Insta

Steam ID

PSN ID

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Ny o väsy, eli jaksaminen hukassa.

Perkele se osaa hyvin kuvastaa olotilaani
Hola! Pitkästä aikaa minäkin tänne blogiini eksyin kirjoittamaan. Syynä hiljaisuuteen on siis lähinnä ollut Witcher 3 peluu, toisena asiana jonkinsortin kevät uupumus. Witcher 3 olen nyt tahkonnut 54h, valehtelematta olen jossain määrin pettynyt peliin. En nyt vielä osaa täysin sanoa mikä siinä mättää mutta ainakin kankeat kontrollit, tehtävien vaikeustason rankka heittely ja sen jonkin puute ovat vaivanneet pelissä, tehden siitä enemmänkin puurtamista kuin hauskaa ajanvietettä. Edelleen olen sen 8½ arvosanan antamassa. Ehkä liika hypetys koittanut taas turmioksi.

Tapa kaikki Kerttu!

Tällänen karvakammotus oli ulkoseinässämme useamman päivän :D

Pääsemme sitten siihen väsymykseen, en oikein tiedä johtuuko se elämäntapa muutoksesta, ollaan nyt kullan kans kuukauden verran tehty sillai, että herätään 7-9 välillä (yleensä klo 8) syödään kevyt aamupala ja käydään muutaman kilsan kävelyllä. Tämän jälkeen syödään ja sitten ehtii pelailla, sitten käydään taas pikku lenkki anoppilassa kahvilla :D ja tämän jälkeen taas joutaa tekemään jotain muuta. Illalla sitten viimeinen lenkki. Välillä tosin on emäntä minulle kuntopiiriä pitänyt, sellaiset 3-4 kertaa viikossa kunnon kalorinpoltto "lenkki", ainakin tuon SportsTracker ohjelman mukaan sykevyö siis kytkettynä kaloreita palaa tunnin aikana sellaiset tuhat ja rapiat päälle. On porrasjumppaa, apina kävelyä, oman kunnon mukaista lenkki kierrosta, hyppynarua ym. Olen itse tykännyt kyllä näistä reissuista, kroppa ei sitten välttämättä niinkään.

Tiedän tunteen.
En ole oikein sitten jaksanut/pystynyt käymään DFC seuran treeneissä. Sielläkin kun on otettu nyt paljon enemmän fyysistä kontaktia, nytkin oli kypärät päässä ja jäkishanskat kourassa pehmeillä kepeillä toistemme hakkaamista. En tiedä sitten sainko jonkun helvetin jännetupin tulehduksen vai mitä, kädet kun on olleet melko kipeät. 

Mustelmia ja kipua on riittänyt. Välillä niinkin pahasti että pakko pitää taukoja treeneistä kun alkaa arkielämää haittaamaan.
Niin ja nyt kun sain töitäkin jopa muutamaksi viikonlopuksi kesänajaksi. JV hommia siis. Ensimmäinen ilta jännitti melkoisesti kun leirintäalueella anniskelu alueesta huolehdin. Sinne sitten reilu 200 lippua myytiin ja känniset koitti kusta mihin sattuu ja monella kännisellä kun tuppaa unohtumaan se, ettei ostettuja juomia saa viedä anniskelualueen ulkopuolelle. Ei tarvinnut ketään kuitenkaan ulosheittää tai kantaa taksille eikä poliisiakaan tarvinnut vaivata. Pientä vittuilua osakseni sain mutta sehän on sitä portsarin elämää. 

Se tunne kun joka paikkaa särkee.
Jotenka niin, on ollut siis kohtuu kiireistä ja väsynyttä meininkiä muutama viikko. Ei oikein ihmisiä jaksa eikä kiinnosta nähdä ja välillä meinaan sohvalle nukahtaa. Jotain sarjoja on sentään saatu aikaiseksi katsottua. Nyt menossa Orange is the new Black. Ollut yllättävän hyvä ja koukuttava sarja. :) Niin joo, petyttiin kumpikin siihen kun My Little Pony Friendship Is Magic loppui Netflixissä kolmanteen kauteen. Sekä se, että se loppui jotenkin typerästi. :D pääsemme sitten siihen että "tekö katsotte jotain lasten poni sarjaa?" vastaan että totta helvetissä! Oikeasti yllätyin kun oli pitkästä aikaa hyvä lastensarja. Itse en ole löytänyt vaikka olen yrittänyt niin Adventure Timea Netflixistä. Koko ohjelma tosin on hieman sekava ja välillä vaikka jotain hakee niin ei vaan löydä sarjaa vaikka sen pitäisi olla Netflixissä. Tiedä sitten mistä sekään johtuu. 



Bablo oli kerrankin uteliaana tutkimassa mitä ruokaa mamma tekee :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti