Yo-Kai Watch 2

Tällänen jossain määrin mielenkiintoinen Pokemon klooniksikin haukuttu ölliäisten keräily peli tuli ostettua ja läpikin nyt vihdoin ja viimein pelattua. Oliko se sen vajaan 30h arvoista? Se selviää pian.

En ole itse ensimmäistä osaa pelannut niin en tiedä onko tämä nyt sitten varmasti suora jatko edelliseen peliin. Aluksi sankari poikamme unohtaa kaikki Yo-Kai kaverinsa kun kaksi ilkeää Yo-Kaita varastavat Yo-Kai kellon pojalta. Kyseisen kellon avulla kun hän näkee missä nämä olennot lymyävät ja sen avulla voi itselleen saada lisää Yokaita kaveriksi (okei tässä vaiheessa heitän jo helvettiin tämän yokain hokemisen kun eiköhän se selväksi tule, jaksa koko ajan kirjoittaa sitä oikein prkl). No eihän siinä kovin älyttömän pitkää tutoriaalia mene (no okei melko älyttömän pitkä ja puuduttava aikuiselle ihmiselle niin miksei myös lapselle joille tämä peli on selkeästi suunnattu) kun kossi muistaa unohtuneet ystävänsä kun saa apua hämyisestä liikkeestä joka katoaa kun poika itselleen uuden kellon sieltä saa. 

Ookke, eli aluksi juoni oli se että saada se kello takaisin ja löytää kaverit tai saada siis uusia yokai kavereita. Vasta myöhemmässä vaiheessa peliin ilmestyy pahis joka pitää sitten piekseä ettei maailmaa valtaa ilkeät yokait jotka saavat ihmiset tekemään pahoja asioita. Oikeastaan yokait ovat siis jonkin sortin henkiolentoja, eli pystyvät olemuksellaan joko tahallaan tai tahattomasti vaikuttamaan ihmisiin. Esimerksiksi laiska yokai (insert laiskan yokain nimi in here) saa ihmiset ja yokait laiskoiksi, vihainen yokai vihaisiksi ja niin edelleen. Eikä yleensä ihmiset varsinkaan edes ymmärrä mistä vaikka jokin riita on johtunut kun ilkikurisia yokaita kun ei voi nähdä kuin tietyt ihmiset ja näilläkin pitää olla erikoinen kello mieluusti jonka avulla ne näkee. Eli yokait ovat riivaajia näin teknisesti ottaen. Joka tapauksessa bak tu pisnes.

Teknisesti ottaen ei ole mikään ihme että tätä peliä pidetään Pokemon kloonina, etsi ja löydä erikoisia öllejä, kouluta niitä taistelemalla ja ruokkiakin niitä saa ja jopa asusteita antaa joilla statsit nousee. Joitakin suuria eroja tosin on, pelissä kun on kolme aktiivista yokaita kerralla ruudulla mutta pyöräyttämällä yokai kellon kiekkoa voi reservistä ottaa kolme muuta lennosta tilalle. Myöskään suoria komentoja ei voi yokaille antaa, ne kun haluavat tehdä mitä lystäävät taistelun aikana. Ainoastaan erikois iskut voi tehdä käynnistämällä erilaisia "minipelejä" jotta iskun voi tehdä ja vihollisen voi merkitä jota haluaa ensin kurmoottaa. Muitakin pieniä nyansseja ja toimintoja tulee kun pelissä etenee. Enimmäkseen siis taistelut ovat automaagisia ja onneksi niitä voi nopeuttaa yhdellä napin painalluksella.

Yokai olentoja on paljon erilaisia (sellaset 350 ja risat) ja eri heimoja on muistaakseni 6. (Kyllä tämän arvostelun teen melkein puhtaasti muistista enkä niinkän wikipediaa selaamalla. Tarkemmat tiedot saa varmasti sen kautta.) Eli kerättävää on paljon, jos vain jaksaa kerätä. Se kun ei ole niin helppoa ystävystyä yokaiden kanssa jos vertaa vaikka Pokemon peleihin. Pitää ensin antaa Yokaille sitä ruokaa mistä se tykkää ja tämän jälkeen toivoa että se haluaa liittyä porukkaan. Melko paljon mennään siis tuurilla tässä pelissä. Sama pätee myös taisteluihin välillä. Ei väliä vaikka olisi kuin iso tasoiset omat yokait kun voi olla että jostain syystä ei vaan taistelu suju. Melko paljon pitää pelissä grindata ja se kun on tässä pelissä aika helevetin puuduttavaa välillä. Onneksi pelissä on mahdollista saada exp orbeja erikokoisia niin pystyy niiden avulla ainakin hieman nostamaan heikompien omien yokaiden tasoa.

Tässä pelissä on jotain sellaista mistä toisaalta pidän mutta taasen helvetillinen grindaaminen, tuurilla toimiva yokaiden rekrytointi ja muutenkin sellainen suorastaan liika lapsellisuus on tässä pelissä liiaksi sääntö kuin poikkeus. Ennemmin pelaan niitä Pokemon pelejä kuin sotkeudun enää uudestaan Yokaiden pariin, mikä on toisaalta harmi mutta pelillisesti tämä enemmänkin tuntui puurtamiselta kuin viihteeltä.

Arvosana 5/10 

Hyvää

+ Tekemistä piisaa

+ Hauskoja Yo-Kai hahmoja

 

Huonoa

-Tuuri pohjainen rekrytointi

- Monotoniset taistelut

- Yhtäkkinen vaikeustason nousu

- Grindaaminen

- Juoni

Vampyr PS4

Pitkästä aikaa saimme hyvän, tai ehkä kenties kohtalaisen vampyyri pelin suhteellisen mielenkiintoisella teemalla varustettuna. Mutta lunastaako Dontnod tekijä tiimi yhtään lupauksiaan? Se selviää pian.

Juoni lähtee liikkeelle Jonathan Reidin kuolemasta ja uudelleen syntymästä vampyyrinä. Herääminen ei ole mukavammasta päästä kun herää joukkohaudasta ja kaupan päälle on kaamee jano. Ensimmäinen uhri on tietenkin vielä oma sisko joka on huolestuneena koittanut etsiä veljeään. Välittömästi vampyyrin metsästäjät ovat sitten kintereillä ja Reidillä ei ole mitään hajua mistään miksi hän on epäkuollut ja kuka hänet loi ja miksi lontoo on täynnä vampyyrin metsästäjiä ja raivohulluja espanjantaudin runtelemia ihmisiä. Näihin meidän verisiirtoihin erikoistunut vampyyri lääkärimme koittaa saada selvyyttä 1900-luvun suursodan aikaisessa lontoossa.

Vampyyri visiolla kaikkin musta harmaan punaista. Veri jälkiä on siis helppo seurata.

Huh kuulostaa suoraan joltain uudelta Netflix sarjalta aloituksensa puolesta kun sen näin kirjoittaa. Itseäni tämä peli kiehtoi juurikin WW1 aikakauden lontoo + vampyyrit teeman takia. En joutunut täysin pettymään mutta en päässyt hihkumaan onnestakaan. Pelissä on potentiaalia mutta se on hiomaton timantti.

Pelillisesti Vampyr koittaa olla Dark Souls  pelisarjan seuraaja ainakin  taistelun saralta. Eli opetella jokaisen vihollistyypin hyökkäys kuvio ja sen mukaan väistö, lyönti, win sarjoja tehdä. Tasot hahmolle kertyvät veripisteillä joita normi vihollisia tappamalla saa erittäin vähän. Kaikkein nopeiten saa hahmostaan super vampyyrin kun juo eri alueiden NPC ihmiset kuiviin. Hyvin äkkiä saa itsestään tehtyä (kunhan on tarpeeksi suuri hypnosointi taso itsellä) super vampyyrin jolloin vihollisista tulee heinää ja sinusta verenpunainen viikate. 

Vasemmassa laidassa valitut aseet ja oikeassa laidassa taidot. Vasen yläkulma Reidin taso ja vihollisen taso näkyy myös numerona. Vaikea taistelu siis luvassa kun noinkin paljon taso eroa.

Tietysti NPC hahmot jos imee kuiviksi niin kyseisellä alueella tapahtuu ikäviä asioita. Mitä vähemmän alueella on ihmisiä niin sitä enemmän on vampyyrejä ja muita yön olentoja hyppimässä silmille. Terveellä alueella on enemmänkin ihmisiä ja NPC hahmot säilyvät terveenä jotta heistä saisi paremmat veriexpat imettyä. Kannattaa siis lääkärinä huolehtia potilaistaan kuten teurastaja syöttösioistaan, saa paremman maun kun liha on terveenä teuraalle menossa. (jos siis haluaa niitä NPC hahmoja tappaa). Teoilla on seuraukset ja jossain määrin pelin suola on keskustella näiden hahmojen kanssa ja selvittää heidän salaisuutensa. Näin tekemällä saa myös kokemus pisteitä ja mahdollisesti selviää mielenkiintoisia faktoja hahmoista. Omasta mielestäni osa hahmoista oli ihan mielenkiintoisia ja osa jäi aika vaisuiksi. Eli ei kaikkien NPC hahmojen tarinat olleet loistavia. 

Jos tappaa hahmoja niin alueen kuntotaso tippuu ja ja alueella on turvattomampaa liikkua.

Jos, kuten minä tein koittaa mennä tappamatta yhtään NPC hahmoa niin kannattaa valmistautua grindaamiseen ja vain muutamaa vampyyri taitoa kehittämään kerralla. Ei peli mitenkään älyttömän mahdoton ole niinkään pelattavaksi, ainoastaan ärsyttäväksi käyvät pomotaistelut. Pelissä kun on selkeä tasoeron tuoma vaikeus, eli jos oma hahmo on lvl 10 ja vihollinen lvl 20 niin vihollinen tekee huomattavasti enemmän vahinkoa Reidille kuin Reid viholliselle. Sama sitten toisinpäin. Olikohan niin että menin loppupomon läpi ollessani lvl 29 ja pomo oli lvl 35. Ei mitenkään mahdoton tapaus kun oli tappiin asti kehitetyt aseet ja jaksoi opetella pomon hyökkäys kuviot.

Graafisesti peli ei ole mitenkään silmiä hivelevän kaunis mutta ei sitä nyt rumaksikaan voi haukkua. Keskiverto olisi mikä kuvastaa tätä peliä myös graafisella saralla. Myöskin animaatiot ovat aika tönkköjä keskustellessa ja liikkuessa sekä taistelu kankeahkoa. 

Teknisesti ottaen peli on mukiinmenevää graafisesti mutta ei kuitenkaan parasta laatua.

Äänimaailma on aika perus köhinää ja ähinää mutta brittikorostuksella. Musiikki on erittäin teemaan sopivaa ja käsittääkseni niistä peli onkin kehuja saanut. 

Koska kyseessä on ARPG peli niin tottakai inventoryyn kertyy kaikenlaista tavaraa.

Pelissä on jonkin verran erilaisia aseita, samaan tapaan kuin Dark Soulsissa. Kahden käden, yhden käden, kakkos ase, ampuma ase tyyppisiä. Oma combo oli aika pitkälti DLC miekka (kunnes lopussa löysin pelin parhaan aseen eli miekka sekin) ja sitten pistooli, vaarna tai haulikko. Loppu pomon taisin tappaa miekka, pistooli, haulikko kombolla. Pelissä saa siis valittua omaan pelityyliin sopivat aseet. Kunhan ne ensin löytää. 

Omasta mielestäni tämä on todellakin hiomaton timantti. Ehkä siksi koska kuten jo sanoin niin teema ja hahmo kiehtoo. Teema on hyvä mutta toteutus ontuu. Pelin loppukin tuntui jotenkin oudolta, ehkä kiireellä kyhätty tai jatko osaa odotellessa. En tiedä. Keskinkertaisuus paistaa monessa asiassa ja korjaus päivityksiä ei tullut ainakaan silloin kun minä tämän läpi ehdin pelata noin viikossa. Tunteja tähän sai upotettua koska grindasin tasoja ylös vaikeimman kautta. 

Arvosana 7/10. 

Hyvää

• 1900-luvun lontoo
• Vampyyri lääkäri mielenkiintoinen hahmo
• Mielenkiintoisia hahmoja
• Tekojen seuraukset
 

Huonoa

• Taistelu kankeaa
• Lataus ajat
• Bugeja (itselläni peli kaatui vain kerran, muut eivät ole olleet niin onnekkaita)
• Tönköt kasvoanimoinnit ja liikkuminen
• Loppu tuntui kiirehdityltä
• Vaikeustaso liikaa sidoksissa hahmon tasoon (eli taidot ei ratkaise niin paljoa kuin se hahmon levelin taso)

    

Pelaamisen vaikeus kun pitää kaikesta

Hojo! Pitkästä aikaa ajattelin tulla tänne turinoimaan. Ollut inspiraation puute kirjoitukseen eikä mitään mielenkiintoisia videoitakaan ole tullut tehtyä. Tulipa tässä muutamana päivänä sellainen...noh, pelaajan ongelma vastaan itsellä. Eli siis niin, pidän itseäni ns. oikeana "pelaajana", tämä nyt on aika helvetin laaja käsite kun jokainen joka pelaa jotain (videopeliä) voi pitää itseään pelaajana. Eikä siinä mitään, kukin tykkää mistä tykkää.

Oma ongelmani siis onkin siinä että kun minä tykkään niin monesta erilaisesta peligenrestä ja pelikoneesta. Välillä on mukava pelata retropelejä (NES, SNES, PSX, DS, GameBoy etc.) joko kyseisillä laitteilla tai jos ei alkuperäistä laitetta löydy niin emulaattorilla. Siinä suhteessa mennään tietenkin hämärän rajamailla onko se laillista jos ei omista tai vaikka omistaakin alkuperäisen pelin, mutta niin. Ongelmani siis on siinä että minulla tulee kausiluontoisia puuskia jolloin haluan pelata jotain vanhaa klassikkoa, tai jotain sellaista peliä mikä on ehkä aikoinaan jäänyt pelaamatta kun ei ole ollut varaa ostaa, tai tiennyt että koko peliä on olemassa! Ei ollut vara äidillä (eikä varmaan haluakaan laittaa sellaiseen turhuuteen) aina ostella uusinta Nintendo Power lehteä tai muuta vastaavaa lehteä jossa kerrottiin tulevista peleistä ja silleen. Nykyään kun on internet niin aika hyvin pystyn poimimaan ne itseäni kiinnostavat pelit seuranta listalle. Takaisin siis aiheeseen ennenkuin pahasti lähden sivuraiteille. Eli löysin nettiä tutkiessani joitain PSX klassikoita joita en koskaan pelannut nuorempana, joko siksi etteivät ne silloin kiinnostaneet tai en tiennyt tai en saanut tai valitse syy tähän.

No pitihän ne nyt sitten laittaa kun ne PSPlle sai laitettua ja sillä pelata niitä, muutama klassinen sen ajan huippu RPG tietysti mukaan koska ne olivat niin hyviä silloin ja ovat edelleen miksei muuten niistä voi tehdä kunnon remakea kun kaikista muistakin peleistä tehdään HÄ? No ei siinä mitään, löytyhän niitä hyviä RPG pelejä myös vanhemmille laitteille kuten SNES. Silläkin pari peliä prosessissa. Ai niin sanoinko jo että onhan minulla nyt sitten PC:llä muutama klassikko peli joita koitan kans kun aikaa sattuu ehkä olemaan niin pelata eteenpäin...mutta kun sitten on myös näitä uusiakin pelejä, jotka ovat kesken jääneet kun on tullutkin retro fiilis. Päälle uudetkin pelit ja Stardew Valley mihin vihdoin tuli se virallinen Coop tuki. Eli yksinkertaisesti hukun peleihin eri aikakausilta ja eri genreihin, seassa on siis suurimpien ajansyöppöjen eli ne RPG niin myös FPS pelejä ,nämä eivät aina niin hyvin vanhene jos verrataan RPG pelejä. Sekä strategisia RTS pelejä kauhupelejä, tasohyppely pelejä, jessus sentään. 

Joskus tuntuu että on yksinkertaisesti aivan liikaa hyviä pelejä ja aika ei riitä. Joskus olen hieman kateellinen sellaisille ihmisille jotka päivästä toiseen jaksavat tahkota jotain yhtä samaa MOBA, PUBG(ja muut vastaavat) tai MMORPG tai FPS peliä päivästä toiseen. No näissä ehkä se viehätys piilee enemmänkin peliporukassa, mutta minä en yleensä ottaen pidä muista ihmisistä pelatessa ja yksinpeli kokemukset ovat itselläni paremmin jääneet mieleen kuin muutamat hauskat MP koitokset eri pelien parissa vieraiden ihmisten kanssa.

Mutta niin siis, halusin vain valittaa nyt tännekkin että työt haittaa harrastuksia ja miksi helvetissä pitää nykyään olla itsellä kaikki laitteet kun eihän niillä ehdi edes pelata, Switchillä en ole saanut muutama kenttää enempää pelattua sitä Mario & Rabbids Kingdom Battle peliä joka on siis ihan pätevä strategia peli. Samoin PSX pelien kanssa on moni vaiheessa, Parasite Eve, Clock Tower, Legend of Dragoon jne, PS4llä Kingdom Hearts Remix on jo hyvällä mallilla, enää kolme peliä pelattavana niin olisi kaikki ne Kingdomit pelattuna ennenkuin tulee se uusi KH3. Niin ja se Stardew Valley tosiaan mitä vaimon kans pelaan ja sitten Far Cry 5 ja mitähän kaikkia muita minulla olikaan PC:llä kesken. Cold Fear, Area 51, Dark Souls Remaster ja helvetin pitkä litania pelejä jotka on Steamissa odottamassa. Olen myöskin harkinnut laittavani sellaisen videocapture kortin että voisin noita vanhojen pelien videoita myös jakaa tänne omaan blogiin mutta ei ole nyt ollut aikaa (onko sitä koskaan?) eikä rahaa sellaiseen. 

Ehkä pitäisi vain jossain vaiheessa ottaa taas se asenne että yksi peli kerrallaan. Toisaalta se ei ole helppoa kun on kaikki ruokainen ja jos joka päivä söisi pelkkää kanaa niin kyllä se pikku hiljaa alkaa puulta maistumaan kun vieressä olisi vaikka se naudan file tai kasvisvaihtoehtokin ihan vain vaihtelun vuoksi. Niin, kiteytettynä on vaikeaa olla pelaaja joka nauttii niin monista eri peleistä niin tyyliltään, iältään kuin laadultaan. Ei kaikki pelit mistä itse tykkään varmasti ole mitään sellaisia mitä joku nykyihminen edes jaksaisi pelata kun on kankeat valikot tai liikkumiset kuten monessa vanhemmassa pelissä on, joissain uusissakin myös.