Insta

Steam ID

PSN ID

tiistai 14. lokakuuta 2014

Ennakko arvio ja tuntuma The Evil Within PS4



Voin sanoa että aika pettymys on tämä peli itselleni ollut tähän mennessä. Täynnä aivopieruja, kuten esimerkiksi: Soihdulla joita viholliset välillä pudottelee (on siis niillä kädessä valon lähteenä) ei voi sytyttää kuolleita vihollisia (siis maassa makaavia) tuleen. Voit kyllä tehdä one hit kill lähitaistelu iskun sillä soihdulla, eli lyöt kerran normi vihollista niin tämä syttyy tuleen ja haihtuu kuin tuhka tuuleen. Pelissähän piti olla että jos vihollisia ei polta tulitikuilla, niin ne voivat palata taas henkiin. Mutta niin, ei siis soihdulla voi tuleen tuikata mutta pienellä tulitikulla kyllä?!

Entäs kamera ja kontrollit? No niissä ainakin on ongelmaa, kamera kun on ihan liian kiinni hahmossa, mitään ei tahdo erottaa, katselu alue on liian pieni, meneppä pitkään heinään niin et näe yhtään mihkään. Myöskin 2x olen kuollut moottorisaha murhaajan terään, kamera on mennyt seinän sisään tai lattiaan tai johonkin huitsin helvettiin, että "hieno" tappo animaatio on jäänyt näkemättä. 
Kontrollit ovat kankeat, kankeammat kuin RE6:ssa. Olen jo noin 3h peli rupeamassa kuollut 3x puhtaasti siksi, kun kontrollit ovat niin perkeleen kankeat. Yritin kaikkina näinä kuolon kertoina purkaa ansalankaa. No pikkusen liian kaukana oli hahmo, otin "pienen" askeleen PUM!! Verta perseitä ja suolen pätkiä saatana!!! 

Vihollisten tekoäly on erittäin vaihteleva, välillä tuntuu että näkevät kaukaakin, välillä eivät näe vaikka hahmosi on ihan vieressä eli kärsivät tosi pahasta putkinäöstä. Helpoiten olen selvinnytkin sillä kun kiertää hieman sivusta selustaan ja puukottaa vihun kuoliaaksi.
Viholliset eivät kyllä ole myöskään pelottavia. En ole kertaakaan edes säikähtänyt. 

Ei tällä hetkellä näytä kyllä yhtään hyvältä. Resi faneille on kyllä palvelua annettu, kun olen itse ainakin ollut huomaavinani useita viitteitä aiempiin Resident Evil peleihin, esim alun ensimmäinen "zombi" tai mikä onkaan, on juuri samalla tavalla syömässä uhria jolta pää irtoaa kuten RE1 ensimmäinen zombi. Muitakin vastaavia on tullut vastaan.
Kyllä tämän läpi pelaan...sitten kun hermot taas kestävät, tätä ei pysty pelaamaan samalla tavalla kuten Alien Isolation peliä. Nimittäin pari kertaa meinannut jo ohjain lentää seinään. Koska tämä on oikeasti EPÄREILU peli jo 3 chapterissa. Niin joo ja hahmot ovat olleet erittäin mielen....kiinnottomia. 

6/10 Tällä hetkellä tuntemukset. Olen siis melko alussa, että ei hyvältä näytä.

EDIT : Huomioitavaa että peli alkaa melko heikosti, mielestäni. Mutta kun vähän pitemmälle pelaa niin alkaa hienoudet tulla esille ja muutama säikähdyskin on tullu. Tällä hetkellä pelin arvosana lähentelee seiskaa. 

EDIT : Taas kun olen eteenpäin päässyt niin näyttää menevän pisteet taas alaspäin. Erittäin vuoristo rata meininki peilissä. Välillä tasapaksua huttua, välillä jotain hyvää mutta enimmäkseen saman toistoa. Kauhu puuttuu, ennalta arvattava sekä ne surkeat kontrollit ja kamera syövät tätä peliä kuin syöpä tervettä kudosta.

Lopullinen arvostelu tehty, with viteo. Käykää kattoon.

4 kommenttia:

  1. Annat kuitenkin 6/10 vaikka et tunnu pitävän pelistä ollenkaan? Itse antaisin pelille 4/10 vaikka koenkin sen pelattavan arvoiseksi. Viholliset on 7 chapteriin asti ollut suurinosa liian samanlaisia. Tunnelma aika putkijuoksu.
    Paras chapteri tähän asti oli se jossa oli se moottorisaha vihollinen ja avoimet maastot on omaan mieleen ollut mielenkiintoisia, niitä on tosin ollut aika vähän.
    Itselle tämän pelin ostaminen oli parin päivän päähänpisto ja olen aika pettynyt. Ja vituttaa myös tuo kuvasuhde jota ei saa muutettua, pelaan muutenkin niin pienellä näytöllä. Peli on lisäksi grafiikoiltaan keskivertoa, ei missään nimessä mitenkään vaikuttava ja ruudunpäivityskin tökkii ajoittain.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitin pitkän pätkän selitystä, mutta jostain syystä taas vaihteeksi vastau kommenttini katosi bittihelvettiin.
    Eli, arvosteluni numero pohjautuu siihen kuinka pelikelvollinen peli on. Jos tämä olisi aivan täynnä bugeja, surkeaa ääninäyttelyä, vielä huonommat kontrollit ja näin päin pois, arvosana olisi joku 2-3 pitemminkin. En muistaakseni ole vielä yhtään niin paskaa peliä pelannut että pitäisi 1 tai 0 antaa :D

    Teknisesti siis peli toimii, ei tosin lunasta lupauksia. Joitain ok kohtauksia pelissä on. Hieman liikaa "tapa kaikki huoneesta" action kohtauksia, näille kontrolleille se vaan ei sovi. Pitäisi olla mukana vähintään RE6 QTE lähitaistelut, kun kerta on niin paljon toimintaa tässä "selviytymis" "kauhussa" (kumpikin kun on valheellista markkinointia tässä pelissä, ammuksia on riittänyt ja kauhua ei ole paljoa näkynyt)

    VastaaPoista
  3. Hirveen rumalta ja kankiselta peliltä kyllä vaikuttaa. Mitä nyt olen pelivideoita ja metacriticistä katsellut niin ei voi kun ihmetellä taas pelimedian korruptuneisuutta. Youtuben reiluin ja hauskin peliarvostelija Mack kertoo mikä mättää: https://www.youtube.com/watch?v=hsbHO2o41bA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno video oli hänellä. :D Taisi olla vielä karvaampi pettyminen mitä itsellä. Kyllä tää pahasti näyttää siltä että jää korkeintaan meikän mittarilla 6½ arvosana. Eli jos tykkää tälläsistä tai on fani nii voi suositella. Muille voin sanoa että ostaa vasta kun on alessa. Tai jättää suosiolla välistä. Enää ei montaa chapteria ole jäljellä itsellä.

      Poista