Insta

Steam ID

PSN ID

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Mafia 3 PS4 (PsPlus)


Tulipahan väkisin väännettyä läpi tämä peli. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Peli kärsii vähän jokaisella alueella eikä mikään ihme ettei peli ole mitään hyviä arvosteluja saanut oikein mistään, ei minultakaan.

Teknisesti tämä peli yrittää ehkä enemmän jäljitellä suosittua GTA sarjaa, siinä onnistumatta. Alku on hyvä ja mielenkiintoinen vaikkakin kliseinen kostotarina, mutta hyvin pian alkumetrien jälkeen peli lässähtää pakkopullaksi "mene tuonne tapa/hajota kaikki" tee tämä uudestaan seuraavan 6-8h ajan HOHHOI että puudutti.

Ulkoisesti ottaen peli on ihan jopa nätti suorastaan. Tekstuurien poppailua tosin tulee kun ajaa autolla nopeampaa ja pitkää suoraa. 


Teemaltaan pelin pitäisi sijoittua kultaiselle kuuskyt luvulle. Puheessa loistaa siis Nigga this nigga that, se on sitä aikaa kun etelävaltiossa -60 lukua elettiin ja kaikki puhui niin. Tulee lähinnä -60 luku esiin parissa tehtävässä ja musiikissa sekä hahmojen vaatetuksessa ja autojen ulkonäössä (GTA Vice City teki tämänkin retroilun paremmin tosin).  En vain itse saanut tästä oikein sellaista kunnon 60 luvun vibaa jos vertaa vaikka aiempaan Mafia 2 peliin joka sijoittui siis 40-50 luvulle.


Henkilöt ovat hyvin stereotyyppisesti kirjoitettu ja nopeasti unohdettavissa. Rikos kopla joka kasataan kokoon on hyvin heikosti toteutettu. Irkku kitisee kaikesta, haitilais nainen kitisee kans ja ainoastaan Mafia 2 tuttu Vito on ei kitisijä mutta kitisee silti.

Tekoäly ei todellakaan loista tässä pelissä. Yhteen kohtaan sain tehtyä ruumiskasan olemalla saman seinän takana viheltelemässä pahaa aavistamattomia idiootteja Lincolnin puukon isku etäisyydelle.  




Ohjaaminen tehty hieman kankeaksi, välillä ei vaan saanut sitä tähtäintä pysymään löntystelevän vihollisen perässä (en säätänyt mitään asetuksista, ehkä ois korjaantunut asetuksien rukkauksella) Hidasta ja kankeeta muutenkin kaikki tekemiset, lukittujen ovien yms. minipeli täysin turha ja rasittava ajan haaskaaja.

Pelille annan arvosanaksi 4½/10 ja puolikas piste tulee siitä että se oli "ilmainen" koska plussa peli. 
Kyllä tällä aikaa tappoi parempia pelejä odotellessa.

Hyvää

+ Musiikki (jos tykkää)
+ Brutaalit tapot (maku menee melko pian tosin)

Huonoa

- Pelillä ei kunnon loppua vaikka mitä tekee
- Kontrollit
- Tekoäly
- Turha kaupungin osien jakaminen
- Valittavat rikollispomot ärsyttävät
- Dialogi enimmäkseen shaibaa
- Katujen ihmiset tylsiä ja aivottomia, vielä turhempia kuin yhdessäkään GTAssa tai edes aiemmissa Mafia peleissä

Lainaus joka sopii tähän peliin, en tiedä miksi:
 
Hey, niggers! Turn that jungle music down! Woogie boogie, nigger! Woogie boogie!

lauantai 28. heinäkuuta 2018

SteamWorld Dig 2 Switch

Pitkästä aikaa tuli pelattua hyvä 2D Metroidvania peli läpi. Nimittäin


Tässä pelissä eletään aikaa kun ihminen on tuhonnut maan jossain määrin, sillä maan pinnalla asuu enimmäkseen vain robotteja jotka muistuttavat enemmänkin rämiseviä peltipurkkeja kuin mitään korkean teknologian androideja. Kaikki muukin on pelin nimensä mukaisesti steampunkahtavaa eli ruostetta ja hammasrattaita. Ei mitään kovin hienoja teknologisia härpäkkeitä ole nähtävissä. Pelin sankari on "nuori" robotti tyttö(?) Dorothy joka etsii aiemman osan sankaria Rustya joka katosi ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. 


Teknisesti ottaen kyseessä on jonkinlainen luolasto seikkailu, sillä kaivoksessa enimmäkseen seikkaillaan resursseja keräten, vihollisia teilaten ja warppi aukkoja etsien. Peli kulkee lähinnä siten että kaivat aina vain alaspäin, keräät matkalla kaikki mineraalit ja artefaktit mitä löydät, kun reppu on täynnä käyt kaupungissa myymässä kamat, päivität varusteita saamillasi rahoilla, menet takaisin ja kaivat syvemmälle. Välillä löytyy laitteita jotka asentavat Dorothyyn päivityksiä Metroid tyyliin. Uusilla päivityksillä löytyy uusia aarteita ja pääsee tutkimaan uusia paikkoja. Rince and repeat kunnes lopputekstit rullaa näytöllä.


En nyt ala sen kummemmin syväluotaamaan peliä, toimiva metroid henkinen tasohyppely roolipeli elementeillä. Mitä enemmän päivität varusteita, sitä helpommaksi peli käy loppuakohden. Mielenkiintoisia pieniä aivopähkinöitä välillä tulee vastaan kun kaivoksessa tulee välillä huoneita vastaan joista saa päivitys rattaita, kunhan ensin selvittää huoneen pulman. Yleensä aika yksinkertaisia pulmia mutta välillä vastaan tuli sellaisia että piti hetki oikeasti miettiä mitä tehdä jotta saa sen palkinnon. Paljon on myös piilotettuna artefakteja joita eräs robotti tutkimusmatkailija haluaa vaihtaa piirrustuksiin joilla saa Dorothylle taas ostettua erikoisempia päivityksiä. 

 
Arvosana 9/10

Harvoin tulee nykyään näin hyvää metroidvania herkkua vastaan. Suosittelen jos pidät steampunkista, metroidista, ja tasohyppely peleistä noin yleensä. Bonuksena mainittakoon Switchin kannettavuus ja tai isolta ruudulta pelaaminen. Toimii nimittäin kummin vain.

Hyvää

+ Kenttäsuunnittelu
+ Hahmot (vaikka jäävätkin hyvin pintapuolisiksi)
+ Pelimekaniikat toimivat moitteetta, en voinut syyttä kontrolleja jos kuukahdin
+ Äänimailma   
+ Nättihän se on

Huonoa 

- Aluksi voi olla hankala peli, helpottuu jopa liikaa loppuakohden