Insta

Steam ID

PSN ID

lauantai 5. lokakuuta 2013

Mario & Luigi Dream Team Bros. 3DS



Tässäpä oli loistava RPG peli käsikonsolille. Itse tykkäsin kovasti ja tämä jääkin hyllyäni koristamaan. Mahollinen SPOILERI varoitus muuten.

Juoni. Ah nein. Olen unohtanut alusta jonnin verran. Mutta en tosin myöskään halua spoilata mitään, sillä itse sain hieman hykerrellä alulle. Pääpiirteittäin näin, prinsessa Peach, Mario, Luigi sekä kumppanit, saavat kutsun Pi´illo landiaan. No nimestä jo voi hieman päätellä mitä siis luvassa, tosin pelin nimikin sen jo kertoo. Eli suurin osa ajasta seikkaillaan uni maailmassa. Matkalla sattuu ja tapahtuu, suuri paha painajais ökö Antasma haluaa hallita maailmaa, sekin jotenkin unien avustuksella voisi onnistua. Bowserkin liittyy soppaan mukaan, kun kuulee että joku muu on kaapannut prinsessan.

Toivottavasti en paljoa spoilannut, mutta tietäähän sen, ettei ole Mario peliä jossa ei Bowser olisi mukana.

Grafiikat on hyvinkin nättiä ja onnistunutta 3DSllä. Unimaailmat tuntuvat ja näyttävät unimaailmoilta, hereillä ollessa paikat kans ovat nättejä. Ei itselläni ainakaan mitään häiritsevää osunut silmään graafisessa mielessä. 3D ominaisuutta oli myös hyödynnetty, taisteluissa ainakin. Suurin osa erikoishyökkäyksistä kun tehtiin sellaisesta kulmasta katsoen, että syvyys vaikutelmaa saatiin vielä lisää 3Dn ollessa päällä. Itse tosin en pysty pitkiä aikoja pelaamaan 3D päällä, niin enimmäkseen se jäi sellaiseksi gimmickiksi taas vaihteeksi. Jonkin verran näyttävyyttä toi joihinkin kohtauksiin tosin.

Äänimailma taasen on tuttua huttua, Mario pelejä pelanneena tietää miltä sen hypyn pitää kuulostaa ja kolikoiden kilahdus on sitä tuttua. Musiikit olivat myös sopivia tilanteeseen kuin tilanteeseen. Äänimaailma siis saa luotua tunnelmaa. Itseäni lähinnä alkoi ärsyttämään taisteluissa se aina sama biisi joka soi, olisi ehkä ollut mukavaa jos olisi paikan mukaan joku remixi ehkä tuonut vaihtelua (perus tappeluissa siis)

Kontrollit ovat juuri niin naftit kuin Nintendo vain voi osata tehdä, ei mitään valittamista ollut itsellä missään. Tai no, ehkä pari kertaa tuntui etteivät kontrollit reagoi joissain kohdissa. Voi olla että pelissä jotain bugia oli, sillä itselläni oli alunperin versio 1.0 mutta peliin jokin päivitys tuli ja nyt se on 1.1 tiedä sitten mitä se korjasi.
Taisteluissa varsinkin kontrollit toimivat todella hyvin, A napilla Mario pomppii ja B napilla Luigi. Rytmitystä vain vaati joidenkin vihollisten hyökkäysten kanssa.

Peliä en ole mennyt niinsanotusti 100% läpi. Eli joitain tyyny hahmoja jäi pelastamatta sekä taisi yksi Bros. Attack jäädä saamatta. Enkä jaksanut minipelejä juurikaan pelata. Pelitunteja tuli 38h että läpi menin. Pelattavaa siis riitti. Puuduttavaa pakertamisen tunnetta ei tullut ainakaan itselläni vastaan. Huumoria riitti matkalla ja salaisuuksia pengottavaksi myös. Vihollisten liiskaamisesta puhumattakaan.
Voin lämpimästi suositella tätä peliä kaikille niille, jotka pitävät RPG peleistä tasohyppelyllä höystettynä. Etenkin jos omistaa 3DS käs konsolin.

Hauskoja jippoja ja kekseliäisyyttä oli havaittavissa unimaailmaassa seikkaillessa. Mutta silti tuntuu ettei uskallettu vetää tarpeeksi pitkälle unimaailman mahdollisuuksia. Harmi sinänsä, mutta hauskasti silti nekin pätkät tehty.

Arvosanaksi uskallan antaa 8. Miksi 8? No siksi, koska olen aikuinen ja motoriset taitoni ovat tietääkseni normaalit. Niin peli kärsii lähinnä helppoudesta. Kunnollista haastetta ei tullut kuin muutamassa kohdassa ja vain parissa pomossa. Loppu pomokin oli loppusissaan melko helppo, vain kerran kuukahdin ja sekin oli omaa huolimattomuutta, eikä siksi että peli olisi vaikea. Haastellisuuden puute, sekä se, ettei tämä ihan niin mielenkiintoinen ollut teemaltaan, verrattuna aikaisempaan Bowsers Inside Storyyn DS:llä.

Loppuun aivan pakko pistää tälläistä paskaa ihan vain siksi kun sattuu teemaan sopimaan...kärsikää
TROLOLOOLOLOOOLOLOLOLO


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti