Insta

Steam ID

PSN ID

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Destiny ensitunnelmat

SE TULI SAAAAAAAAAAAAAAAAATAAAAAAAAAAAAANAAAAAAAAAAAAAAA
En ole vielä saanut ostettua hienomman näköstä alusta, on siis tyydyttävä vakio vehkeeseen.

Se tuli postilaatikkoon julkaisupäivänä, asenteli itseään muutaman minuutin ja siihen päälle vielä julkaisu päivitys 1.0.1. Sitten alkoi pelaaminen. Pelaaminen päättyi vasta pakon edessä 6h jälkeen. On se vaan niin hyvä räiskintä, enkä minä nyt itse kaikista räiskinnöistä edes pidä.


Mikäkö siitä tekee hyvän? Sitä on hieman hankala selittää, itse ainakin pidän siitä että pelistä löytyy paljon tekemistä, putkijuoksu räiskintä tämä ei täysin ole. On annettu vapaus tutkia ympäristöä ja se kannattaa. Voi löytyä vaikka mukavaa loottia jostain laatikosta jonkin näkyvästi piilossa olevan luolan sisältä. Näin on päässyt muutaman kerran käymään, se tunne kun sai ensimmäisen raskaan aseen :D

Myöskin pidän vihollisten mallista, tyylistä, mikä nyt onkaan. Vihollisissa on eroja, tällä hetkellä olen eniten lahdannut Fallen öllejä. Teknologisesti taantuneita öllinkäisiä joilla on useampi pari käsiä. Vihollis tyyppejä ei ehkä ole aivan niin paljoa mitä jossain muussa pelissä..tosin jos alan muistelemaan vaikka Borderlands peliä niin eihän siinäkään ollut loppusissaan kovin montaa eri tyylistä vihua. Tässäkin kaava menee, lauma elikko (lue tykinruoka) sotilas (enimmäkseen keskittyy ampumaan sinua) raskas tyyppi (kestää iskua aika kivasti) speciaali ölli (joka rodulla eri esmes Hive mölleillä on noita/velho :D) ja sitten joitain mekaanisia..oikeastaan tässä on yllättävän paljon eri möllejä tapettavaksi. Kun Itse en ole vielä 4 rotua vielä edes nähnyt. 

Jossain määrin on selvät vaikutteet Halosta (yllättäen kun Bungie asialla DAA) on vihollisten suunnitelussa. Mutta tekoälyssä on selvät erot, jonkin verran viholliset koittavat kiertää selustaan ja käyttää suojia hyväkseen. Myöskin se että peli on semi MMORPG korjaan MMOFPS niin tietysti viholliset spawnaa vähän eri tavalla mitä normi FPS pelissä. Itseäni tämä ei haittaa, onpahan ammuttavaa.

Myöskin random eventit on kivoja. Olet tsippailemassa tekemässä tarina tehtävää tai sitten suorittamassa partiointia (eli free roam jossa voit ottaa tehtäviä vastaan tai tutkia maastoa koko sydämesi kyllyydestä) niin yhtäkkiä pomppaa ilmoitus että jotain on tapahtumassa lähialueella. Itselläni on tullut ainakin jokin mystinen härveli jotain tuhoja tekemään ja sitä suojasi iso kävelevä tankki, ilman muiden ihmispelaajien apua homma olisi ollut toivotonta.

Fuufuu yksin tuolle en mitään mahtanut vaan piti häipyä 

Kuten sanoin tämä on semi MMOFPS, eli sinä voit pelata koko pelin yksinäsi läpi, mutta voit välillä saada apua odottamatta tai voit itse jelpata muita. Tietysti löytyy myös fireteam pelimuoto, eli olet osa max 3 pelaajan ryhmää. Enemmän vihollisia mutta myös enemmän tulivoimaa, lootloot ja extraexpa. Niin ja kuten Diablo 3ssa tässäkin jokainen saa oman loottinsa eli ei pelkoa siitä että joku hamsteroisi kaiken itselleen. Toisaalta tavaroita ei taida voida vaihtaa toisten kans. 

Ampuminen on mukavaa, aseissa on eroja, niissä on munaa (vaikka PvP peleissä tuntuu että muilla on suuremmat munat kuin itsellä) ja vaihtelua on jonkin verran, välillä mennään ja etsitään jotain ja välillä vain tapetaan... okei ei sitä vaihtelua niin paljoa ole, etsi, etsi+tuhoa, suojele aika perus FPS huttua. Mutta se LOOTTI itse olen melkoinen paskapeikko (kihlattuni käyttämä termi D3:ssa olevista treasure goblineista) ja aina kun saa jotain uutta ja näyttävää niin se tuntuu niin hyvältä. Mekko kasvaa...eiku siis takin helma.

Venäjän metrossa...tuleeko kellään mitään mielee? :3

Hahmoissa näkyy erot kuka on minkäkin tasoinen ja mitä on löytänyt etc. Pelkästään siis hahmoa katsomalla. Se on jotenkin siistiä omasta mielestäni, kun tykkään RPG peleistä niin tässä on sitä oman hahmon kustomointia, ei nyt niin paljoa mitä jossain kunnon RPG pelissä, mutta enemmän kuin vaikka Borderlandsissa. Kyllä Borderlands esiintyy useasti vertailukohteena, sillä periaatteessa jos pitää Borderlands pelistä pitää varmasti myös tästä, huumori on vain jätetty huomattavasti vähemmälle. Muuten mennään samaa rataa. 

Hahmoni lepäilemässä viimeisessä ihmisten (ja robottien sekä "heränneiden") kaupungissa

Takana pelitunteja varmaan sellaset 12h, nykyään en jaksa enkä pysty pelaamaan yli 6h päivässä, tulee paha olo ja on sitä muutakin elämää, mutta pitkään aikaan ei ole tullut tälläistä FPS peliä joka näin hyvin saisi minun huomioni itselleen. Emäntäkin jää vähemmälle huomiolle :D

Mutta niin, suosittelen lämpimästi. Joukossa pelaaminen kannattaa, itsekkin pyrin välillä suomalaisten kanssa pelaileen (kuulun konsoliFIN klaaniin) mutta koska EI OLE VIELÄKÄÄN SE VITUN KUULOKE MIKKI TULLUT niin en hirveänä ole viitsinyt tiimissä pelata. Toivottavasti tällä viikolla tulee niin koordinoiminen tiimin kanssa on paljon helpompaa. 

Taistelukentällä tavataan :)

Dance!! Mitäpä ei MMO pelit olisi jos ei voi tanssia!

Yllätyin kun sain käteeni miekan :D

Ei mene ihmisillä hyvin millään planeetalla.

Tuo teksti ja vissii lippu jäi jotenkin häirittee :D Häke kun on ainakin lyhennys hätäkeskuksesta. Eli tavataanko torilla? Onko SUOMI mainittu?

2 kommenttia:

  1. On se komija! Mutta mua edelleenkin haittaa ne napitukset.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No luulisin että jossain päivityksessä "avaavat" enemmänkin noita säätöjä. Muuten on melkoista rasismia :D

      Poista