On se niin ihanaa kun sain töissä kuulla, että hommat on muuttunu palkkatuki työ hommien suhteen. Saa nykyään osapäiväisessä palkkatuki työssä myös sitä sovellettua päivärahaa! Saatana, sehän meinaa meikälläkin about 200€ lisäystä viihde kassaan. MUHAHAHAH. Silläpä sitä saakin laitettua lisää tatuointeja. Olen aatellut laittaa vielä 2 isompaa tatskaa sinä aikana kun töitä vielä on.
Huomenna olenkin menossa tuon alienin teettämään loppuun. Sitten voisikin uuden ajan varata muutaman kuun päähän että saa tuon toisen wanhan tatskan peittoon. Sitten toiseen kyynärvarteen parin saan tatska ja sitte vielä tuohon toiseen kämmenselkään jotain nii olisin "valmis" tai siihen asti olen vasta suunnitellut tatuointini. Sitten sitä pitäisi pikku täyttöjä tehdä ja lopulta se kaiken yhdistävä kokonaisuus taustat ymp.
Pitäs kai se PS4 ostaa kans hyllyyn. Aseluvat myös pistän huomenna vireille....välillä oikeastaan ihmettelen että mistä tätä kätteistä oikeen tulee näin paljon. Sitten muistan, olen paras. Siinä syy. No ei, suunnitelmallisuudella ja vähän huonommalla ruualla olemisella. Eikä kalliita harrastuksiakaan minulla ole...paitti mettästys periaatteessa. Mutta siihenkin kohta on kaikki välineet kasassa, sen jälkeen ei tartte muuta ku luvat vaan maksaa vuosittain. Saapahan lihaa pakkaseen niiltä reissuilta kun jotain onnistuu saamaan saalissäkkiin asti. :D
Kuvia tatuoinnista kun se valmistuu luvassa tässä lähiaikoina. Ei mulla muuta.
Insta
torstai 20. helmikuuta 2014
perjantai 14. helmikuuta 2014
Väsy vol. II
Niin, väsy. Tuntuu ettei oo aikaa mihinkään ja päivät menee tekemällä sitä jotain mikä siinä sivussa menee. Nyt tullut Diablo 3 hakattua urakalla, kun uusi DLC kampanja tulee ensi kuussa...toivottavasti on ne luvatut parannukset sen lisärin arvoisia sitten. Eikä auta sekään että muutama muukin peli on tulilla, tänään latasin juuri Last of Us pelin lisäosan, sitäkin pitäisi siis alkaa pelaamaan. Metro LL on "kesken" (olen sen PCllä läpi pelannut) pleikkarilla. Joitan steam pelejäkin minulla on joita pitäisi jaksaa tahkota. Mutta ku ei JASSA SAATANA.
Jotenkin tuntuu että jos minä tekisin 8h työpäiviä niin en minä jaksais yhtään mitään. En ymmärrä miten jotkut ihmiset pystyy tekemään työt, hoitamaan lapset ja harrastamaankin ehtivät. En kyllä itse haluais edes tehdä kokopäivä töitä, en ole niin rahan perso. Vaikka myönnän, että on se mukavaa kun on voinut nopeempaa laitella kaikkee kivaa ku on ollut sitä ylimäärästä.
Nytki käyn tuon tatskan jatkaan loppuun ja sen jälkeen ottaa uusi aika uudelle isommalle tatskalle muutaman kuun päähän. Ei pystyis työttömänä noin vaan 600€ tatskaa ottamaan (voi olla että maksaa se seuraava enemmän tai vähemmän, oma arvio vaan)
Nyt tosin hipsin nukkumaan että jaksaa huomenna töihin, sunnuntaina metsälle pitkästä aikaa, luonnon helmaan rentoutumaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)