Peli ei puuduta, ainakaan maltillisesti pelattuna
+ Kaverin kanssa mukavaa ajanvietettä

Huonoa

- Ajoittaiset kamera/kuvakulma ongelmat
- Pienet kontrollin viilaukset puuttuvat
- Rahalla ei tee juurikaan mitään
- Pylväistä saatavat bonus tehot saa vain se joka pylvääseen aluksi koski

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Pikakatsaus: Pony Island PC



 Tällänen tapaus tällä kertaa, pikkupeli = pikku arvostelu.


Arvosana 7/10

Hyvää 

+ Erilainen indie peli
+ Mielenkiintoinen konsepti
+ Taidetyyli upposi itseeni

Huonoa

- Pelattavaa ei hirveänä
- Monotoninen
- Ei miellytä kaikkia