Insta

Steam ID

PSN ID

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Sacred Citadel


Huhhuh, viimeinenkin Sacred sarjan peli (tietääkseni) läpi. Tällä kertaa oli sivuttain scrollaava beat´em up kategoriaan sijoittuva tämä Sacred. 4 erilaista hahmoa valittavana ja neljä pää aktia pelattavana sekä yksi bonus akti. Kenttiä taisi kaikkineen olla 30. Valehtelematta hyvin puuduttavaa puurtamista, etenkin kun viholliset kestivät niin paljon osumaa, sekä tuntuivat skaalautuvan oman hahmon mukaan. Eli koskaan ei päässyt helposti eteenpäin vaan kauheeta hakkaamista, nimenomaan kauheaa koska tämä oli aika puuduttava kokemus.


Pahoittelen, yrityksistäni huolimatta videon loppuun jäi pätkä tyhjää ruutua. Monta kertaa koitin editoida mutta silti sinne se jäi. Lopputekstin jälkeen ei ole mitään bonusta siis luvassa. :D

Malttamattomille videon pääpiirteinen sisältö tekstimuodossa alla.

Kontrollit olivat täysin näppiksen varassa, WASD liikkuminen ja nuolinäppäimillä hakkaamiset. Voin sanoa ettei itselläni oikea ranne oikein tykännyt asetelmasta. Ohjaimen tähän vissiinkin saisi kytkettyä mutta eipä nyt jaksanut säätää. Suosittelen jos aiotte pelata niin sitä ohjainta käyttämään. Koska tämä on 2.5D peli niin välillä sai huitoa tyhjää ilmaa kun vihollinen ei ollutkaan lyöntietäisyydellä vaikka silti näytti.

Juoni on melko perus huttua, pahis haluaa löytää jotain artefakteja, löytääkin ne, muuttuu pahemmaksi kuin aiemmin oli ja sankareiden pitää piestä paskat pihalle tästä pahiksesta. Mitään maailmaa mullistavaa turha odottaa. 

Jos en väärässä ole niin maksimissaan 3 pelaajaa pystyy kerralla rämpimään tämän pelin läpi. Että jos haluatte tuskastua ja turtua tämän pelin parissa niin ota pari kohtalo toveria mukaan. 

Tekoäly oli erittäin typerä. Varsinkin kun hoksaa pari asiaa miten peliä kannattaa pelata niin pelin loppu tulee melko pian. Ei oikein vakuuttanut tämä peli millään saralla. Ehkä joskus aikoinaan kultaisella Snes ajalla tämä olisi voinut ollakkin ihan hyvä peli.

Arvosana 5½/10 

Hyvää

+ Coop
+ Ajoneuvot/ratsut joissain kentissä
+  Paremman puutteessa pelattava

Huonoa

- Tekoäly
- Puuduttava taistelu
- Ylipitkiltä tuntuvat kentät
- Kuvakulma aiheutti välillä ongelmia hahmottamisessa missä vihollinen on
- Viholliset kierrätettyjä, vain turkki tai koko muuttui

2 kommenttia:

  1. Jos ei muuta, niin ainakin graafinen tyyli näyttää ihan hauskalta, tosin ei sekään peliä pelasta :D . Toisaalta voisin sen muutaman euron tästä maksaakin, kuten videon lopussa toteat sopivaksi hinnaksi. Ehkä tästä olisi ainesta sellaiseksi pienen hetken iloksi, jos ei vaikka mitään muuta pelattavaa keksisi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin ilmaiseksi saatuna tai muutaman euron korkeintaan maksaneelle ei mikään maailman huonoin peli kuitenkaan. Periaatteessa potentiaalia olisi mutta jostain syystä sitä ei ole tähän peliin käytetty. :P

      Poista