Insta

Steam ID

PSN ID

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Unboxaus videoita kolme kappaletta (NINTENDOOO)

Jälleen kerran uutuuden viehätys otti vallan minusta, vaimosta ja lompakosta. Joten tavaraa tuli tilailtua, tarvitsimmeko niitä välttämättä? No emme kai, mutta koska pelaajia ollaan (etenkin minä) niin pitihän se uusin Nintendo Switch nyt sitten laittaa (suht halvalla sai), varsinkin kun se on ollut erittäin kova menestyjä maailmalla. Enkä nyt oikeastaan ihmettele kun olen sen itsekkin päässyt kokemaan ja sen pelejä pelaamaan. On muuten ensimmäinen ei käsikonsoli minkä olen Nintendon laitteista ostanut omaksi.


Videon lopulla mainitsin että en nyt enempää noista kerro kuin vasta seuraavalla videolla. No uutuuden viehätys iski heti niin tein sitten kaikki nää videot samoilla tulilla. :D

Näppärä laite tämä Switch, kun pystyy TVn kautta pelaamaan ja ottamaan mukaan kannettavana konsolina. Yllättävän hyvät ne omat mukana tulevat joycon ohjaimet ovat käytössä, vaikkakin iso kätiselle ihmiselle eivät varmasti sovi. Akkukesto ei paras mahdollinen kun ottaa telakasta pois, mutta onhan se nyt hienon näköinen se peli myös omalla pienellä ruudullaan. Eikä sitä nyt toisaalta tule sitten liikaa pelattua kun pitää muistaa ladatakkin.

Olen myös pitänyt laitteen yksinkertaisesta käyttöliittymästä. Pelit tulen ostamaan 90% hyllyyn, jo siksikin kun laitteen oma sisäinen muisti on melko vähäinen. Eihän ne microSD kortit kyllä nykyään paljon mitään maksa isommatkaan mutta en tällä hetkellä koe tarvetta koko kortille. Ostin myös näytönsuojakalvon Switchiin. Mukana kun ei sellaista tule. Ilmaa sinne väliin tietenkin jäi roskien takia, mutta eipä ne pelaamista haittaa. Asiansa ajaa eli suojaa näyttöä naarmuilta.


3rd party ohjain (gamedevil) jonka ostin on osoittanut olevansa ihan ok ohjain. Ei siis vedä ohjaintattien tarkkuudessa vertoja alkuperäiselle PRO ohjaimelle (uskon ainakin) mutta omaan käyttööni se on riittävän tarkka. Zeldaa pelatessa tosin huomasin sen että tästä ohjaimesta puuttuu kokonaan liikesensorit. Joten jotkin temppelit piti kuitenkin pelata joycon ohjaimia käyttäen. Mutta hintaisekseen en toisaalta voi huonoksikaan laitetta haukkua. Videolla kun epäilin liipaisimia niin eivät nyt niin hyvät ole mitä PS4 ohjaimessa esim. mutta eivät olleet niin huonot kuitenkaan mitä aluksi epäilin.


Peleistä en tässä vaiheessa sano muutakuin sen että ne ovat molemmat läpi pelattuna ja jossain vaiheessa kenties kirjoitan niistä arvostelun. Zelda oli pienoinen pettymys ja Mariossa loppu tuli liian äkkiä. Molemmissa riittäisi edelleen koluttavaa mutta varsinkin Zeldan suhteen tulee sellainen meh olo jatkamisen suhteen.

Videot tosiaan olen ottanut omalla Honor 8 puhelimella että mitään äärettömän mahtavaa laatua turha odottaa. 

3 kommenttia:

  1. Oma kiinnostukseni kohdistui tähän Gamedevilin ohjaimeen. Switchiä hankkiessa minulla oli oikeat kulutusjuhlat ja ostin Nintendon Pro Controllerin. Ohjain oli mukava kädessä ja erityisesti akun kesto oli käsittämättömän pitkä eli sitä ei tarvinnut pariin päivään ladata uudestaan. Ohjain meni omalla listallani gamepadien TOP-3 listalle Gamecuben ja PS3/PS4 -ohjaimien rinnalle, mutta tämä näkyy samalla Pro Controllerin hintalapussa.

    Tuon Pro Controllerin hinnalla saa kaksi näitä Gamedevilin ohjaimia eli hintaero on jo merkittävä. Uskon että uusiin ja ehkä aluksi epämukaviinkin näppäinratkaisuihin tottuu ajan myötä, mutta entä miten tuossa ohjaimessa on akun kesto? Kauanko ohjain toimii suht aktiivisessa käytössä ennenkuin sen pitää laittaa taas lataukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että 7-8h ainakin akku kestää ennen seuraavaa latausta. En tosin ole kunnolla kelloon katsonut. Blogger ei nyt halua kunnolla toimia uuden selaimeni kanssa niin saa nähdä tuleeko tähän kohta miljoona vastausta vai vain edes yksi läpi asti :D

      Poista
    2. Yksi viesti näytti tulleen sekä tähän postauksen puolelle että sähköpostiini (ruksin aina tuon laatikon, että ilmoittaa sähköpostiin uusista kommenteista). OK tuo 7-8 luulisi olevan jo ihan riittävä kun harvemmin yksittäiset pelisessiot kestävät noin kauaa. Ja ainahan siihen voi vetäistä hetkellisesti latauspiuhan kiinni samalla kun pelailee :)

      Poista